9.10.2025 Juho Mertanen

Vanhojen ja luonnontilaisten metsien arvioinnissa tarkastellaan niille tyypillisiä ominaispiirteitä, kuten metsän kerroksellisuutta, lahopuun määrää ja puuston korkeaa ikää. Näitä mitataan hyödyntäen sekä perinteisiä että nykyaikaisia mittavälineitä. Osa käytössä olevista mittavälineistä on pysynyt samana jo vuosikymmeniä, mutta osa on kehittynyt uuden teknologian myötä. Erilaisiin mittausvälineihin perehdytään tarkemmin seuraavissa kappaleissa.

Ennen maastossa tehtäviä mittauksia historialliset ilmakuvat tarjoavat arvokasta tietoa mittauskohteiden kehityksestä. Näistä voi helposti havaita ihmistoiminnan jälkiä, kuten rakennuksia, ajouria, metsäteitä, sekä metsänhoidollisia toimenpiteitä, kuten harvennuksia ja avohakkuita. Historiallisia ilmakuvia voi tarkastella kaikille avoimesta Paikkatietoikkuna-verkkoportaalista. (Kuva 1.)

Aiemmin työskentelytavat ja teknologia olivat hyvin erilaisia, mitä on vaikea kuvitella omassa työssäni. Harvennukset toteutettiin metsurityönä, tukit kuljetettiin joko vesiteitse tai hevosten vetäminä, ja paperikartat olivat kovassa kysynnässä. Nykyään näiden tilalla ovat moottorisahat, metsäkoneet, tukkirekat sekä maastotietokoneet.

2000-luvulla syntyneenä en päässyt paikan päällä todistamaan metsäalan kehitystä, mutta työni kautta pääsen tutustumaan siihen – tosin hieman uudempaa teknologiaa hyödyntäen. Sähköiset kartta-aineistot, GPS-sovellukset, auto sekä hieman mukavammat majoitukset ovat nykypäivänä arkipäivää. Mukavuuden lisäksi myös työn tehokkuus on kasvanut huomattavasti.

Työssäni käytän laseretäisyysmittaria. Tämä helpottaa sekä etäisyyksien laskemista että puun pituuksien määrittämistä. (Kuva 2.)  Lasermittaus perustuu siihen, että laitteesta lähtevä lasersäde mittaa etäisyyden rungon tyveltä ja latvuksesta. Pituus saadaan laskettua geometrian avulla niin sanotulla kolmipistemenetelmällä. Laite on korvannut aiemmin käytetyt mittausmenetelmät, kuten mittanauhat ja mekaaniset kulmamittauslaitteet.

Uuden teknologian ohella käytämme päivittäin myös vanhempaa mittauskalustoa – ikäkaira, relaskooppi ja kompassi.

• Ikäkairalla määritetään puun ikä kairaamalla teräsputki puuhun  ja ottamalla puun sisältä lustonäyte, josta voidaan laskea vuosirenkaat. Vuosirenkas koostuu kesän vaaleasta ja talven tummasta rinkulasta. Näistä lasketaan jommat kummat, jolloin saadan määritettyä puun ikä. Aiemmin kairaaminen kävi urheilusta, mutta onneksi työssäni akkuporakone helpottaa. (Kuva 3.)

• Relaskooppia käytetään metsän pohjapinta-alan määrittämiseen. Relaskoopissa on metallinaru sekä muoviosa, jossa on kaksi lovea. Relaskoopin metallinarun toinen pää asetetaan silmän viereen siten, että naru on suorana. Kaikki kuolleet puut, jotka täyttävät pienemmän loven, lasketaan mukaan. Muistin helpottamista varten kappalemäärän laskentaan hyödynnetään nykyään kappalemäärälaskinta. (Kuva 4.)

• Suunnistajan tuttu turva eli kompassi toimii sekä suunnistustapahtumassa että mittauksissa. Kompassilla saadaan näppärästi suunta otettua mitattavalle kohteelle hyödyntämällä pohjoista. (Kuva 5.) Maastotietokoneessa oleva GPS-paikannus helpottaa nykyään kartalla pysymistä kompassin lisäksi.

Osa välineistä vaihtuu, mutta metsä säilyy – samoin ihmisen tarve kerätä tietoa metsästä. Toivon, että kirjoitus onnistui valottamaan vähän tarkemmin, millaisilla laitteilla metsää mitataan – ja miten pitkälle teknologia on kehittynyt.

Kirjoittaja työskentelee vanhojen ja luonnontilaisten metsien inventointi 2024-2026 -projektissa ja tekee maastoinventointeja. Blogikirjoituksessa hän kertoo ajatuksiaan ja kokemuksiaan työskentelystä. Lisää projektista löydät sivulta www.metsa.fi/vlm. Blogin kuvat on otettu maastopäivien aikana eri kohteilta.