Julkaistu 19.10.2020

Metsästysonnettomuus Urho Kekkosen kansallispuistossa – retkeilemään voi yhä lähteä turvallisesti

Urho Kekkosen kansallispuistossa tapahtui lauantaina kuolemaan johtanut metsästysonnettomuus, josta poliisi on tiedottanut. Poliisin tiedote 18.10.2020 (poliisi.fi).

Moni retkeilyä suunnitteleva miettii nyt varmasti, onko turvallista lähteä kansallispuistoon tai muuhun retkeilykohteeseen.

Tapahtunut onnettomuus on äärimmäisen harvinainen. Meillä ei ole tietoa, että missään kansallispuistossa olisi koskaan tapahtunut vastaavaa. Retkeilemään on siis yhä turvallista lähteä.

Miksi kansallispuistoissa on mahdollista metsästää?

Lainsäädännön mukaan metsästys on pääsääntöisesti sallittu paikallisille pohjoisessa kotikuntansa valtion mailla ilman erillistä metsästyslupaa, ja se koskee myös kansallispuistoja niiden järjestyssäännöissä määritellyllä tavalla. Lisätietoja metsästyksestä luonnonsuojelualueilla (eraluvat.fi).

Suomen kansallis- ja luonnonpuistoihin ei myydä metsästyslupia, poikkeuksena Selkämeren kansallispuiston ulkomerialue, jossa sijaitsee neljä vesilintujen lupametsästysaluetta. Eteläisen Suomen kansallispuistoissa metsästystä voidaan joissain tapauksissa harjoittaa rajoitetusti erilliseen poikkeuslupaan perustuen ja joissakin merellisissä kansallispuistoissa rajoitettu metsästysoikeus on kirjattu kansallispuistojen perustamissäädöksiin.

Onnettomuus tapahtui kansallispuiston syrjävyöhykkeellä

Metsästysonnettomuus tapahtui kansallispuiston hiljaisella syrjävyöhykkeellä Savukoskella. Kansallispuiston pinta-ala on 2550 neliökilometriä eli 1000 neliökilometriä suurempi kuin Ahvenanmaa. Pisimmillään se on 100 kilometriä ja leveimmillään 50 kilometriä.

Urho Kekkosen kansallispuistoon tehtiin viime vuonna 367 000 käyntiä. Niistä pieni osa suuntautui syrjävyöhykkeelle kansallispuiston Savukosken puoleiseen osaan.

Metsähallitus esittää osanottonsa menehtyneen omaisille ja läheisille.