Hankkeen tuloksia

Suomen rannikon laguunit ilmakuvista paikkatiedoksi

Metsähallituksen meritiimi valmisti uuden, 8 000 kohdetta sisältävän aineiston merialueen laguuneista. Ilmakuvista tunnistetut laguunit luokiteltiin kehitysasteen mukaan kuuteen eri luokkaan. Lisäksi matalien fladojen ja kluuvien tilan arvioimiseksi ilmakuvista kerättiin tietoa myös kohteiden suuaukon ruoppauksista. (tiedote 27.5.2021)

Suojelualueet merialuesuunnittelussa – suositus suojelualueiden huomioimiseksi

Suositus kannustaa ottamaan merialueet paremmin huomioon aluesuunnittelussa. Se sisältää koottua tietoa ja tietokantoja ja tukee rannikkokuntien ja -kaupunkien aluesuunnittelijoiden, ELY-keskusten ja muiden paikallisten toimijoiden työtä.

Merisuojelu-hanke – merialuesuojelun tehostaminen ja huomioon ottaminen merialuesuunnittelussa

Hankkeen tavoitteena oli tukea ja ohjata merialuesuunnittelua tarjoamalla suunnittelijoille työkaluja ja ohjeistusta suojelualueiden suojeluperusteiden huomioimiseen. Hankkeessa tuotettiin myös tietoa meren suojeluarvoista ja ihmistoiminnan vaikutuksista. Lisäksi tavoitteena oli saada kokonaiskuva Suomen rannikon merisuojeluverkostosta arvioimalla suojelualueiden suojelun tehokkuutta ja vaikuttavuutta sekä luoda arviointiohjeistus, jonka avulla suojelualueiden suojelun tehokkuutta voidaan jatkossakin seurata.

Hanke toteutettiin kahdessa työpaketissa:

Ensimmäisessä työpaketissa luotiin toimintatapoja suojelualueiden, luontoarvojen ja ihmisen toiminnan vaikutusten huomioimiseksi merialuesuunnittelussa. Suojelualueiden huomioimiseksi on suojelutoimia ohjaavat suojeluperusteet saatava paikkatietomuotoon. Tieto yksittäisten toimintojen kielloista tai tieto tiettyjen luontoarvojen suojelusta on kirjattu hyvin hajanaisessa muodossa suojelualueiden suojeluperusteisiin. Kaikkiaan Suomen rannikolla löytyy tuhansia suojelualueita ja niiden osia, joilla on omat suojeluperusteensa. Merialuesuunnittelussa tällaista aineistoa on lähes mahdotonta huomioida nykymuodossaan. Hankkeen aikana kohdealueiden suojeluperusteet saatettiin suunnittelulle käyttökelpoiseen muotoon ja työprosessista tehtiin ohjeistus, jota voidaan soveltaa kaikille Suomen mereisille suojelualueille.

Suojeluperusteiden lisäksi mereisiltä suojelualueilta tulee tietää luontoarvojen sijoittuminen suojelualueille ja niiden ulkopuolelle. Kun tunnetaan suojelualueiden luontoarvot ja verrataan niitä suojeluperusteisiin, on suojeluarvoja huomioiva merialuesuunnittelu mahdollista.

Työpaketissa kaksi keskityttiin suojelualueverkoston tehokkuuden ja tilan arviointiin. Arviointi toteutettiin selvittämällä tärkeiden lajien ja luontotyyppien sijoittuminen Suomen rannikolla ja mereisillä suojelualueilla. Luontoarvojen sijoittumista tarkasteltiin suhteessa ihmistoimintaan ja potentiaalisiin paineisiin. Lisäksi arvioitiin, miten suojelualueet ja suojelualueverkosto suojelevat luontoarvoja ja onko suojelualueverkosto riittävä ja sijoittuuko se oikein.

Hankkeen toteutti Metsähallituksen Luontopalvelut, budjetti oli 416 000 euroa. Rahoittajana toimi Euroopan maa- ja kalatalousrahasto EMKR. Hanke päättyi vuonna 2021.

Lisätietoa

Luonnonsuojelupäällikkö Anu Riihimäki, Metsähallitus, Luontopalvelut: anu.riihimaki@metsa.fi

  • Samanaikaisesti oli käynnissä myös rahaston rahoittama toinen hanke: Meriavain. Siinä kuvattiin tärkeimmät mereiset avainelinympäristöt, jotka ylläpitävät eliöyhteisöjen monimuotoisuutta ja ekosysteemien toimintaa.

Päivitetty viimeksi 1.12.2023