Julkaistu 11.9.2025

Lappilaiset nuoret visioivat metsien käyttöä tulevaisuudessa

Syyskuussa yli 600 Rovaniemen kahdeksasluokkalaista pääsee kertomaan ajatuksiaan Lapin valtion metsien käytöstä tulevaisuudessa. Metsähallitus kerää nuorten näkemyksiä osana päivitettävää Lapin luonnonvarasuunnitelmaa, joka ohjaa valtion maa- ja vesialueiden käyttöä.

Mottimetsässä nuoret pääsevät pohtimaan metsäsuhdettaan ja tutustumaan metsäalan eri puoliin.


Osallistaminen toteutetaan vuosittaisen metsäalan toimijoiden yhteisponnistuksen, Kasit metsään -viikon yhteydessä 16.–19.9. Oppilaat kiertävät metsässä radan, jonka rastit tukevat metsäsuhteen kehittymistä ja avaavat silmiä metsäalan tarjoamille mahdollisuuksille oman tulevaisuuden kannalta.


Yksi rasteista suuntaa vuoteen 2050 – nuoret pääsevät pohtimaan pienryhmissä Lapin metsien tulevaisuutta, niiden mahdollisuuksia ja uhkia. Tulevaisuuden metsä -työpajan tarkoituksena on osallistaa nuoria Lapin luonnonvarasuunnitteluun.


Meille on tärkeää kuulla myös nuorten näkemyksiä valtion metsien käytöstä luonnonvarasuunnitelman päivittämisen yhteydessä. Käytämme ensimmäistä kertaa pelillistä osallistamismenetelmää, joka rohkaisee pohtimaan, mitä asioita nuoret kokevat merkityksellisinä tulevaisuuden metsissään”, kertoo Lapin luonnonvarasuunnittelun projektipäällikkö Eric Raunio.


Pelillisen työpajan toteuttaa Tiedekeskus Pilke. Siihen osallistuu Rovaniemen kahdeksasluokkalaisten lisäksi myöhemmin syksyllä myös muita Lapin maakunnan oppilaita.


Kasit metsään -viikko tarjoaa unohtumattoman metsäkokemuksen


Kasit metsään -viikko on metsäalan yhteisponnistus nuorten metsäosaamisen lisäämiseksi. Nuoret tutustuvat metsäalaan ja sen tuomiin mahdollisuuksiin monipuolisesti eri näkökulmista tekemisen ja elämysten kautta.
Metsässä käsitellään muun muassa metsän tarjoamia ammatteja, harrastusmahdollisuuksia, mittausta, puunkorjuuta, luonnon- ja puuteollisuuden tuotteita, jokaisenoikeuksia, vastuullista eräilyä ja kalastamista, luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä ilmastoasioita.


Lapin luonnonvarasuunnittelua tehdään yhdessä


Metsähallituksella on käynnissä saamelaisten kotiseutualueen eteläpuolisen Lapin luonnonvarasuunnitelman päivittäminen vuosille 2026–2031. Suunnitelmassa linjataan muun muassa metsätalouden hakkuutavoitteista, luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta, virkistyskäytön kehittämisestä sekä kiinteistökehityksen mahdollisuuksista. Eri käyttömuotojen yhteensovittaminen on keskeistä.


Luonnonvarasuunnittelun perustana on yhteissuunnittelu eri sidosryhmien kanssa. Yhteistyö- ja teemaryhmien toiminta on käynnistynyt, ja syksyn aikana tullaan keräämään kansalaisten mielipiteitä ja näkemyksiä kaikille avoimen kansalaiskyselyn kautta. Myös nuorten osallistaminen on osa yhteissuunnittelua.


Lisätietoja


Lapin luonnonvarasuunnittelu:

  • Projektipäällikkö Eric Raunio, eric.raunio@metsa.fi, 0406746981
  • Ohjausryhmän puheenjohtaja Samuli Myllymäki, samuli.myllymaki@metsa.fi, 0400194645
    https://www.metsa.fi/projekti/lapin-luonnonvarasuunnittelu/

Kasit metsään:

  • Mediavierailut Mottimetsässä: tiimivastaava Laura Kuusisto, laura.kuusisto@metsa.fi, p. 0408465158
  • Innoittaja Kirsi Rötkönen, kirsi.rotkonen@metsa.fi, (ennen tapahtumaviikkoa -12.9.)