Metsähallitus suunnittelee aurinkovoimahanketta Aitonevan entiselle turvetuotantoalueelle Kihniön kuntaan noin 700 metrin etäisyydelle Virtojen kuntarajasta. Hankealue sijaitsee Iso Keisarijärven ympärillä ja Lavajärven läheisyydessä noin 6 kilometriä itään Kihniön kuntakeskuksesta. Hankealue on pääosin vanhaa tuotannosta poistettua turvetuotantoaluetta sekä osin talousmetsää.
Hankkeen projektipäällikkö Pipsa Malinen kertoo, että hankealuetta lähin asutus on loma-asutusta Lavajärven rannassa. Etäisyys hankealueesta lähimpään lomarakennukseen on noin 150 metriä ja etäisyys lähimpään asuinrakennukseen 1,4 kilometriä. Lähimmät asutuskeskittymät ovat Lavajärven ja Valkiaisen rannassa sekä hankealueesta lounaaseen ja etelään.
– Haluamme nyt kuulla lähialueen asukkaiden ja aluetta käyttävien mielipiteitä, joten kutsumme kaikki kiinnostuneet yleisötilaisuuteen Kihniöön, Malinen sanoo.
Tilaisuus järjestetään 9.10. kello 17.00 Puumilan Taitotalossa Kihniössä. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen ja tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etänä. Linkki löytyy hankkeen verkkosivuilta www.metsa.fi/aitoneva
Tilaisuudessa esitellään hankesuunnitelma. Paikalla ovat Metsähallituksen ja kunnan edustajat, sekä suunnitelmia työstävä konsultti.
Hankkeen vaikutukset
Hankkeeseen ei sovelleta ympäristövaikutusten arviointia Pirkanmaan Ely-keskuksen päätöksen mukaisesti. – Meillä on nyt meneillään rakentamislupahakemuksen laadinta. Hankkeen toteuttamisen edellytyksiä tarkastellaan kattavilla selvityksillä, Malinen kertoo
Aurinkovoimahankkeen rakentaminen muuttaa maisemaa. Turvetuotannon muokkaama maisematila muuttuu sähköntuotannon ympäristöksi Ison Keisarijärven, Pienen Keisarijärven ja Lavajärven välillä sekä Äijännevalla.
– Vaikutukset kohdistuvat kuitenkin pääosin hankealueelle ja sen lähimaisemaan, sillä aurinkopaneellit ovat vain noin 3–4 metriä korkeita. Lisäksi hankealuetta ympäröivät metsäalueet ja puusto luovat näkösuojaa, Malinen kertoo.
– Alue poistuu virkistyskäytön piiristä, sillä se aidataan. Lisäksi hankkeen toteuttaminen edellyttää Kihniön Geopark-maastoliikuntareitin ja moottorikelkkauran osittaista uudelleen linjaamista, Malinen sanoo.
– Hankkeen toteuttaminen ei vaikuta Aitonevan turvemuseon ja sen läheisyydessä olevan lintutornin, ympäristöpolun ja laavun käyttöön. Aurinkovoimalan paneeleiden ei arvioida näkyvän lintutornille, sillä ne jäävät mallinnusten mukaan olemassa olevan puuston taakse. Hankkeella ei arvioida olevan vaikutusta myöskään paikallisen ampumaradan käyttöön, Malinen jatkaa.
Lisätiedot
Projektipäällikkö Pipsa Malinen, Metsähallitus, pipsa.malinen@metsa.fi, 040 192 9338
Hankkeen verkkosivu: www.metsa.fi/aitoneva