Monen luonnonsuojelualueen hoitoon kuuluu laiduntavia eläimiä: lehmiä, lampaita ja hevosia. Karjaansa luonnonlaitumelle kesätöihin vievä maaseutuyrittäjä onkin avainasemassa arvokkaan luonnon säilymisessä. Lue maatalousyrittäjien kommentteja ja kertomuksia siitä, miksi he ovat lähteneet yhteistyöhön ja solmineet laiduntamissopimuksen.

Laidunyrittäjyys pääelinkeinona Meri-Porissa

Pomarkussa asuvan laidunyrittäjän, Matti Peltomaan, 250 naudasta lähes kaikki laiduntavat suojelualueilla. Vain kaikkein vanhimmat ja kiukkuisimmat sonnit sekä nuoret, luonnonoloihin kokemattomat naudat ovat tilalla Pomarkussa. Hänen käyttämillään laitumilla, joita on 11, laiduntaa lisäksi myös vuokranautoja ja -lampaita.

– Tämä on pääsääntöisesti kesäaikaista työtä. Karjan kuljetusten ja valvonnan lisäksi laiduntajan työhön kuuluu aitojen tarkastusta ja korjausta sekä mm. niittoa ja raivausta, toteaa Matti, kun menemme laitumelle Meri-Porissa Kokemäenjoen suistoalueella.

Porissa, Meri-Porissa, Lampaluodossa, Ahlaisissa ja Pomarkussa sijaitsevilla laitumilla luontoa hoitavat nykyään pääasiassa holstein- ja ayrshire-sonnit, mutta vuokranaudoissa mukana on vielä myös kyyttöja, itäsuomenkarjaa, joita Matti hankki aivan ensimmäiseksi, kun hän aikoinaan aloitti yrittäjyytensä luonnonlaitumilla.

– Ajattelin silloin, että tällaiset alkuperäiset suomalaiset eläimet, jotka ovat ennenkin laiduntaneet niitä alueita, soveltuisivat siihen kaikista parhaiten. Ja niin asia tietysti olikin.

Laaja joenrantaniitty, jossa lepäilee ryhmänä seitsemän lehmää.
Laidunyrittäjä Matti Peltomaan karjaa luonnonsuojelualuetta laiduntamassa Meri-Porissa. Kuva: Marko Alakruuvi, Metsähallitus.

Peltomaan yhteistyö Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa alkoi melkein heti hänen laidunyrittäjyytensä alkutaipaleella.

– Huomasimme aika pian tällaiset vanhat perinnebiotoopit, joita Metsähallitus oli ostanut yksityisiltä omistajilta. Sitä kautta otimme yhteyttä ja olen ollut hyvin kiitollinen siitä, että yhteistyö lähti todella jouheasti ensimmäisestä yhteydenotosta eteenpäin, kehaisee Matti ja heilauttaa kättään laitumen puustoisen osan suuntaan. – Tuolla niitä kyyttöjä on.

Mies seisoo luonnonlaitumella kolmen lehmän keskellä.
Laidunyrittäjä Matti Peltomaa, Pori. Kuva: Marko Alakruuvi, Metsähallitus.

Peltomaa katselee suistoalueelle ja osoittaa laidunalueen rajaa. Aidan toisella puolella järviruoko kohoaa korkealle päidemme yläpuolelle. Ruokohelpi on kuulemma nautojen herkkua ja työn jälki näkyy, mikä onkin Peltomaan mielestä laidunyrittäjän työssä antoisinta.

– Meillä on sellaisia laitumia, joista itsekin epäilin, että ovatko ne koskaan laitumia olleetkaan. Mutta alkuraivausten, niittojen ja laidunnuksen jälkeen niistä on todella tullut niittyjä. Hoidon myötä lintukantakin on alueilla rikastunut valtavasti, minkä ansiosta myös lintuharrastajat ovat löytäneet ne.

Matti Peltomaan keskeisiä vaatimuksia laidunalueille on, että alueiden on oltava tarpeeksi isoja, että ne ovat taloudellisesti kannattavia.

