Merikotka (poronhoitoalue)

Merikotka (Haliaeetus albicilla) on elinvoimainen (LC), lintudirektiivin liitteen I laji.

Kannan koko ja levinneisyys

Poronhoitoalueelta tunnetiin lokakuussa 2025 kaikkiaan 176 sellaista merikotkareviiriä, joilla on vuoden 1977 jälkeen ollut merkkejä merikotkien asumisesta. Osa näistä reviireistä on vuosien aikana autioitunut tai muuttanut muotoaan. Merikotkareviirit ovat osittain jatkuvassa muutoksessa. Muutoksiin vaikuttavat sekä luontaiset tekijät, kuten naapurireviirit, saalislajien kannat ja reviiriä pitävä pari itse, että ihmistoiminnasta johtuvat tekijät, kuten eri maankäytön muodot. Näistä 150 reviiriä on ollut asuttuna ainakin kerran vuosina 2021–2025 ja samana aikana pesintä on todettu 133 eri reviirillä. Poronhoitoalueen pesivän merikotkakannan koko vuonna 2025 on 133–150 paria. Vuoden aikana löytyi 8 uutta merikotkareviiriä ja 16 uutta pesää tunnetuilta vanhoilta reviireiltä eri puolilta levinneisyysaluetta. Merikotkan esiintymisalue poronhoitoalueella laajenee vuosi vuodelta ja uusia reviirejä syntyy hitaasti myös uusille seuduille.

Pesintätulos 2025

Merikotkan pesintätulos poronhoitoalueella oli hyvä. Pesinnät onnistuivat hyvin Keski-Lapissa ja Koillismaalla, missä ovat alueen vahvimmat kannat. Vuoden aikana tarkastettiin 159 reviiriä ja näistä asuttuja reviirejä todettiin kaikkiaan 114. Onnistuneita pesintöjä oli 80 ja niissä todettiin kaikkiaan 110 rengastusikäistä poikasta. Rengastusikäisiä poikasia/onnistunut pesintä oli 1,38 ja poikasia/asuttu reviiri 0,97. Vastaavat keskiarvot ajanjaksolta 1971–2025 ovat 1,42 ja 0,91.

Merikotkakanta oli alimmillaan 1920-luvulla, jonka jälkeen kanta kasvoi. Kanta kärsi ympäristömyrkyistä 1960–1970-luvuilla ja laji oli vaarassa hävitä Suomesta kokonaan. Pitkään kestäneen suojelutyön tuloksena merikotkakanta on elpynyt ja vuoden 2019 uhanlaisuusarvioinnissa merikotka luokiteltiin Suomessa elinvoimaiseksi.

Tyypillinen pesä poronhoitoalueella sijaitsee syrjäisellä alueella, jossa on vesistöjä tai suoalueita pesän välittömässä läheisyydessä. Pesä sijaitsee tavallisesti vanhassa männyssä aivan puun latvuksessa. Samaa pesää voidaan käyttää vuosikymmeniä.

Kookas kotkanpoikanen istuu risupesässä sinistä taivasta vasten. Etualalla on männynoksia.
Merikotkan poikanen pesässään. Kuva: Eetu Sundvall.

Merikotkan suojelu

Suojelutyön perusta on, että pesäpaikat tunnetaan. Poronhoitoalueen pesistä yli 70 % on Metsähallituksen mailla ja noin 30 % pesistä sijaitsee erilaisilla luonnonsuojelukohteilla. Reviirillä voi olla jopa yli viisi pesää, ja niiden löytäminen vaatii jatkuvaa työtä. Merikotkalla käytetään pesäpuusta 500 metrin suojaetäisyyttä, jossa ei toimita Lapin ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvalla Koillismaalla (Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kunnat) 15.2.–15.8. ja tämän alueen eteläpuolisessa Suomessa 1.2.–31.7. Yksityismailla olevien pesien osalta ELY-keskukset neuvottelevat maanomistajien kanssa suojelun toteutuksesta. Metsähallitus vastaa merikotkan seurannasta poronhoitoalueella.

Metsähallitus maksaa aiemmin tuntemattoman maakotkan tai merikotkan pesästä Pohjois-Suomessa ilmoittajalle 100 euron löytöpalkkion. Ilmoitukset Eetu Sundvallille.

Vastuuhenkilö Metsähallituksessa on Eetu Sundvall, eetu.sundvall@metsa.fi

Lisätietoja