Julkaistu 12.11.2025

Evon retkeilyalueen yleiskaavaluonnos tulee nähtäville marraskuun lopussa

Evon retkeilyalueen yleiskaavaluonnos asetetaan nähtäville 26.11.–23.1. Yleisötilaisuus järjestetään kaupungintalo Wetterin auditoriossa 10.12. klo 17–19. Kaavaluonnoksen aineistot, lisätiedot ja ohjeet mielipiteen jättämiseen löytyvät kaupungin nettisivuilta.

Kaavatyön tavoitteena on laatia koko retkeilyaluetta palveleva yleiskaava, jossa tarkastellaan aluetta yhtenä kokonaisuutena, tunnistetaan ja yhteensovitetaan luontoarvot, kulttuuriympäristöön liittyvät arvot, virkistykseen ja retkeilyyn liittyvät toiminnot ja niiden kehittämisedellytykset sekä mahdollistetaan matkailupalveluiden tuottaminen alueella.

Kaavaratkaisun maankäytön kehittämisen painopistealueet sijaitsevat pääosin jo nykyisin rakennetuilla alueilla tai niiden läheisyydessä. Yleiskaavassa osoitetut matkailupalveluiden alueet on keskitetty etenkin Evo-keskuksen yhteyteen Rautjärvien ympäristöön sekä Niemisjärville ja Kalliojärvelle.

– Rakentamista on siirretty ja keskitetty tarkoituksenmukaisempiin paikkoihin eikä rakentamisalueiden kokoa olla merkittävästi kasvattamassa suhteessa voimassa oleviin yleiskaavoihin, Metsähallituksen alueidenkäytön johtava asiantuntija Ida Montell kertoo.

– Kehitämme luonnon virkistyskäytön strategian mukaisesti kaikkia valtion retkeilyalueita kohteina, joissa pääosassa on erilainen luonnossa tapahtuva toiminta, jota yritysten tarjoamat monipuoliset palvelut tukevat, Montell jatkaa.

Voimassa oleviin yleiskaavoihin verrattuna Niemisjärvillä ja Kalliojärvellä rakentamiseen osoitetut alueet laajenevat jonkin verran, Rautjärvillä kehittämisen painopiste siirtyy etelästä pohjoiseen. Muuttuvan maankäytön alueet ja muun muassa rakennusoikeus tarkentuvat myöhemmin laadittavilla asemakaavoilla, joita yritystoiminnan mahdollistaminen alueelle edellyttää.

Yleiskaavaratkaisussa on jätetty pois sellaisia aiemmissa yleiskaavoissa osoitettuja matkailupalveluiden alueita, joille ei ole ollut kysyntää ja joiden toteutuminen vaikuttaa epätodennäköiseltä. Tällaisia alueita ovat etenkin Padasjoentien varteen tukeutuneet matkailupalveluiden alueet sekä Hokajärvelle aiemmin osoitettu laaja matkailupalveluiden alue.

Yleiskaavalla on osoitettu opetusmetsän alue sekä HAMKin kampusalue tarkoituksenmukaisin kaavamääräyksin mahdollistamaan opetustoiminta sekä HAMKin toiminnan kehittäminen. Kaavaratkaisulla ei heikennettä tutkimuskäyttöä alueella. Opetusmetsän alueelle sijoittuu lisäksi Evon leirialue, jonka toiminta ja kehittäminen on huomioitu kaavaratkaisussa. Lisäksi kaavaratkaisulla on turvattu alueen luontokohteet ja osoitettu jo perustetut sekä vielä perustamattomat luonnonsuojelualueet.

– Kaava-alueeseen sisältyy myös yksityisiä kiinteistöjä, joiden maankäyttö perustuu pääosin nykyisiin kaavoihin. Muutaman kiinteistön osalta kaavassa esitetään muutoksia, joista on keskusteltu maanomistajien kanssa, Hämeenlinnan yleiskaavasuunnittelija Katja Ojala sanoo.

– Yleiskaavan laadinnassa on huomioitu Hämeenlinnan kaupunkistrategiassa mainittu erottautumistekijä, jonka mukaan kaupunki edistää Evon kansallispuiston perustamista. Yleiskaavan laadinta ei estä kansallispuiston perustamista, mikäli siitä tehtäisiin myöhemmin päätös, Ojala selvittää.

Lisätiedot

  • Kaava-aineistot: www.hameenlinna.fi/vireillaolevatyleiskaavat
  • Hämeenlinnan kaupunki
    Yleiskaavasuunnittelija Katja Ojala, +358 50 509 0745, katja.s.ojala@hameenlinna.fi
  • Metsähallitus
    Alueidenkäytön johtava asiantuntija Ida Montell, +358 40 5122480, ida.montell@metsa.fi