Julkaistu 20.12.2022

Olisiko aika lähteä luonnonsuojelulomalle – Metsähallituksen huippusuosittujen Paimenviikkojen haku alkaa maanantaina 23.1.2023

Paimenviikot ovat viikon kestoisia matkoja suoraan Suomen harvinaisimpien luontotyyppien eli perinneympäristöjen kauniiseen maailmaan. Ensi vuonna paimenkohteita on tarjolla eri puolilla Suomea yhteensä 15.

Haku paimeneksi alkaa Metsähallituksen Luontopalvelujen Luontoon.fi-verkkosivustolla maanantaina 23.1.2023 klo 12. Hakulomake on auki viikon 30.1.2023 klo 12 asti.

Paimenet arvotaan ilmoittautuneiden joukosta helmikuun aikana. Paimenviikot ovat maksullisia ja saadut tulot käytetään perinneympäristökohteiden ylläpitoon ja luonnonhoitoon. Paimenviikkoja järjestetään paikasta riippuen toukokuun lopusta syyskuulle.

Paimenviikko on upea mahdollisuus osallistua luonnonhoitoon

Paimenet pääsevät viikoksi valitsemalleen tilalle tai tuvalle suomalaisten perinneympäristöjen eli esimerkiksi ketojen, niittyjen, metsälaitumien ja hakamaiden, pariin.

Lammas kuvattu läheltä, silmät kiinni, korvissa merkkilaput. Pää näkyy toisen lampaan selän takaa.
Lammas Poika-ahon torpalla Pyhä-Häkin kansallispuistossa. Kuva: Jyri Lehtonen.

Metsähallituksen paimenkohteet ovat luontoarvoiltaan ainutlaatuisia: niissä luonnon monimuotoisuus on poikkeuksellisen monipuolinen. Paimenviikkojen tarkoitus on ylläpitää perinneympäristöjen herkkää luontoa. Pieni poikkeus tähän on Palovartijan talo Punkaharjulla – siellä paimennuksen tavoitteena on kulttuuriperinnön suojelu.

Kesän 2023 uutuutena yhteishaussa on Pielpajärven erämaakirkko Inarissa, jolle haetaan vapaaehtoisia hoitajia pitämään alueesta huolta ja ohjeistamaan retkeilijöitä. Vapaaehtoisviikko on maksuton, sillä muista paimenkohteista poiketen Pielpajärvellä vapaaehtoiset huolehtivat sekä retkipaikasta että eläimistä ja luvassa on myös oikeita luonnonhoitotöitä, kuten kentän raivausta ja niittoa.

Perinneympäristöt ovat Suomen uhanalaisin luontotyyppi. Perinneympäristöt ovat historian saatossa kadonneet, kun suomalaisten elinkeinot ovat siirtyneet perinteisestä maataloudesta toisiin uomiin.

Nykyisin perinneympäristöjä on alle prosentti 1950-luvun tilanteeseen verrattuna. Luonnon kannalta tilanne on erittäin ikävä, koska noin neljännes Suomen uhanalaisista lajeista elää perinneympäristöillä.

Reppu selkään, vene vesille, sauna lämpimäksi – paimenilla on aikaa myös joutenoloon

Paimenet pitävät huolen siitä, että laiduntavilla eläimillä on vettä. He myös laskevat eläimet päivittäin, seuraavat eläinten yleiskuntoa ja siirtävät ne laidunlohkolta toiselle. Kohteesta riippuen paimennettavina on lampaita, lehmiä tai hevosia.

Päivän askareet vievät paimenen päivästä vain pienen osan, ja aikaa jää hyvin esimerkiksi päiväretkien tekemiseen lähiympäristöön. Moni paimenviikkojen kohde sijaitseekin hyvien retkeilymahdollisuuksien keskellä tai lähettyvillä.

Paimenkohteita on ympäri Suomen Hämeestä pohjoisimpaan Lappiin. Lapin kohteet eli Lemmenjoen kansallispuiston Kaapin Jounin tila ja Utsjoella sijaitseva Välimaan saamelaistila ovat olleet suosituimpia hakukohteita.

Paimenviikkojen kohteilla on usein hyvin majoitustilaa, joten paimen voi ottaa mukaan esimerkiksi perheen tai ystäviä seurakseen. Lemmikit ovat tervetulleita osaan kohteista. Paimeneksi hakevan kannattaa tutustua huolella paimenkohteiden kuvauksiin, sillä majoitustilat ovat nykymittapuulla usein vaatimattomia.

Tutustu Paimenviikkojen ajankohtiin ja kohdekuvauksiin osoitteessa luontoon.fi/vapaaehtoistoiminta/paimenviikot .

Lisätietoja:

Asiakasneuvoja Leena Hiltunen, Metsähallitus, Luontopalvelut: puh. 358 40 581 3930, leena.hiltunen(at)metsa.fi