Julkaistu 15.7.2021

Savonlinnassa ja Punkaharjulla saa kimalaisen siivet selkään – siivekkäällä selfiellä voi eläytyä pölyttäjien näkökulmaan

Savonlinnaan Riihisaaren museon edustalle ja Punkaharjulla Suomen Metsämuseo Luston pihamaalle on ilmestynyt siivekkäät toteemipaalut. Ihmiset voivat ottaa teoksen edessä selfien saaden kimalaisen siivet selkäänsä. Selfiekuvista puolestaan valmistetaan yhteisöllinen taideteos. Kimalaissisällöt ovat osa Luonnon konserttisali -tapahtumaa, jonka Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää Punkaharjulla Suomen luonnon päivänä 28.8.2021. Luonnon konserttisalin teemana on luonnon monimuotoisuus ja erityisesti pölyttäjien merkitys.

Mies on polvistuneena puiston nurmikolla. Hänen takanaan on paalu, jossa on siivet. Taustalla on joki.
Markku Hernetkoski selfietoteemipaalun edessä. Kuva: Metsähallitus.

Siivet on valmistanut palkittu Kajaanin kaupunginteatteri lavastaja, taitelija Markku Hernetkoski.

– Siipiteosten pystypaalu on vanhaa latohirttä, ja harjateräksestä valmistetut siivet on hitsattu paalun kylkiin. Yksityiskohtana pystypaaluun on upotettu uniikki kirjontatyö kartanokimalaisesta, Markku Hernetkoski kertoo.

Ajatuksena on, että ihmiset ottavat selfie-kuvia mallaten siivet selkäänsä. Kuvia on mahdollista jakaa yhteisölliseen teokseen, jossa lukuisista selfieistä muodostuu yhteisöllinen mosaiikkimainen kuva.

“Ajatus vertautuu siis kimalaisten yhdessä tekemiseen: yksin ja minä ei ole sinänsä merkityksellistä vaan se mitä olemme yhdessä. Jokaisen panos tarvitaan, mutta kokonaiskuva hahmottuu vasta, kun kaikki palaset ovat yhdessä. Taustalla on ajatus myös empatiasta ja toiseksi eläytymisestä: kimalaisen maailmaan eläytyminen, kimalaiseksi tuleminen ja maailmaa kimalaisperspektiivistä katsomalla voi luoda tunnesiteen pölyttäjiä kohtaan. Tunneside puolestaan motivoi tekemään toimenpiteitä kimalaisten elinolosuhteiden parantamisen puolesta”, kuvailee mosaiikkiteoksen tekijä, taiteilija Nina Luostarinen.

Yhteisölliseen teokseen osallistumisesta löytyy ohjeet selfiesiipien luota. Teos julkaistaan valmistuttaan netissä ja linkki jaetaan Metsähallituksen kanavien kautta. Punkaharjun ja Savonlinnan lisäksi selfiesiipiä löytyy myös Kajaanista.

Kimalaissisällöt ovat osa Suomen ensimmäistä Luonnon konserttisali -tapahtumaa, joka järjestetään Kajaanissa 20.8. ja Punkaharjulla 28.8.2021, Suomen luonnon päivänä. Luonnon konserttisalin teemana on luonnon monimuotoisuus ja erityisesti pölyttäjien merkitys. Se avautuu yhden lajin kautta: päivän sankarina on Bombus hypnorum eli kartanokimalainen.

Luonnon konserttisali on toiminnallinen ja elämyksellinen koko perheen ulkoilmatapahtuma, jossa luontotiede ja taide paiskaavat kättä. Kartanokimalaiseen tutustuminen käynnistyy iltapäivän toiminnallisilla rasteilla. Kaikki huipentuu illan konserttiin, joka kruunaa kokemuksen kertomalla kimalaisen tarinan musiikin, valotaiteen ja tanssin keinoin.

Tapahtumien järjestäjänä toimii Metsähallituksen Luontopalvelut, ja toteutuksessa on mukana suuri joukko valtakunnallisia ja paikallisia kumppaneita. Rahoitus tapahtumiin on saatu Koneen Säätiöltä.

Lisätietoja