Yhteistiedote: Metsähallitus, Suomen metsäkeskus ja Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Pohjois-Pohjanmaalla on valittu alueita, joille kohdennetaan lähivuosina mahdollisimman laaja-alaisesti ja vaikuttavasti luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä. Luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi tehtäviä töitä voidaan tehdä muun muassa soilla, pienvesissä sekä perinnebiotoopeilla. Töitä tehdään valtion mailla ja yksityismailla.

Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan ollaan koostamassa luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on koota maakunnan kattava luontotieto ja tunnistaa alueet, joille uhanalaisin ja monimuotoisin luontomme on keskittynyt. LUMO-ohjelman laadinnan aikana Pohjois-Pohjanmaalta on tunnistettu 13 monimuotoisuusarvoiltaan arvokkainta monimuotoisuuskeskittymää. Näille monimuotoisuuskeskittymille tullaan kohdentamaan sekä luonnonhoidon rahoitusta että erilaisia luonnonhoitotoimia, joiden tavoitteena on luonnon tilan parantaminen.
Monimuotoisuuskeskittymiltä tai niiden välisiltä alueilta on valittu ja rajattu alueita, jonne tullaan kohdentamaan luonnon tilaa parantavia toimenpiteitä. Toimia voivat olla esimerkiksi soiden ennallistaminen ojia tukkimalla, purojen ja lähteiden tilan palauttaminen sekä vesiensuojelukosteikkojen perustaminen. Pohjois-Pohjanmaalla kunnostusalueet sijaitsevat Iissä, Oulussa, Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa.
”Eri elinympäristötyypit ylittävällä kokonaisvaltaisella kunnostamisella voidaan esimerkiksi alueellisesti vaikuttaa maakunnassa monin paikoin heikkoon vesistöjen laadun tilaan”, kertoo luonnonhoidon asiantuntija Ville Koukkari Suomen metsäkeskukselta.
Tiivistä yhteistyötä luonnonhoidon toteutuksessa
Toimia tehdään useiden organisaatioiden yhteistyönä. Valtion mailla toimenpiteitä tekevät Metsähallituksen Luontopalvelut, Eräpalvelut ja Metsätalous Oy sekä yksityismailla Pohjois-Suomen elinvoimakeskus ja Suomen metsäkeskus. Yksityismailla toteutettavat toimenpiteet ovat maanomistajille aina vapaaehtoisia ja maksuttomia.
”Uutta Priodiversity LIFE -hankkeessa on tiivistetty yhteistyö toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa luonnonhoidon piirissä jo vanhastaan toimivien hankekumppanien kesken”, sanoo aluekoordinaattori Sami Timonen Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Suomen suurin luontokatoa ehkäisevä hanke
Metsähallituksen Luontopalvelujen koordinoimassa, EU-rahoitteisessa Priodiversity LIFE -hankkeessa parannetaan luonnon tilaa vuosina 2025–2030 kahdeksan maakunnan alueilla, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson ohella Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa sekä Lapissa. Kokonaisvaltaisessa kunnostamisessa ennallistamis- ja luonnonhoitotoimenpiteitä kohdistetaan alueille, joilla toimilla on parhaat edellytykset edesauttaa elinympäristöjen tilan parantamista ja lajien säilymistä. Työtä tehdään yhteistyössä laajan toimijajoukon kanssa. Samalla toteutetaan Helmi-elinympäristöohjelmaa.

Lisätietoja
- Pohjois-Suomen elinvoimakeskus: aluekoordinaattori Sami Timonen, puh. +358 295 038 361, sami.timonen@elinvoimakeskus.fi
- Suomen metsäkeskus: luonnonhoidon asiantuntija Ville Koukkari (Oulu), puh. 040 546 5025, ville.koukkari@metsakeskus.fi ja luonnonhoidon asiantuntija Mika Tuovila (Kuusamo), puh. 040 020 0082, mika.tuovila@metsakeskus.fi
- Metsähallitus Metsätalous Oy: ympäristöasiantuntija Hannele Kytö, p. 040 1849 709, hannele.kyto@metsa.fi
- Metsähallitus Luontopalvelut: projektipäällikkö Elina Tauriainen, p. 040 152 7926, elina.tauriainen@metsa.fi
- Lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan LUMO-ohjelmasta ja monimuotoisuuskeskittymistä Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen nettisivuilla: Priodiversity LIFE -hanke – Elinvoimakeskus ja Luonnon monimuotoisuusohjelmat (elinvoimakeskus.fi)
- Priodiversity LIFE -hankkeen hankesivuja:
- Suomen luonto kukoistamaan – Priodiversity LIFE ennallistaa ja kunnostaa elinympäristöjä kahdeksassa maakunnassa (tiedote 24.2.2026)