– Kun se tavoite toteutuu, niin ihan mieluiten me otamme luonnonsuojelualueita. Ihan siitäkin syystä, että suojelualueet tulevat suurella todennäköisyydellä säilymään pitkään laidunalueina.

Peltomaalla on myös haaveena, että heillä olisi mahdollisuus rakentaa hyvä infra kaikille laidunalueille. Tämä pitäisi käytännössä sisällään toimivat tieyhteydet, hyvät kokooma-aitaukset ja helposti tarkastettavat ja huollettavat aidat.

Peltomaan mielestä laidunyrittäminen on paikallisesti kannattavaa, kun suunnittelu ja pohjatyöt on hyvin tehty ja kulkuyhteydet ovat kunnossa.

Kun astelemme laitumelta poispäin, kysyn häneltä laidunyrittämisen tulevaisuudesta. Peltomaa uskoo, että laidunyrittäjyys, varsinkin luonnonsuojelualueilla, tulee olemaan yrittäjälle jatkossa entistä turvallisempaa. Mutta hän pohtii myös, että todennäköisesti pientilalliset eivät varmaankaan jaksa keskittyä laidunyrittäjyyteen.

– Tulevaisuudessa suunta saattaa olla sellainen, että jotkut keskittyvät pelkästään laidunyrittäjyyteen ja tekevät yhteistyötä toisten maanviljelijöiden kanssa.

Kun Matti Peltomaa aloitti laidunnuksen, hänellä oli jo kokemusta karjahoidosta, mutta hän myöntää, että näkemys laidunnuksesta luonnonhoitoalueilla on jalostunut paljon kymmenen vuoden aikana. Hänen mielestään täytyy ymmärtää, miten suojelualueita kannattaa hoitaa ja miten siellä pitää ottaa huomioon erilaiset luontoarvot ja -tyypit ja myös se, miksi mikäkin kohde on luonnonsuojelualue.

– Sen ymmärtäminen ja sinne nautojen tuominen ovat olleet sellaisia asioita mitä on opiskeltu koko matkan varrella. Semmoinen monivaiheinen tie se on sitten ollut tähän asti.

Teksti ja kuvat: Marko Alakruuvi, Metsähallitus, Rannikon Luontopalvelut.

Laidunnusta kaupunkialueella – ylämaankarjaa Porvoon keskustan tuntumassa

Porvoon Ruskiksen luonnonsuojelualuella laiduntavat ylämaankarjan sonnit nauttivat rantamaisemista. Kesällä 2019 äijäporukassa on 11 sonnia Ratia Ranch -maatilalta. Ratian karjaa laiduntaa Ruskiksella jo neljättä kesää.

Kahdeksan sarvipäistä lehmää luonnonlaitumella.
Ylämaankarjaa laiduntamassa Porvoossa. Kuva: Johanna Ratia.

Sonnit tekevät maisemanhoitoa toukokuun lopusta syyskuun loppuun ja samalla tilan laitumia voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen.

Maatalousyrittäjä Johanna Ratia on huomannut, että sonnit pitävät kesälaitumestaan: ”Viihtyvät hyvin, ovat rauhallisia ja tyytyväisiä. Myös sonnien lihakset kehittyvät, kun maasto on vaikeakulkuisempaa ja vaihtelevaa.”

Johannan mielestä on hienoa myös, että kosteikkoalueen kasvit, hyönteiset ja lintulajit hyötyvät sekä luonnon monimuotoisuus lisääntyy.

Ruskiksen alue sijaitsee Porvoon keskustan tuntumassa. Laitumella on kokoa 20 hehtaaria, josta osa sijoittuu suositun tien varrelle. Monet porvoolaiset suuntavat kävelylenkkinsä laitumen lähelle ja seuraavat sonnien touhuja. Karjasta on tullut tuttua maisemaa ja esimerkiksi lapsille mahdollisuus tutustua maatilan eläimiin.

Maatalousyrittäjä Johanna Ratia. Kuva: Outi Ala-Härkönen, Metsähallitus.

Päivitetty viimeksi 6.6.2020