Simpukoita kirkasvetisen joen pohjalla.
Jokihelmisimpukoita eli raakkuja. Kuva: Panu Oulasvirta.

Uutisia

Hankkeen loppuraportti: SALMUS – Saving Our Northern Freshwater Pearl Mussel Populations (julkaisut.metsa.fi)

Kuinka käy pohjoisen raakun – jaksaako jokiemme vanhus odottaa? 

Salmus-hankkeen loppuseminaari 30.–31.3.2022 Rovaniemellä (tiedote 28.3.2022)

Apua raakun lisääntymispulmiin jokihelmisimpukan poikasia palautusistutettiin Luttojokeen (31.8.2021)

Pohjois-Suomesta löytyi useita uusia raakkujen eli jokihelmisimpukoiden esiintymiä (tiedote 17.11.2020)

Lapista löytyi 208-vuotias riskiryhmäläinen ikänestori (tiedote 23.6.2020)

Jokiemme ikänestori voi huonosti – apua luvassa uusin menetelmin (tiedote 26.6.2019).

Jogaideamet ahkeealli veadjá funet – veahkki vuordimis ođđa vugiiguin (dieđáhus 26.6.2019).

Pohjoisten virtavesien helmet: rajat ylittävää yhteistyötä jokihelmisimpukka- ja lohikalakantojen hyväksi

Jokihelmisimpukka eli raakku on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi kautta koko esiintymisalueensa. Pääasiallisia syitä heikentyneeseen nykytilaan ovat ongelmat lisääntymisessä sekä toisaalta haitalliset elinympäristömuutokset. Laji on lisääntymisessään täysin riippuvainen toukkavaiheensa väli-isäntien, lohen tai taimenen, esiintymisestä elinympäristössään.

Euroopan säännöllisesti lisääntyvistä raakkukannoista suurin osa sijaitsee Fennoskandian pohjoisosissa ja Luoteis-Venäjällä. Niinpä rajat ylittävä yhteistyö on tehokkain keino raakkukantojen tilan parantamiseksi. SALMUS-hankkeessa aiemminkin yhdessä työskennelleet kumppanit neljästä maasta edistivät raakun suojelutyötä kartoittamalla lajin esiintymiä, kehittämällä uusia suojelumenetelmiä sekä korostamalla hyvinvoivien virtavesien yleistä merkitystä.

Hanke toteutettiin ennen Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäyssotaa.

Rahoitus tuli Euroopan unionin ENI Kolarctic CBC -ohjelmasta sekä osallistuvien valtioiden kansallisena rahoituksena. Kokonaisbudjetti oli 2 125 815 euroa.

Hanke toteutettiin 2019–2022 Fennoskandian vihreällä vyöhykkeellä, Suomen osalta Lapissa.

Uusia esiintymiä uusin menetelmin

Toistaiseksi tuntemattomien raakkupopulaatioiden kartoittaminen hankkeen laajan toiminta-alueen sadoilta jokikilometreiltä oli vaativa tehtävä. Työtä pyrittiin helpottamaan kahdella, vasta käyttöön otetulla menetelmällä. Lohen ja taimenen jokipoikaset toimivat raakun väli-isäntinä simpukan elinkierron ensimmäisen talven ajan. Niinpä kalojen kiduksiin mahdollisesti kiinnittyneitä simpukan toukkia voidaan etsiä sähkökalastamalla pyydystettyjen kalanpoikasten kiduksista – kaloja sen enempää vahingoittamatta.

Toinen kartoitusmenetelmä perustuu raakun perinnöllisen aineksen jäljitettävyyteen eri vesistöistä otetuista vesinäytteistä. Raakun esiintyminen vesistössä voidaan todentaa eristämällä lajin DNA-jaksoja vesinäytteistä laboratoriomenetelmin. Näiden kahden etsintämenetelmän tulosten perusteella jokihelmisimpukoiden todelliset esiintymät paikallistettiin kussakin vesistössä perinteisin menetelmin vesikiikarien ja sukelluskartoituksen avulla.

Tunnettujen simpukkaesiintyminen tilan arviointi ja geneettinen rakenne

Jokihelmisimpukoiden ja niiden väli-isäntinä toimivien lohikalojen kantojen tilaa selvitettiin kymmenillä vesistöalueilla. Raakuilla on eri vesistöissä varsin erilaiset kasvuolosuhteet. Simpukan koon ja yksilön iän suhteesta saadaan määritettyä kullekin simpukkapopulaatioille jokikohtaiset kasvukäyrät, mikä puolestaan auttaa populaatiokohtaisen suojeluarvon määrittämisessä.

Jokihelmisimpukoiden nykyesiintymät ovat usein pieniä ja erillisiä, mikä on omiaan eriyttämään eri kantoja geneettisesti toisistaan. Tässä hankkeessa selvitettiin raakkukantojen geneettisen monimuotoisuuden astetta eri vesistöissä, mikä osaltaan auttaa tarvittavien suojelutoimien suuntaamisessa. Lohikalakantojen perinnöllinen rakenne on sekin muuttunut varsin laajalti etenkin vesistörakentamisen seurauksena. Lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden tunteminen ja turvaaminen ovat myös raakun onnistuneen suojelutyön edellytys.

