Julkaistu 18.5.2018

Metsähallitus pitää tärkeänä avointa keskustelua metsien hoidosta

Torstaina 17.5. käynnistyneessä Avohakkuut historiaan –aloitekampanjassa vaaditaan metsälakiin muutosta, joka kieltäisi avohakkuut valtion metsissä. Metsähallitus on tutustunut luontojärjestöjen tekemään lakimuutosehdotukseen ja on mukana keskustelussa.

– On tärkeää, että keskustelemme avoimesti valtion metsien hoidosta. Metsähallituksessa metsätaloustoimenpiteet suunnitellaan ja toteutetaan luonnonvarojen kestävän käytön periaatteilla. Hakkuusuunnitteet tuotetaan yhdessä sidosryhmien kanssa alueellisissa luonnonvarasuunnitelmissa, Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen kertoo.

Metsähallituksella on hallinnassaan valtion maa-alueita runsaat 9 miljoonaa hehtaaria, joista talouskäytössä olevien monikäyttömetsien osuus on noin 38 %. Puunkorjuun piirissä metsäalasta on vuosittain noin 2 prosenttia. Hakkuista valtaosa on harvennushakkuita. Avohakkuiden osuus on noin neljännes kaikista hakkuista.

– Valitsemme aina kohteelle parhaiten soveltuvan uudistamistavan. Säilytämme luonnonmetsien rakennepiirteitä, kuten lahopuuta ja erirakenteisuutta kaikissa metsissä hakkuutavasta riippumatta. Nykyisessä metsätaloustoiminnassa noin 15 % uudistushakkuista tehdään peitteisyyden säilyttävillä menetelmillä, Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula kertoo.

Metsähallitus tulouttaa valtiolle vuosittain noin 100 miljoonaa euroa. Valtaosa tuloksesta tulee puunmyynnistä. Avohakkuista luopumisella olisi merkittäviä vaikutuksia aluetalouteen sekä tuloutukseen valtiolle.

– Pitää muistaa, että Metsähallituksen talousvaikutuksista puhuttaessa valtiolle tuloutettu euromäärä on vain osa kokonaisuutta. Kansantalouden kannalta tärkeämpää voi olla se rahamäärä, minkä jaamme työ- ja yrittäjätulona seuduille, missä vaihtoehtoiset tulonlähteet ovat vähissä, Hyttinen jatkaa.

Kestävällä metsätaloudella hillitään ilmastonmuutosta

Nykyiset metsänkäsittelymallit ovat kasvattaneet Suomessa puustopääomaa merkittävästi ja kasvu jatkuu. Hyvin hoidetut monikäyttömetsät tarjoavat monipuolisen mahdollisuuden hyödyntää metsävaroja esimerkiksi hiilensidonnassa ja ilmastoystävällisessä metsätaloudessa.

– Näkökulmamme on yhteiskunnan kokonaishyvinvointi. Hoidamme valtion maa- ja vesialueita kestävyyden eri ulottuvuuksia yhteen sovittaen. Metsillä ja uusiutuvilla raaka-aineilla sekä uusiutuvalla energialla on suuri merkitys fossiilisten vaihtoehtojen korvaajana. Metsähallituksen vastuulla on pitää valtion metsät elinkelpoisina ja tuottavina myös tuleville sukupolville, Hyttinen toteaa.

Lue lisää: Metsähallituksen vuosikertomus 2017

Lisätietoja:
Pentti Hyttinen, pääjohtaja Metsähallitus, puh. +358405465227
Jussi Kumpula, toimitusjohtaja Metsähallitus Metsätalous Oy, puh. +358400388614
Terhi Koipijärvi, viestintäjohtaja Metsähallitus, puh. +358505989958
Sähköposti: etunimi.sukunimi@metsa.fi