Luontopalvelujen rakennuskannan kehittäminen

Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa oleva rakennuskanta sisältää useiden eri käyttötarkoitusten ja aikakausien rakennuksia. Osa rakennuksista on siirtynyt Luontopalvelujen hallintaan suojelualueiden perustamisen, hallinnansiirtojen sekä maanhankintojen yhteydessä, kun taas osa on rakennettu Luontopalvelujen toimintaa varten. Rakennuskanta heijastaa eri aikakausien tarpeita luonnonsuojelun, retkeilyn, opastuksen ja alueellisen toiminnan tukemiseksi.

Rakennuskantaan kuuluu myös merkittäviä kulttuurihistoriallisia kohteita, jotka siirtyivät Museovirastolta Metsähallituksen Luontopalveluille vuodenvaihteessa 2014–2015 osana valtion kiinteistöstrategiaa. Siirrossa Luontopalveluille siirtyi 29 historiallisesti merkittävää kiinteistöä, kuten linnoituksia, linnanraunioita ja kalmistoja. Kohteet sijaitsevat pääosin luonnonsuojelualueilla.

Luontopalvelujen hallinnassa on noin 2 400 erilaista rakennusta eri puolilla Suomea. Rakennuskanta vaihtelee eräkämpistä ja huoltorakennuksista suuriin rakennettuihin kokonaisuuksiin ja kulttuuriperintökohteisiin.

Miksi rakennuskantaa käydään läpi?

Rakennuskannan kehittämisen tavoitteena on, että rakennukset tukevat Luontopalvelujen perustehtävää myös tulevaisuudessa. Työssä tarkastellaan rakennusten merkitystä luonnonsuojelulle ja retkeilymahdollisuuksille sekä sitä, miten rakennusten omistamista voidaan hoitaa vastuullisesti ja lain edellyttämällä tavalla.

Tavoitteena on tiivistää rakennuskantaa tarkoituksenmukaiseksi ja kustannustehokkaaksi sekä löytää keinoja vähentää rakennusten omistamisesta aiheutuvia kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Selvitystyön eteneminen

Rakennuskannan kokonaisvaltainen tarkastelu käynnistettiin vuonna 2023, ja työtä on tehty vaiheittain. Syksystä 2024 lähtien selvitystyötä on tehostettu valtiovarainministeriön myöntämän tuottavuusrahoituksen avulla. Tarkasteltavana on nyt ollut noin 15 prosenttia rakennuksista.

Selvitystyössä arvioidaan muun muassa rakennusten käyttöä ja kuntoa, korjaustarpeita, omistamisesta aiheutuvia kustannuksia sekä rakennusten merkitystä Luontopalvelujen ydintehtävien kannalta. Tarvittaessa hyödynnetään ulkopuolisia asiantuntijoita, ja työ tehdään voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Kohteista ja selvitystyöstä keskustellaan myös sidosryhmien kanssa.

Selvityksen päätteeksi ratkaistaan, miten kunkin kohteen osalta edetään: säilytetäänkö kohde Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa vai luovutaanko siitä ja millä tavoin.

Selvityksen mahdollisia lopputuloksia

Selvityksen perusteella

  • kohde voi säilyä Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa
  • kohteesta luovutaan myymällä se pois valtion omistuksesta
  • kohteesta luovutaan siirtämällä se toiselle valtion taholle
  • kohteesta luovutaan purkamalla tai pois siirtämällä.

Ratkaisut tehdään aina kohdekohtaisesti ja selvityksiin perustuen.

Selvityksessä olevat kohteet

Rakennuskannan kehittämistyö on käynnissä useissa kohteissa eri puolilla Suomea. Kohteet ovat kehitysprosessin eri vaiheissa. Taulukko on päivitetty 12.2.2026.

KohdeSijaintikuntaTilanne
Aavasaksan KeisarinmajaYlitornioSelvitystyö meneillään. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Aulangon luonnonsuojelualueen rakennuksetHämeenlinnaSelvitys meneillään.
Berghamnin saaren rakennukset Houtsakarin Berghamnin luonnonsuojelualueellaParainenSelvitystyö loppuvaiheessa.
Bodön saaren entisen merivartioaseman rakennukset Saaristomeren kansallispuistossaParainenSelvitystyö meneillään. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Högbackan huoltotukikohdan rakennukset Nuuksion kansallispuistossaEspooEsitetty ympäristöministeriölle lakimuutosprosessia, jotta kohde voitaisiin irrottaa kansallispuistosta.
Isokarin saaren rakennukset Selkämeren kansallispuistossaKustaviSelvitystyö loppuvaiheessa. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Jungfruskärin saaren rakennukset Saaristomeren kansallispuistossaParainenSelvitystyö loppuvaiheessa.
Jussarön saaren rakennukset Tammisaaren saariston kansallispuistossaRaaseporiSelvitystyö meneillään. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Katanpään linnakesaaren rakennukset Selkämeren kansallispuistossaKustaviSelvitystyö meneillään.
Kattilan rakennukset Nuuksion kansallispuistossaVihtiEsitetty ympäristöministeriölle lakimuutosprosessia, jotta kohde voitaisiin irrottaa kansallispuistosta.
Kilpisjärven luontokeskusrakennusEnontekiöNeuvottelu meneillään Enontekiön kunnan kanssa.
Kirjakkalan ruukkikylän rakennukset Teijon kansallispuistossaSaloEsitetty ympäristöministeriölle lakimuutosprosessia, jotta kohde voitaisiin irrottaa kansallispuistosta.
Kuhmon luontokeskus ja toimistorakennuksetKuhmoMyynti käynnissä.
Mässkärin saaren vanha luotsiasemarakennusPietarsaariSelvitystyö loppuvaiheessa.
Nötön saaren rakennus Saaristomeren kansallispuistossaParainenSelvitystyö loppuvaiheessa. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan rakennusPelkosenniemiSelvitystyö loppuvaiheessa. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Seitsemisen luontokeskuksen rakennukset Seitsemisen kansallispuistossaYlöjärviEsitetty ympäristöministeriölle lakimuutosprosessia, jotta kohde voitaisiin irrottaa kansallispuistosta.
Syötteen luontokeskusrakennusPudasjärviSelvitystyö loppuvaiheessa. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Säpin saaren rakennukset Selkämeren kansallispuistossaEurajokiSelvitystyö loppuvaiheessa. Ympäristöministeriön lausunnon mukaan kohde tulee säilyttää valtion omistuksessa.
Teijon luontokeskuksen rakennukset Teijon kansallispuistossaSaloEsitetty ympäristöministeriölle lakimuutosprosessia, jotta kohde voitaisiin irrottaa kansallispuistosta.
Utön saaren Majakkamestarin talo Saaristomeren kansallispuistossaParainenSelvitystyö loppuvaiheessa. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Vallisaaren ja Kuninkaansaaren rakennuksetHelsinkiNeuvottelu meneillään Helsingin kaupungin kanssa.
Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan rakennuksetKolariSelvitys meneillään. Luovutuslain näkökulmasta kohteesta luopuminen on mahdollista.
Ärjänsaaren rakennukset OulujärvelläKajaaniSelvitystyö loppuvaiheessa.
Örön linnakesaaren rakennukset Saaristomeren kansallispuistossaKemiönsaariSelvitystyö loppuvaiheessa.

Lisätietoja