Suomi avaa kilpailutukseen 6000 MW merituulivoimaa
Suomi avaa läntisillä aluevesillään kilpailutukseen neljä uutta merituulivoimahanketta tänä ja ensi vuonna. Kaksi ensimmäistä kilpailutusta on tarkoitus avata syys-lokakuussa 2023 ja seuraavat kaksi vuonna 2024.
Viidennestä kilpailutettavasta hankkeesta päätetään myöhemmin kuntien kaavoitustilanteen edetessä. Hankkeita kehitetään markkinaehtoisesti eikä niihin sisälly yhteiskunnan tukia.
Merituulivoimahankkeiden alkukehityksestä ja kumppanien hausta vastaa Metsähallitus, jonka lakisääteinen tehtävä on hallinnoida ja kehittää valtion maa- ja vesialueita.
Suomen aluevesillä on merituulivoimalle soveltuvia alueita useiden länsirannikon kuntien alueella. Metsähallitus on tarkastellut erityisesti viittä kohdetta:
Vuosina 2023 ja 2024 kilpailutukseen on tarkoitus avata kohteet, jotka sijaitsevat Siikajoen, Hailuodon, Raahen ja Pyhäjoen kunnissa (kohteet 1, 2 ja 3 liitteen kartalla) sekä Närpiön kaupungissa (kohde 4) ja Kristiinankaupungissa (kohde 5).
Näiden viiden hankkeen osalta Metsähallitus on juuri jättänyt länsirannikon kunnille kaavoitusaloitteet. Kun kunnat ovat hyväksyneet kaavoitusaloitteet, hankkeille voidaan hakea valtiollisten toimijoiden luvat.
Kilpailutusten yhteyshenkilö:
Markku Tuominen, tuulivoimapäällikkö, Metsähallitus Kiinteistökehitys, puh. 0206 394 414, sähköposti: markku.tuominen@metsa.fi
Media ja muut sidosryhmät:
Hanna Kaurala, viestintäpäällikkö, Metsähallitus Kiinteistökehitys, puh. 0206 394 239, sähköposti: hanna.kaurala@metsa.fi