Metsätilakauppa

Metsähallituksella on myynnissä metsätiloja ja yhteismetsäosuuksia ympäri maata. Ostamme metsää valtion maiden yhteyteen kiinteistörakenteen yhtenäisyyden edistämiseksi sekä muiden valtion toimijoiden erityistarkoituksiin kuten Puolustusvoimien harjoitusalueiksi.

Metsä uusiutuu ja säilyttää hyvin arvonsa, se on turvallinen sijoituskohde.  Metsälaki antaa omistajalle laajat mahdollisuudet päättää, miten metsää käytetään. Puuraaka-aineen ja taloudellisen hyödyn tuottamisen ohella metsäluonto tarjoaa myös erilaisia virkistysmahdollisuuksia esimerkiksi metsänhoitotöiden tai marjojen ja sienien parissa. Metsäinen ympäristö tarjoaa hyvät puitteet harrastaa metsästystä, kalastusta ja vaikka luontokuvausta.

Metsä on myös ekologinen ja ilmastoystävällinen sijoitus. Se on uusiutuva luonnonvara, joka sitoo kasvaessaan hiilidioksidia ja tuottaa ilmakehään happea. Metsän monimuotoinen ekosysteemi tarjoaa kodin lukemattomille kasvi- ja eläinlajeille.

Metsähallituksella on aika ajoin myynnissä myös osuuksia yhteismetsistä. Yhteismetsä on usean osakkaan yhteisesti omistama ja hallitsema metsäalue.  Myös valtio on ollut mukana perustamassa yhteismetsiä osoittamalla Metsähallituksen alueita tähän tarkoitukseen. Toiminnan lähdettyä käyntiin ja vakiinnuttua myymme näitä osuuksia pois.

Sujuvaa kaupantekoa

Metsähallituksen myytävät metsät löytyvät verkkosivuilta, joilla on tiedot kohteen puustosta. Ostettavaan metsään kannattaa kuitenkin aina käydä tutustumassa paikan päällä.

Metsätiloja myydään sekä kiinteällä hinnalla että tarjousten perusteella, osa huutokaupalla. Huutokaupoissa tarjouksen jättöön on yleensä aikaa pari kuukautta kohteen myyntiin tulosta. Kaikkien kohteiden huutokaupalle on määritetty päättymisaika, ja jokainen näkee mitä muut ovat valmiita maksamaan, jolloin omaa tarjoustaan voi korottaa.  

Metsätilakaupat voi tehdä kätevästi sähköisiä kanavia käyttäen, mikä säästää kustannuksia ja keventää kaupantekojärjestelyjä. 

Metsätilojen ja maa-alueiden osto

Metsähallitus ostaa metsätalouskäyttöön lähinnä sellaisia metsätiloja, jotka sijaitsevat valtion maiden sisällä tai niiden välittömässä läheisyydessä. Jos sinulla on tällainen myytävä kohde, voit olla yhteydessä myyntineuvottelijoihimme, joiden yhteystiedot löytyvät sivun alalaidasta.

Puolustusvoimat toimii ja harjoittelee Metsähallituksen hallinnassa olevilla maa-alueilla. Metsähallitus myös vastaa harjoitustoimintaan tarvittavien lisämaa-alueiden hankinnasta. Maa- tai metsäalueen myynti Puolustusvoimien käyttöön on myyjälle verotuksellisesti hyvin kannattavaa, koska näissä kaupoissa käytetään 80 prosentin hankintameno-olettamaa, joka takaa myyjälle hyvin merkittävät luovutusvoiton veroedut. Myyjä maksaa veroa tällöin ainoastaan 20 prosentin osuudesta, jolloin 80prosenttia myynnistä on verovapaata. Jos olet aikeissa myydä maata läheltä Puolustusvoimien harjoitusalueita, otathan yhteyttä myyntineuvottelijoihimme.

Ostamme myös jonkin verran peltoja Siemen Forelian siemenviljelystarkoituksiin. Näiden osalta kannattaa seurata ilmoitteluamme laatumaa.fi-sivustolla.

Ota yhteyttä!

Perttu Finne

Maankäyttöpäällikkö

Metsähallitus
Kiinteistökehitys
MH Liiketoiminta
PL 94 (Ratatie 11)
01301 Vantaa

Puh. 0206394476