Nurmeksessa sijaitsevan Peurajärven virkistysmetsän alueella toteutetaan hakkuita noin 25 hehtaarin alalla. Puunkorjuu käynnistyy viikolla 49 ja sen arvioidaan kestävän noin viikon. Metsähallituksen omalla päätöksellään perustaman Peurajärven virkistysmetsän pinta-ala on kokonaisuudessaan 936 hehtaaria.
Metsähallituksen omilla päätöksillään perustamat virkistysmetsät ovat ensisijaisesti virkistystarkoituksiin varattuja alueita. Alueiden hoidossa otetaan korostetusti huomioon virkistyskäyttöä ja luontomatkailua tukevien luonnonpiirteiden säilyminen.
– Nyt toteutettavat hakkuut ovat osa suunnitelmallista Peurajärven virkistysmetsän hoitoa ja ne toteutetaan monipuolisesti eri hakkuutapoja hyödyntäen. Hakkuiden valmistelussa on otettu huomioon Metsätalous Oy:n oman ympäristöoppaan ohjeistuksen lisäksi Metsähallituksen Luonto- ja Eräpalveluiden sekä luontojärjestöjen näkemyksiä metsien käyttöön, toteaa Metsätalous Oy:n Nurmeksen aluepäällikkö Niko Korhonen.
Hakkuukuviot on rajattu Metsähallituksen alue-ekologiset kohteet huomioiden, ja vesistöjen rannoille jätetään keskimäärin yli 20 metrin ja minimissään 16 metrin suojavyöhykkeet.
Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, aluepäällikkö Niko Korhonen, Niko.korhonen@metsa.fi
Lisätietoja virkistysmetsien metsienkäsittelytavoista löydät Metsähallitus Metsätalous Oy:n ympäristöoppaasta: Metsähallitus Metsätalous Oy:n ympäristöopas