Metsähallitus ja Hämeenlinnan kaupunki toteuttivat viime keväänä kyselyn Evon retkeilyalueen osayleiskaavaan liittyen alueen maanomistajille ja sidosryhmille. Myös kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä ja siitä oli mahdollista jättää mielipide. Vastauksissa ja lausunnoissa korostuivat luonnon huomioon ottaminen, rakentamisen määrä ja laatu, alueen rauhallisuuden säilyttäminen sekä kiinnostus tiedekansallispuistoon.
Kaikille avoimeen kyselyyn tuli reilut 200 vastausta. Vastaajista lähes puolet oli hämeenlinnalaisia. Osayleiskaavaan saimme kaksi lausuntoa ja kymmenen mielipidettä.
– Kaavaprosessissa sovitetaan yhteen erilaisia tavoitteita. Luontoarvojen vaaliminen on Evolla keskeinen tavoite, mutta myös muiden osallisten ja alueen toimijoiden näkemykset otetaan huomioon, Hämeenlinnan kaupungin yleiskaavasuunnittelija Katja Ojala sanoo.
Tiedekansallispuiston perustaminen nousi esiin useissa vastauksissa. Kansallispuistot perustetaan erityislailla ja asiaa hallinnoi ympäristöministeriö. Kansallispuistojen perustamista ei voida ratkaista pelkästään kaavoituksella.
Evon muuttamista tiedekansallispuistoksi selvitettiin vuonna 2021, mutta hanke ei edennyt ympäristöministeriössä. Sen sijaan maa- ja metsätalousministeriö asetti työryhmän kehittämään aluetta matkailun ja maankäytön yleissuunnitelman pohjalta, painottaen Natura-alueiden, luontoarvojen sekä tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä. Metsähallitus on strategian mukaisesti käynnistänyt alueen kaavoituksen retkeilyalueena, jossa mahdollistetaan matkailupalveluiden tuottaminen.
– Evon kehittyminen matkailuliiketoiminnan näkökulmasta edellyttää majoituspalveluiden lisäämistä. Majoitusmahdollisuus pidentää kävijöiden viipymistä alueella ja avaa kysyntää myös muille palveluille, kuten ohjelma- ja ravintolapalveluille, Metsähallituksen johtava alueidenkäytön suunnittelija Ida Montell toteaa.
– Yleiskaavassa selvitämme tarkemmin Rautjärvien, Niemisjärvien ja Kalliojärven soveltuvuutta matkailupalveluille huomioiden mm. luontoarvot. Rakentamismahdollisuuksien keskittäminen näille alueille varmistaa sen, että Evolla on jatkossakin rauhallisia alueita retkeilyyn, Montell jatkaa.
Vuoropuhelua alueen toimijoiden kanssa jatketaan suunnittelun edetessä. Kesän ja alkusyksyn aikana alueelta on laadittu muun muassa kulttuuriympäristöön ja luontoarvoihin liittyviä selvityksiä, joiden tuloksia käsitellään kaavaluonnoksessa. Metsähallitus ja Hämeenlinnan kaupunki tuovat kaavaluonnoksen yleisölle nähtäville loppuvuodesta.
– Se, että kaava-alueeseen on sen eheyden vuoksi sisällytetty myös yksityisessä omistuksessa olevia alueita, on aiheuttanut epäselvyyttä maanomistajien keskuudessa. Kyseessä on yleiskaavan laatiminen, jolloin tarkastellaan seutua kokonaisuutena. Retkeilyaluetta ei kuitenkaan olla laajentamassa ja yksityisten kiinteistöjen käyttömerkinnät säilyvät kaavassa nykyisellään, ellei maanomistajan kanssa ole muuta sovittu, Ojala kertoo.
– Olemme erikseen yhteydessä kyselytulosten mukaan kiinteistöjensä kehittämisestä kiinnostuneisiin maanomistajiin, Ojala jatkaa.
Lisätiedot
Metsähallitus
Alueidenkäytön johtava asiantuntija Ida Montell, +358 40 5122480, ida.montell@metsa.fi
Hämeenlinnan kaupunki
Yleiskaavasuunnittelija Katja Ojala, +358 50 509 0745, katja.s.ojala@hameenlinna.fi
Kaavaprosessin etenemistä ja kaavan aineistoja voi seurata Hämeenlinnan kaupungin kaavoituksen nettisivuilta https://www.hameenlinna.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus/yleiskaavoitus/vireilla-olevat-yleiskaavat/
Metsähallituksen verkkosivu Evon yleiskaavasta: https://www.laatumaa.fi/yrityskohteet/yrityskohteet-alueittain/hameenlinna-evo/