Puunkorjuu ja kuljetukset
Metsähallitus kilpailuttaa vuosittain uusia urakointisopimuksia puunkorjuuseen ja autokuljetukseen. Kilpailutukset tapahtuvat kevätkaudella helmikuussa ja syyskaudella elokuussa.
Lue lisää: Metsähallituksen urakointi ja hankinnat
Toiminnassamme meitä ohjaavat luonnon monimuotoisuuden huomiointi, asiakaslähtöisyys ja vastuullisuus. Olemme sitoutuneet PEFC-sertifioinnin kriteereihin sekä Metsähallitus Metsätalous Oy:n ympäristöoppaan ja metsänhoito-ohjeen vaatimuksiin. Metsähallituksella on ISO 14001 -standardin mukainen sertifioitu ympäristöjärjestelmä sekä sertifioitu energiatehokkuuden johtamisjärjestelmä ETJ+, jonka tavoite on ohjata energiaintensiivistä puunkorjuuta ja -kuljetusta energiatehokkaampaan suuntaan.
Puunkorjuu

Valtion monikäyttömetsissä puunkorjuun tekevät yksityiset metsäkoneyrittäjät. Metsähallitus korjaa vuosittain reilut 6,5 miljoona kuutiota puutavaraa. Puunkorjuusta suurin osa toteutetaan harvennushakkuina.
Metsähallitus Metsätalous Oy:lle urakoi yhteensä noin 50 korjuuyritystä ja lisäksi noin 20 metsäalan oppilaitosta. Metsähallituksen puunkorjuuyrityksillä on käytössä WoodForce-tietojärjestelmä.
Asiakkaillemme ja meille hakatun puutavaran laatu ja mittatarkkuus ovat ratkaisevan tärkeitä. Tarkka puutavaran katkonta ja tukin talteenotto ovat toimintamme perusperiaatteita. Jokainen yrittäjä vastaa suorittamansa työnsä laadusta. Puunkorjuun työnjälkeä ja puutavaran talteenottoa seurataan systemaattisesti Metsähallituksen toimihenkilötöinä. Metsähallitus on suorittanut puunkorjuun laadunseurantaa myös ulkopuolisen auditoijan toimesta.
Puun kaukokuljetus

Metsähallituksen puusta reilut kaksi kolmasosaa kuljetetaan tehtaille autolla ja yksi kolmasosa junalla. Vesitiekuljetusten osuus on pieni, mutta uiton ja proomukuljetusten määrä on ollut viime vuosina kasvussa niiden energiatehokkuuden vuoksi. Metsähallitus Metsätalous Oy:lle urakoi yhteensä noin 25 autoyrittäjää, viisi haketusyrittäjää sekä muutamia metsäalan ajo-opetusta tarjoavia ammattioppilaitoksia. Metsähallituksen yrittäjät kuljettavat vuodessa yhteensä yli 100 000 kuormaa puuta.
Metsähallituksen autokuljetusyrittäjillä on käytössä LogForce -tietojärjestelmä. Puun toimitusten laatua ja määrää seurataan säännöllisesti. Laaduntarkkailussa verrataan ostajan tekemää puutavaran vastaanottomittausta toimituspisteessä ja Metsähallituksen kontrollimittausta. Vastaanottomittaustietojen perusteella analysoidaan myös hakkuukoneen katkonnanohjauksen onnistumista.
Puunkorjuun ja -kuljetusten kehittäminen
Tehokas tuotantoketju on tärkeä sekä meille, asiakkaillemme että luonnolle. Seuraamme asiakkaillemme toimitetun puun korjuusta ja toimituksista muodostuvia päästöjä ja työskentelemme aktiivisesti pienentääksemme niistä aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. Puunkorjuussa ja -kuljetuksessa päästöjen yhteismäärät ovat laskeneet vuosittain. Hakkuutyön tuottavuus on kasvanut ja koneisiin on tullut EU:n vaatimusten mukaiset vähäpäästöisemmät moottorit. Puutavara-autojen moottoriteknologia on myös kehittynyt mutta kuljetuksissa suurin päästövähennys on saatu autojen ja junien kuormakokoa kasvattamalla.

Olemme osallistuneet suuren hyötykuorman käyttökokeiluihin erilaisilla rekoilla (HCT, High Capacity Transports) ja junilla (LHT, Longer and Heavier Trains). Käyttökokeilujen tarkoitus on etsiä kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja puun kuljettamiseen turvallisuudesta tinkimättä. Parhaillaan olemme mukana projektissa, jossa selvitetään nykyistä leveämpien junavaunujen käyttöä. Metsähallituksella on tällä hetkellä käytössään myös kaksi biokaasulla kulkevaa puutavara-autoa ja niistä kerätään käyttökokemuksia tulevaisuutta varten.
Metsätehon koko Suomea koskeva selvitys puun korjuun ja kuljetusten päästöistä ja päästöjen vähentämiskeinoista (pdf). (Metsätehon tuloskalvosarja 12/2019)
Ilmastoratkaisujen vauhdittaja (ACE LIFE) -hanke
Metsähallitus Metsätalous Oy on mukana EU LIFE -rahoitteisessa Ilmastoratkaisujen vauhdittaja ACE-hankkeessa, jonka tavoitteena on tukea Suomea hiilineutraaliuden saavuttamisessa erityisesti maatalouden, raskaan liikenteen ja työkoneiden päästöjen osalta. Useat yritykset pilotoivat biokaasulla ja sähköllä toimivia kuorma-autoja ja työkoneita osana hanketta.

Hankkeeseen liittyy niin kutsuttu ACE CASE, jonka puitteissa tutkitaan mm. Länsi-Lapissa biokaasulla kulkevaa puutavara-autoyhdistelmää.
- Tiedote 9.9.2025: Metsähallitus vähentää puunkuljetustensa päästöjä – toinen biokaasuauto käyttöön Lapissa
- Artikkeli Länsi-Lapissa ajavasta Enbuskan biokaasuautosta: Biokaasukuorma-auto tuo merkittäviä päästövähennyksiä Metsähallituksen puutavaran kaukokuljetuksiin | Metsähallitus (11.3.2026)
Yhteystiedot
Asiakaslogistiikan yhteyshenkilöt löydät Metsätalous Oy:n yhteystiedoista