Julkaistu 30.6.2020

Uuno-myrskyn tuhot eivät merkittäviä valtion talousmetsäalueilla

Viime torstaina eteläisessä Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa riehuneen ukkosmyrskyn aiheuttamat tuhot jäivät valtion mailla hyvin paikallisiksi keskittyen lähinnä Pielisen ranta-alueille. Myös Etelä-Sotkamossa oli pienehköjä tuulenkaatoalueita.

Myrskystä selvittiin hyvin vähillä vahingoilla valtion metsätalouden alueilla”, kertoo Metsähallituksen tiimiesimies Antti Saari Lieksasta.

Myrsky tuli lännestä, otti voimaa Oulujärvellä ja eteni Sotkamon kautta Pohjois-Karjalaan, missä ukkosmyrskyn keskus kulki hyvin kapeana rintamana. Joensuun pohjoisosista löytyi muutamasta kohdasta reilummin tuulenkaatopuita, mutta isommilta vahingoilta vältyttiin Metsähallituksen metsätalousalueilla.

”Tielle kaatuneet puut vaikeuttivat paikoin alueella liikkumista, mutta suurimmaksi osaksi tiet on jo saatu aukaistua”, Antti Saari kuvailee.

Metsähallitus toimii metsätalousalueilla metsätuholain mukaan, mutta Saaren mukaan myrskyssä kaatuneet puut ovat kuitenkin yksittäisiä puita siellä täällä, joten niitä ei tarvitse lähteä nyt metsästä poimimaan. Laki velvoittaa poistamaan sellaisia vahingoittuneita tai kaatuneita mänty- ja kuusipuita, joista metsätuhoja aiheuttavat hyönteiset voivat levitä.

”Jos myrskytuhopuita on niin vähän, että ne eivät aiheuta hyönteistuhovaaraa, ne jäävät metsään lahopuuksi monimuotoisuutta lisäämään, vahvistaa ympäristöasiantuntija Maarit Kaukonen.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, tiimiesimies Antti Saari, p. 040 630 0279