Kuva: Markus Sirkka (Saimaa)
Kuva: Markus Sirkka (Saimaa)

Maat ja vedet

Metsähallituksen hallinnassa on liki kolmannes Suomea luonnonvaroineen - metsiä, rantoja, vesiä ja maa-aineksia. Käytämme, hoidamme ja suojelemme hallinnassamme olevaa valtion maa- ja vesiomaisuutta kestävästi, sovittaen yhteen valtio-omistajan, sidosryhmien ja asiakkaiden alueisiin kohdistamia odotuksia ja tavoitteita. Tavoitteenamme on taata valtion maiden ja vesien paras kestävä hyöty yli sukupolvien lisäten hyvinvointia ja alueiden elinvoimaa.

Valtion maa-alueet

Luonnonsuojelualueet

Valtion maille perustetut luonnonsuojelualueet kuten kansallispuistot ovat Suomen suojelualuekokonaisuuden ydin. Luonnonsuojelualueet sekä erämaa-alueet ja valtion retkeilyalueet kuuluvat Euroopan unionin Natura 2000 -verkostoon. Valtion maiden suojelualueita täydentävät yksityismaiden luonnonsuojelualueet.

Monikäyttömetsät

Metsähallituksen metsätalouskäytössä olevat alueet ovat monikäyttömetsiä. Monikäyttö tarkoittaa sitä, että puuntuotannon ohella metsissä retkeillään, metsästetään, poimitaan marjoja ja harjoitetaan elinkeinotoimintaa esimerkiksi porohoidon ja matkailupalvelujen parissa. Myös metsien luontoarvojen turvaaminen on monikäyttöä. Kaikki nämä tarpeet huomioidaan metsien hoidossa ja käytössä.

Valtion vesialueet

Teemme paljon työtä vesien kestävän käytön ja vesiensuojelun parissa. Hoidamme yleisten vesialueiden haltijan tehtäviä, harjoitamme erävalvontaa, vastaamme meri- ja sisävesiluonnon kartoituksesta ja suojelusta, ylläpidämme virkistyskalastusalueita ja edistämme kestävää kalankasvatusta, merituulivoimaliiketoiminta ja merikiviainesten käyttöä. Otamme vesiensuojelun huomioon myös kaikissa metsätalouden toimissa.

Maankäytön suunnittelu ja yhteensovittaminen

Huolellinen suunnitteluprosessi

Valtion maa- ja vesialueisiin kohdistuu monenlaisia käyttötarpeita ja toiveita. Niiden yhteensovittaminen on tärkeä tehtävämme. Tarpeet yhteensovitetaan huolellisen, moniportaisen suunnitteluprosessin avulla. Kaiken maankäytön suunnittelun teemme yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Paikkatiedon käyttö

Valtion maiden käytön suunnittelu perustuu tarkkaan paikkatietoon. Käytössämme on useita paikkatietojärjestelmiä, joiden avulla ylläpidämme ajantasaista tietoa mm. luonnonvaroista, valtion maa- ja vesiomaisuudesta, luonnonsuojelualueista ja suojeltavista lajeista sekä suunnitelluista ja toteutetuista toimenpiteistä.