Sukeltaja kirjaa havaintoja veden alla.
Perämeren pinnan alaista luontoa kartoittamassa. Kuva: Metsähallitus / Linda Jokinen.

Toukokuussa 2017 alkaneen Saumaton ja yhteinen Perämeri SEAmBOTH -hankkeen tavoitteena on lisätä pohjoisen Perämeren meriluonnon tuntemusta Suomen ja Ruotsin yhteistyönä.

Hankekumppanien yhteinen verkkosivusto ja blogi (seamboth.com, englanniksi).

Perämeren vedenalaisen luonnon geologiaa ja biologiaa kartoitetaan molemmin puolin rajaa. Kolmevuotisen hankkeen lopputuotteena syntyy valtionrajat ylittäviä, meriluontoa kuvaavia karttoja, jotka hyödyttävät niin viranomaisia, veneilijöitä, mökkeilijöitä, matkailijoita, päättäjiä kuin yrittäjiäkin.

Tämän lisäksi hanke edistää kestävää kehitystä. Tulevat sukupolvet saavat nauttia kestävästi hoidetusta kotimerestä ja sen toimivista ekosysteemipalveluista.

Euroopan unionin aluekehitysrahasto Interreg Pohjoinen – kulttuuri ja ympäristö myönsi “Seamless maps and management of the Northern Bothnian Bay (SEAmBOTH)” -hankkeelle rahoitusta 2,9 miljoonaa euroa.

Metsähallitus koordinoi hanketta, jossa Suomen partnereita ovat Geologian tutkimuskeskus GTK, Suomen ympäristökeskus SYKE sekäPohjois-Pohjanmaan ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Ruotsin partnereita ovat Norrbottenin lääninhallitus ja Ruotsin geologian tutkimuskeskus SGU.

Yhteystiedot

Projektikoordinaattori Essi Keskinen
Metsähallitus, Luontopalvelut
PL 81, 90101 Oulu
puh. +358407544 525
essi.keskinen@metsa.fi

Päivitetty viimeksi 7.6.2020