Metsähallitus on sopinut kolmen tuulivoimahankkeen hankeoikeuksien siirtämisestä suomalaiselle uusiutuvan energian kehittäjälle Nordic Generationille.
Simoon, Kajaaniin ja Pyhännälle sijoittuvat hankkeet muodostavat yhteensä lähes 800 megawatin uusiutuvan sähköntuotannon kokonaisuuden, joka vahvistaa Suomen sähköjärjestelmää ja tukee hallituksen tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä.
Hankkeiden tuottaman sähkön määrä tulee vastaamaan yli 100 000 suomalaisen kotitalouden kulutusta.
”Tämä sopimus osoittaa, että laadukkaille tuulivoimahankkeille on kysyntää ja että Suomen energiamarkkina on houkutteleva myös kansainvälisesti”, Metsähallituksen tuulivoimajohtaja Markku Tuominen sanoo.
”Markkinoilla luotetaan siihen, että puhtaan energian kysyntä jatkaa kasvuaan Suomessa. Noin kolmannes Suomen kokonaisenergiankulutuksesta perustuu yhä fossiilisiin polttoaineisiin. Jos Suomi aikoo saavuttaa hiilineutraaliustavoitteensa, uusiutuvan energian hankkeita on kehitettävä edelleen ja puhtaan energian osuutta lisättävä määrätietoisesti”, Tuominen toteaa.
”Metsähallituksen tuulivoimahankkeet sopivat erinomaisesti strategiaamme ja täydentävät hyvin projektisalkkuamme, jota kehitämme vastaamaan Suomen kasvavaan sähkönkysyntään. Paras tapa vastata kysyntään on uusiutuvan energiantuotannon lisääminen”, Nordic Generationin toimitusjohtaja Marko Salmela toteaa.
”Nordic Generationin vahva toteutuskyky ja vastuulliset toimintatavat olivat ratkaisevia tekijöitä päätöksessämme edetä kaupan kanssa”, Tuominen sanoo.
Nordic Generationin taustalla ovat Octopus Energy Renewable Infrastructure Trust plc (ORIT) ja Sky – kaksi rahastoa, joita hallinnoi Octopus Energy Generation, yksi Euroopan johtavista uusiutuvan energian hankkeisiin sijoittavista toimijoista.
Metsähallitus jatkaa hankkeiden kehittämistä
Metsähallitus ja Nordic Generation ovat sopineet, että Metsähallitus jatkaa hankkeiden kehittämistä siihen saakka, kunnes luvat tulevat voimaan. Pyhännän Konnunsuolla Metsähallitus jatkaa hankkeen yhteiskehittämistä Neova-konserniin kuuluvan Vapo Terra Oy:n kanssa. Metsähallitus ja Nordic Generation valmistelevat myös suunnitelmia paikallisten yhteisöjen osallistamiseksi ja tiedottavat etenemisestä myöhemmin.
”Tämä mahdollistaa hankkeiden optimoinnin ostajan tavoitteiden mukaisesti. Nordic Generation on ollut erityisen kiinnostunut hankkeiden paikallisista vaikutuksista, erityisesti maisemaan liittyvistä kysymyksistä”, Tuominen kertoo.
Tuulivoimahankkeet tukevat kuntien ilmastotavoitteita ja tuottavat kunnille keskimäärin noin 35 000 euroa kiinteistöverotuloja tuulivoimalaa kohden vuodessa.
EY-Parthenon toimi sopimusneuvotteluissa kaupallisena neuvonantajana ja Hannes Snellman oikeudellisena neuvonantajana.
Hankkeet pähkinänkuoressa
Simo Lyypäkki
Suunnittelussa 42 tuulivoimalaa valtion maille
YVA:n ja kaavoituksen tilanne: Perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta saatu toukokuussa 2025, kaavaehdotus tulee nähtäville 2026.
Lisätiedot: metsa.fi/lyypakki
Kajaani Harsunlehto
Suunnittelussa 5 tuulivoimalaa valtion maille
YVA:n ja kaavoituksen tilanne: Harsunlehto on ollut osa Piiparinmäen-Lammaslamminkankaan YVA-menettelyä, joka päättyi 2014. Kaavaehdotus tulee nähtäville 2026.
Lisätiedot: metsa.fi/harsunlehto
Pyhäntä Konnunsuo
Metsähallituksen ja Neovan yhdessä kehittämä hanke.
Suunnittelussa yhteensä 34 tuulivoimalaa valtion maille ja yksityismaille.
YVA:n ja kaavoituksen tilanne: Perusteltu päätelmä YVA-selostuksesta saatu kesäkuussa 2025, kaavaehdotus tulee nähtäville 2026.
Lisätiedot: metsa.fi/konnunsuo
Lisätiedot
Metsähallitus: Markku Tuominen, tuulivoimaliiketoiminnan johtaja, markku.tuominen@metsa.fi, +358 (0)40 723 4895
Nordic Generation: Marko Salmela, toimitusjohtaja, Nordic Generation Oy, marko.salmela@nordicgeneration.com, +358 (0)400 64 981
Metsähallitus tuulivoiman hankekehittäjänä
Metsähallituksella on pitkä kokemus tuulivoiman hankekehittäjänä ja valtion alueiden vuokraajana tuulivoimatuotantoon. Valtion maille on asennettu 184 tuulivoimalaa. Niiden yhteenlaskettu teho on noin 750 MW ja vuosituotanto 2 200 GWh. Metsähallituksella on käynnissä 11 omaa ja 4 yhteistä maatuulivoimahanketta. Lisäksi sillä on kaksi omaa merituulivoimahanketta ja yksi yhteishanke merellä. Valtion maa-alueilla on käynnissä tuulivoiman hankekehitystä 6 GW:in edestä ja merialueilla 8,5 GW:in edestä. Näistä suurin osa Metsähallituksen toimesta.
Nordic Generation
Nordic Generation kehittää aurinko‑ ja tuulivoimahankkeita eri puolilla Suomea. Yhtiön kehitysportfoliossa on yli 1 gigawatti uusiutuvan energian hankkeita eri kehitysvaiheissa. Nordic Generationin omistavat Octopus Energy Renewable Infrastructure Trust plc (ORIT) ja Sky (ORI SCSp), joita hallinnoi brittiläinen Octopus Energy Generation. Octopus Energy Generation vastaa maailmanlaajuisesta, lähes 5 gigawatin uusiutuvan energian hankesalkusta, jonka arvo on noin 8,5 miljardia euroa ja joka kattaa 21 maata.