Kahdeksan talkoolaista haravoi rantaniittyä keväällä.
Helatorstain ylittävä Talkooleiri Jungfruskärillä keväällä 2016. Kuva: Liisa Huima.

Rannikko-LIFE-hankkeessa hoidettavien luontotyyppien verkostot ovat osin päällekkäisiä, ja sama laji voi tarvita elinkaarensa aikana monenlaisia elinympäristöjä.

Rantaniityt

Laajat, matalat rantaniityt ovat aiemmin pysyneet avoimina jään kulutuksen sekä laidunnuksen avulla. Maankohoamisrannikolla merestä paljastuu uutta rantaniittyä jatkuvasti. Perinteisen maankäytön loputtua merenrantaniittyjen umpeenkasvu kiihtyi ja iso osa niityistä kasvaa nykyään metsää tai pensaikkoa. Itämeren rehevöityminen on lisännyt korkeakasvuista kasvillisuutta kuten ruokoja.

Rannikko-LIFE raivaa saariston niittyjä avoimiksi ja etsii soveltuville kohteille paikallisen hoitajan. Merenrantaniityillä on iso rooli luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Kasvillisuuden ja hyönteisten lisäksi ne ovat erityisen tärkeitä linnustolle, joista erityisesti kahlaajat kuten punajalkaviklo, tylli ja töyhtöhyyppä pesivät ja ruokailevat rantaniityillä. Meri- ja valkoposkihanhet käyttävät niitä muuttoaikaisina levähdys- ja ruokailualueinaan. Rantaniityt ja niiden reunamien valoisat, laidunnetut metsät ja nummet tarjoavat myös pesäpaikkoja mm. pikkulepinkäiselle, kirjokertulle ja kottaraiselle.

Tulevaisuudessa rantaniityt säilyvät vain hoitamalla, sillä meren huonon tilan lisäksi ilmastonmuutos kiihdyttää niiden umpeenkasvua. Kun merenpinta nousee, maan kohoamisen luoma uusi niittypinta-ala ei pysy vauhdissa mukana. Ilmastonmuutos vähentää jääpeitettä ja rantaviivan kulumista.

Ulkosaariston elinympäristöt

Suuri valkoinen perhonen, jolla on molemmissa takasiivissä kaksi punaista täplää.
Isoapollo. Kuva: Jaakko Ruola.

Ulkosaariston luodoilla ja saarten rannoilla on monenlaisia, pieniä ja avoimia elinympäristöjä. Kedot, nummi- ja niittylaikut sekä pikkuruiset hiekkarannat muodostavat monipuolisen, mutta haavoittuvaisen ympäristön.

Pienialaiset luontotyypit ovat äärimmäisen herkkiä ympäristön muutoksille. Pieni muutos voi johtaa lajiston häviämiseen alueelta kokonaan. Linnut kuten haahka, karikukko, riskilä, ruokki, lapintiira, meriharakka ja luotokirvinen pesivät ulkoluodoilla tai levähtävät niillä muuttomatkoillaan.

Yksi hankkeen kohdelajeista on isoapollo (Parnassius apollo), joka elää Suomessa lähinnä ulkosaaristossa. Sen toukkien ravintokasvi, isomaksaruoho, kasvaa pienillä paahteisilla ketolaikuilla. Aikuinen isoapollo taas ruokailee niittykukilla.

Ulkosaarten avoimet alueet kärsivät mm. Itämeren rehevöitymisen sekä ilmastolaskeuman aiheuttamasta umpeenkasvusta ja meren tuomasta roskasta. Myös kelluvilla kiulukoillaan leviävä kurtturuusu (Rosa rugosa) valtaa tilaa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat huonosti ennustettavissa tällä pienipiirteisellä luontotyypillä. On kuitenkin jo todettu, että ääri-ilmiöiden kuten kovan kuivuuden jaksot ovat entistä voimakkaampia ja laaja-alaisempia. Hoitotoimissa on huomioitava se, että tämänhetkinen elinympäristö ei ehkä ole sovelias lajeille enää 20 vuoden päästä. Hoidolla voidaan luoda uusi elinympäristö vanhan tilalle ja verkoston kytkeytyneisyys lisää lajien siirtymismahdollisuuksia.

Vapaaehtoistyötä tarvitaan

Vapaaehtoiset pääsevät upeaan ulkosaaristoon osallistumaan ulkoluotojen hoitoon. Samalla kertaa kartoitetaan isoapollon esiintymistä alueella ja hoidetaan sen elinympäristöjä, kerätään roskia sekä torjutaan kurtturuusua. Hanke järjestää ulkosaariston leirejä yli 15 kertaa viiden vuoden aikana. Leirien vetovastuu luovutetaan erikseen valittavalle yhdistykselle.

Talkootyö on muutoinkin hankkeessa vahvasti edustettuna: WWF Suomen leirit raivaavat hankkeen kohteita joka kesä satojen ihmisten voimin.

Paahdealueet

Paahdeympäristöjen verkostoa parannetaan kunnostamalla Itämeren harjujonon paahdealueita. Salpausselät sukeltavat mereen Kemiönsaarella, josta ne jatkuvat helminauhana aina saariston reunamille saakka. Monelle tuttu Jurmon saari päättää ketjun lännessä. Hiekkarannat, kedot ja hiekkapohjaiset harjumetsät sekä nummet ovat tärkeitä elinympäristöjä etenkin hyönteisille. Avoimia harjuympäristöjä hoidetaan poltoin, raivauksin ja joissain tapauksissa laidunnuksen avulla. Metsissä toteutetaan ennallistamispolttoja.

Perinnebiotoopit ja lehdot

Suuri valkoinen perhonen kukkaniityllä.
Pikkuapollo. Kuva: Mikko Kuussaari.

Rannikon perinteinen maankäyttö on luonut monimuotoisen lehtojen, puustoisten laitumien sekä niittyjen mosaiikin. Toinen hankkeen erityisistä hyönteislajeista elää juuri tällaisessa ympäristössä.

Pikkuapollo (Parnassius mnemosyne) on toukkavaiheessa riippuvainen metsäympäristössä kasvavasta pystykiurunkannuksesta, mutta perhosvaiheessa taas niittykukkien medestä. Hoidon suunnittelussa on turvattava molemmat elinympäristöt.

Rannikko-LIFE kokeilee mm. lehtojen ajoittaista laidunnusta, jonka tavoitteena on sekä lehtojen että niittyjen lajiston säilyttäminen samalla saarella.

Turun Ruissalon Natura 2000 -alue on laajin hankkeen hoidossa olevista lehdoista. Ruissalossa keskitytään haitallisten vieraslajien torjuntaan ja uudistetaan vanhaa lehmuskujannetta, jotta erakkokuoriaisella (Osmoderma eremita) säilyy kotipuita myös tulevaisuudessa.

Kiiltävän musta pullea kovakuoriainen.
Erakkokuoriainen. Kuva: Matti Landvik.

Päivitetty viimeksi 7.6.2020