BB Alien – Beyond Borders

Kolmivuotinen hanke pyrkii parantamaan rajat ylittävää yhteistyötä ja suojelemaan luonnon monimuotoisuutta haitallisilta vieraslajeilta.
Maaliskuussa 2025 alkoi Ruotsin ja Suomen välinen kolmivuotinen yhteistyöhanke Beyond Borders – Joint Efforts to Combat Invasive Alien Species (BB Alien), jonka tavoitteena on torjua ja estää haitallisten vieraslajien leviämistä. Hanke keskittyy kasvi- ja eläinlajeihin, jotka ovat asettuneet luontoon ja aiheuttavat alati kasvavan uhan monimuotoisuudelle. Viranomaisten, maanomistajien ja muiden sidosryhmien välisen yhteistyön lisäämisen avulla hankkeen tavoitteena on tunnistaa tehokkaita ja pitkäaikaisia menetelmiä leviämisen pysäyttämiseksi.
BB Alien keskittyy ensisijaisesti vieraslajeihin, joita esiintyy jo Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa sekä maa- että vesielinympäristöissä. Kohdelajeihin kuuluvat puutarhalupiini (Lupinus polyphyllus), Himalajanpalsami (Impatiens glandulifera), kurtturuusu (Rosa rugosa), vesirutot (Elodea spp.) ja minkki (Neovison vison). Nämä lajit leviävät usein ihmisen toiminnan tai vesistöjen kautta ja uhkaavat alkuperäistä kasvistoa ja eläimistöä syrjäyttämällä ne.
Minkin tehopyynnin pilotointia virtavesillä
Minkki uhkaa virtavesien monimuotoisuutta vieraspetona, jonka saalista ovat mm. vesilinnut ja kalat. Metsähallitus koordinoi BB Alien -hankkeessa työpakettia, jossa kehitetään minkin tehopyyntimenetelmiä ja kannanseurantaa pienissä virtavesissä. Hankkeen oppeja tullaan jakamaan keskeisille sidosryhmille, jotta minkinpyynti saadaan osaksi pienten virtavesien ennallistamistoimien työkalupakkia.
Minkinpyynnin pilotointi toteutetaan Tornionjoen valuma-alueella sijaitsevilla pienillä virtavesillä, joista kolme sijaitsee Suomessa ja kolme Ruotsissa. Pyynti toteutetaan hetitappavilla pyydyksillä (raudoilla). Suomessa pyyntiä toteuttavat vapaaehtoiset metsästäjät, Ruotsissa ammattimetsästäjä. Pyynnissä hyödynnetään muissa hankkeissa lintuvesiltä ja saaristosta minkinpyynnistä saatuja arvokkaita oppeja.
Työpaketissa testataan ympäristö-DNA (eDNA) -menetelmän soveltamista virtavesien minkkikannan arviointiin. Pilottikohteilta kerätään vesinäytteitä ennen pyyntiä, pyynnin aikana ja pyynnin jälkeen. Vesinäytteet analysoidaan (digitaalinen PCR) Luonnonvarakeskuksessa, jolloin niiden sisältämä minkin DNA:n runsaus pyritään arvioimaan.
BB Alien -hanketta koordinoi Länsstyrelsen Norrbotten. Hankekumppaneita ovat Metsähallitus (Eräpalvelut), Luonnonvarakeskus ja Svenska Jägarförbundet. Hanke saa rahoitusta EU:n Interreg-rahoitusohjelmasta ja Lapin Liitolta. Hanke toteutetaan 1.3.2025–28.2.2028.
Päivitetty viimeksi 5.6.2025