Apua raakun lisääntymispulmiin

Suurin osa Euroopan raakkukannoista on menetetty viimeisen vuosisadan aikana, jäljellä olevista populaatioistakin vain kourallinen lisääntyy säännöllisesti. Raakkujen laitoskasvatuksesta onkin tullut keskeinen tapa uhanalaisten kantojen ylläpidossa. SALMUS-hankkeessa kehitettiin tekniikoita ja käytäntöjä, joilla simpukan toukkavaihe saadaan infektoitumaan sen väli-isäntäkalaan ja kehittymään edelleen laitoskasvatuksessa aina luonnonvesiin siirrettävään kokoon asti.

Elinympäristön aiheuttamat stressitekijät tai simpukkakantojen pienestä koosta johtuvat lisääntymishäiriöt voivat estää jokihelmisimpukan lisääntymisen sen luonnollisessa elinympäristössä, vaikka väli-isäntäkaloja olisikin paikalla. Tällaisessa tilanteessa on mahdollista elvyttää simpukan fysiologista kuntoa ja sen myötä lisääntymistäkin oikein valitulla ruokinnalla puhtaassa laitosvesiympäristössä. Hankkeessa testattiin hoidon parhaita käytäntöjä ja valittiin uhanalaisia kohdepopulaatioita laitoskuntoutuksen piiriin.

Virtavesielinympäristöjen liettyminen on ehkä tärkein yksittäinen raakkuun ja lohikalakantoihin kohdistuva uhkatekijä. Hankkeessa kehitettiin sekä laboratorio- että luonnonolosuhteissa menetelmiä virtavesien pohjarakenteen vesihuokoisuuden lisäämiseksi. Saavutetut tulokset ovat hyödynnettävissä laajemminkin vesielinympäristöjen kunnostuksiin.

Raakun ja lohikalojen tuottamat ekosysteemipalvelut

Raakku on ekologialtaan monipuolinen laji. Se on runsaana esiintyessään merkittävä elinympäristönsä muovaaja ilmatessaan pohjan rakennetta liikkumisellaan ja suodattaessaan vettä tehokkaasti. Lisäksi simpukkayksilö toimii konkreettisena kasvualustana muille eliöille ja tuottaa mikrobeille ja selkärangattomille arvokasta ravintoa suodatuseritteillään. Tämän lisäksi raakulla on lajina ollut pitkä historia helmestyksen kohteena.

Lohikalakantoja on puolestaan hyödynnetty perinteisesti ihmisravintona; nykyään vahvat, luontaisesti lisääntyvät kalakannat tunnistetaan laajalti myös kestävän luonto- ja kalastusmatkailun vetovoimatekijäksi ja edellytykseksikin. SALMUS-hankkeessa arvioitiin ensimmäistä kertaa Fennoskandian vihreällä vyöhykkeellä raakku- ja lohikalakantojen tuottamia ekosysteemipalveluja. Näin saatua tietoa voidaan hyödyntää myös erityyppisten ennallistamishankkeiden tausta- ja vertailutietona.

Hyvinvoivien virtavesielinympäristöjen merkitys esille

Hankkeen tulosten ja käytänteiden levittäminen tiede- ja viranomaisyhteisössä tapahtui seminaarien ja , tutkimusjulkaisujen kautta sekä osana yhteistyöverkoston pysyvämpää toimintaa. Laajemman yleisön piirissä pyrittiin lisäämään tietoisuutta virtavesielinympäristöjen ekologiasta korostamalla samalla terveen jokiluonnon merkitystä osana paikallista hyvinvointia ja yhtenä alueellisena vetovoimatekijänä.

Hankkeessa tuotettiin yleistajuisia, kohdelajeihin liittyviä esitteitä.Lisäksi useaan luontokeskukseen tehtiin hankkeen tavoitteita ja tuloksia esitteleviä näyttelyitä. Uutena viestintäkanavana toteutettiin ensimmäinen suoraa liikkuvaa kuvaa jokihelmisimpukkaesiintymältä välittävä ”Raakkukamera”. Koululaisryhmiä ja luontomatkailuyrittäjiä perehdytettiin konkreettisesti hankkeen aihepiiriin luentojen ja maastovierailujen avulla.

Yhteystiedot ja kumppanit

Projektipäällikkönä Metsähallituksen Luontopalveluissa toimi Heikki Erkinaro

Kumppanit:

  • Jyväskylän yliopisto
  • Luonnonvarakeskus (LUKE)
  • Alleco Oy
  • Venäjä: Venäjän Tiedeakatemian Karjalan tutkimuskeskus (KaRC) ja Pohjoisen teollisuuden ekologisten ongelmien tutkimuslaitos (INEP)
  • Norja: Norjan biotalousinstituutti (NIBIO)
  • Ruotsi: Norrbottenin lääninhallitus

       

   

Päivitetty viimeksi 1.12.2023