Julkaistu 19.9.2023

Iloisia uutisia: naalinpentuja löytyi Pohjois-Lapista lisää

Suomessa äärimmäisen harvinaisen naalin pentuja on löytynyt Pohjois-Lapista viime viikolla kerrottua enemmän. Päivitettyjen tietojen perusteella naalinpentuja syntyi viime kesänä Suomeen ainakin 25, yhteensä neljään eri pesään. Kolme pesistä on Enontekiöllä, yksi Utsjoella.

Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF Suomi uutisoivat viime viikolla, että äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä onnistui Suomessa nyt toista vuotta peräkkäin. Vielä viime viikolla suojelutyötä tekevät olivat käsityksessä, että onnistuneita pesintöjä olisi kaksi ja Suomessa syntyneitä naalinpentuja ainakin 16.

Nyt riistakamerakuvista on paljastunut, että pentuja olikin myös kahdella muulla naalin asuttamalla pesällä, joissa ei aiemmin pesätarkastusten yhteydessä havaittu pentuja.

Ketun kaltaisia koiraeläimen poikasia juoksee ruohokumpujen keskellä kesällä.
Naalinpentuja riistakameran kuvassa 2023. Kuva: Metsähallitus ja WWF.

– Näitäkin pesiä tarkkailimme pitkään, mutta vasta muutama päivä sitten saamamme riistakamerakuvat paljastivat pennut meille, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Tuomo Ollila Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo. Metsähallitus vastaa naalin suojelusta Suomessa.

– Ilouutiset ovat vielä ponnekkaampi vahvistus sille, että naali on palaamassa Suomen lajistoon. Suojelutyötä kuitenkin pitää jatkaa, että ilahduttava kehitys säilyy, sanoo ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen WWF:stä. WWF Suomi perusti uudelleen naalityöryhmän naalin seuranta- ja suojelutyön tueksi vuonna 2020.

Naalin suojelutyö on käytännössä lisäruokintaa, ja Metsähallitus ja WWF ylläpitävät naaleja varten kehiteltyjä koirannappuloita tarjoavia automaatteja tunturissa. Lisäksi suojelutyö on kettujen metsästystä.  Kettu on levittäytynyt ihmisen toiminnan edesauttamana omaa luontaista elinympäristöään laajemmalle. Kettu on naalin pahin kilpailija, joka hyötyy esimerkiksi ihmisen tuntureille jättämistä ruuantähteistä.

Naalin suojelutyötä tehdään yhdessä Norjan ja Ruotsin kanssa. Yksi merkittävä tekijä naalikannan vahvistumisessa on tarhalla syntyneiden, luonnonkantaa edustavien naalien vapauttaminen Norjassa Suomen ja Ruotsin rajojen tuntumaan.

Aiheesta aiemmin:

Äärimmäisen uhanalaisen naalin pesintä onnistui toista vuotta peräkkäin: Suomessa syntyi kesällä ainakin 16 naalinpentua (tiedote 11.9.2023).

Katso, miten naalin ruokinta-automaatti toimii (WWF:n ja Metsähallituksen video, instagram.com). 

Lisätietoja:

Metsähallitus: ylitarkastaja Tuomo Ollila, tuomo.ollila@metsa.fi, puh 0400 241448

WWF: ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen, petteri.tolvanen@wwf.fi, puh 0400 168939