Metsähallituksen Ebba-merituulivoimahankkeessa valmistaudutaan ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA) ja kaavoitusprosessin käynnistämiseen. Ebba on teollisen mittaluokan hanke, jonka tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa ja edistää ympäristöystävällisiä energiaratkaisuja.

Alustavat selvitykset ja sidosryhmäyhteistyö
Viime talvena hankekehitystiimi tutki tuulivoimaloiden tuottaman sähkön siirtämistä mantereelle, mukaan lukien merikaapeleiden rantautumispaikat ja sähköaseman sijoittaminen. Suunnittelua on tehty tiiviissä yhteistyössä Pyhäjoen ja Raahen kaupunkien johdon sekä kaavoitusasiantuntijoiden kanssa. Ensimmäinen viranomaisneuvottelu, jossa käsitellään hankkeen tutkimussuunnitelmia, on suunniteltu syksylle.
– Alustavasti rantautumispaikkoina mantereelle tutkitaan SSAB:n ja Hanhikivenniemen ydinvoimakaava-aluetta. Ihanteellisessa tapauksessa molemmissa olisi tulevaisuuden kulutusta, jota tarvitaan, projektijohtaja Sami Piippo kertoo.
Ympäristövaikutusten arviointi
Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma on esiselvitysvaiheessa, ja viime vuonna aloitettuja ympäristöselvityksiä jatketaan kuluvan vuoden aikana. YVA-prosessissa arvioidaan vaikutuksia mm. paikalliseen linnustoon, ja tavoitteena on löytää ratkaisuja mahdollisten haittavaikutusten minimoimiseksi.
– Muuttolintuselvityksiä on tehty ja työ sujuu hyvin. Tämän kevään muuton osalta tarkkailu on aloitettu. Selkälokkien liikkumista suunnitellulla voimala-alueella tutkitaan GPS-lähettimien avulla, joita asennetaan Kallankarien Maasäärin saaren lokkiyhdyskunnalle.Koska selkälokki on Suomessa erittäin uhanalainen, hankkeen kehittämisessä huomioidaan lajin suojelu, projektipäällikkö Mikko Tolkkinen kertoo.
Maisemavaikutukset ja sidosryhmäviestintä
Ebba-merituulitiimi kutsuu kaikki kiinnostuneet sidosryhmät sekä Pyhäjoen että Raahen kaupungin asukkaat lämpimästi tervetulleeksi tapaamaan ja keskustelemaan hankkeesta kanssa tulevan kesän tapahtumissa! Tapahtumat tarjoavat erinomaisen tilaisuuden saada ajankohtaista tietoa hankkeesta ja sen etenemisestä.
– Olemme toteuttaneet yhteistyössä oululaisen Huuru Media Oy:n kanssa 360-video toteutuksen, jonka avulla pyrimme havainnollistamaan merituulipuiston maisemavaikutuksia. Videoon pääsee tutustumaan ensimmäisen kerran Pyhäjoen kotiseutumarkkinoilla 5.7., sidosryhmätyöstä vastaava Kukka-Maaria Kallio vinkkaa.
Ebba-hanketiimi tapaa Pyhäjoen alueella toimivia energiatoimijoita ja päättäjiä 6.6. klo 10–13.30 Pyhäjoen Energiaseminaarissa, lisäksi osallistumme tulevana kesänä seuraaviin yleisötapahtumiin:
- 5.7. Pyhäjoen kotiseutumarkkinat – hanketiimi tavattavissa klo 11–14
- 29.–30.8. Raahen Pimiät – keskusteluja hankkeesta ja esittelyä pe 29.8. klo18–20 sekä PIMIÄ 10 –juoksutapahtumassa la 30.8. klo 12
- 13.9. Pyhäjoen syysmarkkinat – keskusteluja ja hankkeen esittelyä
Hankkeen keskeiset tiedot
- Sijainti: Pyhäjoen ja Raahen kuntien aluevedet
- Kokonaiskapasiteetti: 1400 MW
- Voimaloiden määrä: enintään 100 voimalaa (15 MW turbiini = enintään 100 voimalaa, 25 MW turbiini = 60 voimalaa)
- Sähköntuotanto: noin 5 terawattituntia (TWh) vuosittain, vastaten 6 % Suomen sähkönkulutuksesta vuonna 2035 (Fingridin sähkönkulutusennuste: https://www.fingrid.fi/contentassets/c0abbd8691bc41ad9bcb99fcfc7dffea/sahkojarjestelmavisio—skenaarioluonnosraportti-maaliskuu-2025.pdf)
- Investointi: arviolta 3–4 miljardia euroa
Hankkeen tausta ja tavoitteet
Perämerellä sijaitseva Ebba-hankealue soveltuu merialuesuunnittelun perusteella hyvin merituulivoimalle. Veden syvyys ja tuuliolosuhteet tukevat tehokasta sähkön tuotantoa. Hankkeen tavoitteena on kehittää merituulivoimaa, joka vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista ja luo edellytyksiä teolliselle kasvulle. Tuotettu sähkö on päästötöntä, mikä osaltaan hillitsee ilmastonmuutosta ja sään ääri-ilmiöitä.
Hanke on nimetty Ebba Brahen (1596–1674) mukaan, joka oli merkittävä ruotsalainen aatelisnainen ja talouselämän vaikuttaja. Vaikka hänellä ei ollut suoraa yhteyttä Raahen kaupunkiin, Brahen suku on ollut keskeisessä roolissa alueen historiassa: Raahen perusti kreivi Pietari Brahe vuonna 1649. Ebba Brahe oli merkittävä maanomistaja ja liiketoiminnan harjoittaja. Hän hallitsi laajoja maa-alueita ja osallistui taloudelliseen toimintaan, kuten kaivostoimintaan ja teollisuuden kehittämiseen. Hänen vaikutuksensa ulottui Ruotsin poliittiseen ja taloudelliseen elämään, ja hän oli yksi aikansa vaikutusvaltaisimmista naisista.
Lue lisää Ebba-hankkeesta:
📌 Merituulivoimahanke Ebba, Pyhäjoki ja Raahe – Metsähallitus
📌 Merituulivoiman ympäristövaikutukset – Metsähallitus
Yhteystiedot:
Projektijohtaja Sam Piippo, sami.piippo@metsa.fi, +358405875428
Tuulivoima-asiantuntija, sidosryhmät, Kukka-Maaria Kallio, kukka-maaria.kallio@metsa.fi, +358503100485