Sallan kansallispuiston hoidon ja käytön suunnittelu
Suomi sai 41. kansallispuistonsa 1.1.2022. Metsähallitus valmistelee yhdessä sidosryhmien kanssa hoito- ja käyttösuunnitelman tuoreelle Sallan kansallispuistolle.
Suunnitelma sovittaa yhteen luonnonsuojelun, virkistyskäytön ja muun käytön tavoitteita ja tarpeita seuraavat 10–15 vuotta. Keskeisiä ja käyttäjien kannalta merkittäviä asioita suunnittelussa ovat esimerkiksi luonnonarvojen turvaaminen, käytön eri vyöhykkeet sekä reittien ja palvelurakenteiden sijoittaminen. Suunnitelman jälkeen kansallispuistolle annetaan järjestyssääntö.
Suunnittelun eteneminen
Suunnitteluprosessin ajan sidosryhmillä ja kansalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmaan. Hoito- ja käyttösuunnitelman teosta vastasivat Metsähallituksen Luontopalvelujen asiantuntijat, ja se laadittiin osallistavan suunnittelun periaatteiden mukaisesti kuunnellen alueen käyttäjiä ja intressitahoja. Suunnittelun tueksi perustettiin keskeisistä sidosryhmistä yhteistyöryhmä, jossa käsiteltiin suunnitelman linjauksia ja ydinkysymyksiä suunnittelun eri vaiheissa.
Suunnitelma on lähetetty ympäristöministeriöön vahvistettavaksi 28.11.2024.
- Sallan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, lausunnolle lähetetty versio (pdf)
- Sallan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman yhteenveto (pdf)
- Sallan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman vaikutukset Natura-arvoihin (pdf).

Sallan kansallispuisto on 9 983 hehtaaria erämaisten ikimetsien ylänköä
Sallan kansallispuisto on vanhojen metsien, hienojen aapasoiden, harjujen sekä jääkauden muovaamien maanmuotojen aluetta. Retkeilyreitit vievät jääkauden muovaamille harjuille ja kuruille sekä kirkasvetisille lammille. Iso Pyhätunturin huipulta voi ihailla laajalle aukeavia maisemia ja Venäjällä siintäviä tuntureita.
Alue on suosittu retkeily- ja luontovirkistyskohde, ja sen suosio todennäköisesti kasvaa entisestään, kun siitä perustettiin kansallispuisto.
Lisätietoja
- Metsähallituksen suojelualueiden hoidon ja käytön periaatteet
- Palveluomistaja Arto Vilén, Metsähallitus, Luontopalvelut, puh. 0400 725 478, arto.vilen@metsa.fi
Päivitetty viimeksi 3.12.2025