Julkaistu 9.11.2020

Tekoälyllä puutavaralajiennusteita

​​Metsähallitus Metsätalous Oy on vuodesta 2019 lähtien selvittänyt tekoälyn hyödyntämistä metsäsuunnittelussa ja taimikonhoidossa. Testauksessa käytetyn aineiston perusteella kehittäminen on nyt edennyt niin pitkälle, että suunnittelijoiden käyttöön voidaan tekoälyn avulla tuottaa nykyistä tarkempia puutavaralajiennusteita.

”Olemme pääsemässä tilanteeseen, jossa suunnittelija voi keskittyä muuhun suunnittelutyöhön ja tekoäly hoitaa puutavaralajiennusteen tekemisen”, metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen toteaa.

Tekoälyn avulla kyetään ennustamaan puutavaralajit joko tarkemmin tai yhtä tarkasti kuin suunnittelijan laseraineiston pohjalta tekemässä ennusteessa. Uudistushakkuiden osalta mäntykuituennusteet ovat vertailukelpoisella tasolla. Kuusi- ja lehtipuu- samoin kuin mänty- ja kuusitukkimäärät tekoäly ennustaa ihmistä tarkemmin. Harvennushakkuissa puolestaan kaikki puutavaralajit ovat tekoälyennusteina tarkempia.

Parhaillaan ollaan hiomassa teknistä ratkaisua, jolla suunnittelija saa kätevästi käyttöönsä tekoälyn tuottaman puutavaralajiennusteen rajaamalleen hakkuutoimenpiteelle.

Vaikka ennusteet ovat kehittyneet suotuisasti, ne varmennetaan kuitenkin vielä käytännössä tapahtuvan testaamisen kautta. Ennusteissa on myös jonkin verran alueellisia eroja, mutta ne tulevat vähenemään, kunhan aineistoa kertyy lisää eri puolilta maata.

”Maan pohjoisimmissa osissa puutavaralajiennusteet eivät ole vielä niin hyvällä tasolla kuin etelämpänä. Tämän uskotaan kuitenkin korjaantuvan paikallisen opetusmateriaalin eli metsäkoneiden keräämän tiedon lisääntyessä”, Metsähallitus Metsätalous Oy:n kehittämisasiantuntija Tarmo Myllymäki kertoo.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, kehittämisasiantuntija Tarmo Myllymäki, p. 0400 587 375

Taustaa:
Metsähallitus Metsätalous Oy käynnisti keväällä 2019 yhdessä innovaatiokumppani CollectiveCrunch Oy:n kanssa kehittämishankkeen, jossa kehitetään tekoälyn käyttöä metsäsuunnittelun avuksi. Tavoitteena on selvittää, onko kehittyneen tekoälyn, useiden saatavissa olevien tietolähteiden sekä suurien datamäärien avulla mahdollista päästä aiempaa tarkempaan suunnittelutietoon sekä metsätalouden toimenpidesuunnittelun pidemmälle vietyyn automatisointiin. Tänä vuonna tekoälyn käyttö laajennettiin kattamaan myös taimikonhoito.