Valtion retkeilyalueet

Valtion retkeilyalueet ovat ulkoilulailla perustettuja retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja kohteita. Metsähallituksen hallinnassa on kuusi valtion retkeilyaluetta: Evo (Hämeenlinna), Iso-Syöte (Pudasjärvi), Kylmäluoma (Taivalkoski), Oulujärvi (Vaala), Ruunaa (Lieksa) sekä uusimpana Napapiiri Rovaniemellä. Inarin retkeilyalue on Metsähallituksen perustama alue, joka vastaa palveluiltaan valtion retkeilyalueita.

Alueilla on merkittyjä reittejä kävelyyn ja pyöräilyyn, laavuja ja tulipaikkoja, ja niillä voi myös metsästää ja kalastaa. Retkeilyalueilla on lisäksi yritysten tarjoamia majoitus- ja luontomatkailupalveluja, jotka perustuvat majoituksen osalta Metsähallituksen vanhaan rakennuskantaan. Useammalla retkeilyalueella on myös leirintäalue.

Alueet kuuluvat pääosin Natura 2000 -verkostoon, mutta ne eivät ole suojelualueita. Alueille on laadittu hoito- ja käyttösuunnitelmat, joissa sovitetaan yhteen alueen eri käyttömuotoja. Metsien hoidossa otetaan huomioon alueen luontoarvot, maisema sekä virkistyskäytön tarpeet.

Retkeilyalueille halutaan lisää palveluita

Haluamme kehittää retkeilyalueista entistä vetovoimaisempia kohteita, joissa voi retkeillä, harrastaa luontoaktiviteetteja ja hyödyntää yritysten tarjoamia majoitus- ja matkailupalveluita.

Retkeilyalueille laaditut maankäytön ja matkailun yleissuunnitelmat hahmottelevat mahdollisia palveluita ja ohjaavat matkailuyritysten kyselyitä kestävään suuntaan. Suunnitelmat eivät ole rakentamispäätöksiä – Metsähallitus ei rakenna uusia palveluita, vaan vuokraa alueita yrityksille, jotka vastaavat omista investoinneistaan. Toteutus riippuu yrittäjien ideoista ja kiinnostuksesta.

Tavoitteenamme on kestävä matkailu, joka lisää työpaikkoja ja aluetalouden tuloja. Ilmasto-ohjelmassamme matkailijoiden viipymän pidentäminen on tunnistettu tärkeäksi keinoksi ilmastoviisaan matkailun edistämisessä. Retkeilyalueilla riittämättömät majoituspalvelut ovat rajoittaneet kävijämäärien ja viipymien kasvua. Pyrimme vaikuttamaan siihen kaavoituksella yhteistyössä kuntien kanssa. Yleissuunnitelmat toimivat kaavoituksen pohjana. Esimerkiksi Lieksan Ruunaalle on valmistunut ranta-asemakaava, Teeriniemen kaava Oulujärven retkeilyalueen vieressä on ehdotusvaiheessa ja Evolla on aloitettu yleiskaavoitus. Kaavoituksessa varmistetaan, että alueiden luonne säilyy.

Lisätietoa