Julkaistu 18.8.2021

Saaristomerellä kunnostetaan talkoovoimin Äspskärin laidunsaaren perinnemaisemaa

WWF järjestää viikon pituisen talkooleirin Saaristomeren itäosissa sijaitsevan Äspskärin laidunsaaren perinnemaisemissa. Talkoilla raivataan puustoa ja vapautetaan perinnemaiseman kasvit sekä hyönteiset entistä valoisampiin oloihin. Leiri on osa Metsähallituksen vetämää Rannikko-LIFE-hanketta.

Kemiönsaaren Äspskärin hakametsät ja kedot kohenevat parhaillaan WWF:n ja Metsähallituksen Luontopalvelujen talkooleirillä. Saari on yksityinen luonnonsuojelualue, jonka eteläpuoliskon WWF talkoili kuntoon jo 1980-luvulla. Nyt viikon mittaisella leirillä avarretaan saaren pohjoispuolen maisemaa sekä raivataan kedoilta katajia ja nuorta puustoa parinkymmenen vapaaehtoisen voimin.

– Äspskärin kaltaisten perinneympäristöjen ja niissä elävien uhanalaisten lajien tulevaisuuden turvaamiseksi pitää hoidon piirissä olevien kohteiden määrää ja pinta-alaa kasvattaa moninkertaiseksi. Talkooleirin tavoitteena on ennallistaa Äspskärillä lisää umpeenkasvun uhkaamaa perinneympäristöä uhanalaisille lajeille sopivaksi. Sen jälkeen maiseman hoidosta vastaavat lampaat laidunnuksellaan, WWF:n ohjelmajohtaja ja leirin vetäjä Petteri Tolvanen sanoo.

Leiri toteutetaan osana Rannikko-LIFE -hanketta

Äspskärin työt toteutetaan osana Metsähallituksen Luontopalvelujen vetämää Rannikko-LIFE-hanketta. Hankkeessa kunnostetaan merkittäviä rannikon ja saariston elinympäristöjä kuten paahdealueita, rantaniittyjä, lehtoja ja hakamaita Perämereltä Hangon saaristoon sekä Viron pohjoisrannikolla.

– Äspskärin saarta on laidunnettu satoja vuosia, ja siksi saarella onkin säilynyt lukuisia uhanalaisia lajeja, kuten erilaisia noidanlukkoja, tähkämaitikka ja värimaratti. Äspskärin kaltaisella, lajistoltaan arvokkaalla saarella kannattaa lisätä uhanalaisille ja harvinaisille lajeille soveliaiden niittyjen ja hakamaiden määrää entisestään sekä ylläpitää aiemmin kunnostettujen niittyjen ja hakamaiden avoimuutta, sanoo suunnittelija Esko Tainio Metsähallituksesta.

Hoitotoimet hidastavat osaltaan meneillään olevaa luontokatoa. Äspskärin kaltaiselta arvokohteelta lajit voivat levittäytyä myös muille, muun muassa Rannikko-LIFE-hankkeessa sekä Helmi-ohjelmassa kunnostettaville perinnebiotoopeille. Hoito tukee myös saariston elinvoimaisuutta muun muassa säilyttämällä perinteisiä saaristolaismaisemia matkailijoiden iloksi ja tarjoamalla toimeentulonlähteen laidunnuksen kautta.

Tänä kesänä WWF ja Metsähallitus ovat järjestäneet talkooleirejä Kustavissa, Kolarissa sekä Hangossa. WWF:n talkooleirikesä on Äspskärin leirin myötä ohi tältä vuodelta.

– Kiitämme kaikkia kesän talkooleireillä luonnon hyväksi huhkineita vapaaehtoisia sekä tietysti yksityisten luonnonsuojelualueiden omistajia hoitokohteen tarjoamisesta. Vapaaehtoisten työ on ollut korvaamaton apu perinnemaisemien ja niiden uhanalaisten lajiston suojelun edistämiselle, Tainio korostaa.

Lisätietoja

Rannikko-LIFE-hanke

Euroopan unionin LIFE-rahaston, Natura 2000 -alueiden ja Rannikko-LIFE-hankkeen tunnukset