Etualan keloutuneessa puussa näkyy metsäpalon jälki. Taustalla kuusimetsää.
Metsäpalon jälki vanhassa puussa, Pyhä-Häkin kansallispuisto. Kuva: Upe Nykänen, retkeily KS.
Infotaulu, jossa kerrotaan, mitä hankkeessa tehdään kohdelajien hyväksi. Sisältää lajikuvia ja piirroksia luonnon ennallistamistöistä.

Beetles LIFE -hankkeen tavoite oli parantaa uhanalaisten kohdelajien suojelua. Miksi suurten ympäristöuutisten aikana ja ilmastonmuutoskeskustelun keskellä huomio tulisi kiinnittää pieniin, selkärangattomiin lajeihin? Miksi näitä lajeja pitää suojella?

Syy suojeluun löytyy kovakuoriaisten asemasta asuinympäristössään: lajit ovat indikaattorilajeja eli ne ilmentävät metsäluonnon monimuotoisuutta ja luonnon tilaa. Suojelemalla indikaattorilajeja huolehditaan samalla laajasta kirjosta muitakin lajeja. Hankkeen ennallistamistyöt auttavat siis lukemattomia muita, erityisesti paahteista ympäristöä ja lahopuuta suosivia lajeja.

Lahopuuta, keloja ja palanutta metsää – kyllä kiitos

Hankkeen aikana lajeille lisättiin suojelualuetta, ennallistettiin puustoisia soita, lisättiin lahopuuta, vahvistettiin haavan tarjontaa kohdelajeille ja tehtiin lukuisia ennallistamispolttoja. Hankkeessa perustettiin Harjulaan Evon retkeilyalueen kupeeseen uusi yksityinen suojelualue, joka on kooltaan 40 hehtaaria. Erilaisilla Natura 2000 -alueilla puustoisia soita ennallistettiin yhteensä 295 hehtaaria, lahopuuta lisättiin noin 140 ja haapajatkumoa edistettiin lähes 170 hehtaarin alueella. Hankkeen selvästi suurin työ olivat metsän ennallistamispoltot, joita tehtiin yhteensä 345 hehtaarin suuruisella alueella eri paikoissa.

Ennallistamistyön tähtäin on tulevaisuudessa

Ennallistamistyöt ovat lajeille tarpeellisia, koska niiden avulla luodaan metsää, jollaista ei nykyisen metsätalouden aikana juuri pääse syntymään. Kohdelajeille esimerkiksi luontoon jätetty kaatunut lahopuu, metsäpalojen aiheuttamat muutokset metsissä ja keloutumaan jätetyt puut ovat parhaita mahdollisia kotipaikkoja ja ruokailualueita.

Hankkeen kovakuoriaisille sopiva ympäristö ei ennallistamistöistä huolimatta synny kovin nopeasti, vaan hankkeen aikana tehtävät työt auttavat lajeja vasta jonkin ajan kuluttua.

Luonnonhoitoa uhanalaisten hyönteisten ja metsäluonnon monimuotoisuuden hyväksi

Beetles Life -hankkeen kohdelajeille ja lukuisille muille hyönteisille sopivia elinympäristöjä voidaan ylläpitää erilaisilla luonnonhoidon toimilla niin luonnonsuojelualueilla kuin talouskäytössä olevissa metsissä.

Beetles LIFE -hankkeen ennallistamissuunnitelmat

Beetles LIFE -hankkeen hoitosuunnitelmat

Beetles LIFE -hankkeen inventointiraportit

Mitä virkaa on tarkastella tiettyjen alueiden sammalia ja kääpiä, miten ne auttavat hankkeen kohdelajeja? Mitä paremmin eri alueiden elinympäristöjä tunnetaan, sen paremmin voidaan huomata alueella tapahtuvat muutokset hyvään tai pahaan. Sammalet ja käävät ovat hyviä kertomaan, missä tilassa ympäristö on ja miten hyvin alueet sopivat hankkeen kohdelajien elinympäristöiksi. Hyönteiskartoituksissa kertynyttä tietoa on hyödynnetty ennallistamistoimien suunnittelussa ja niiden vaikutusten arvioinnissa.

Hyönteiset

Sammalet

Käävät

Kulttuuriperintö

Kuollut puu on keskeinen osa monimuotoista metsäluontoa – lahopuun määrästä tarvitaan lisää tietoa

Lahopuun määrän väheneminen on yksi keskeinen syy metsäluonnon monimuotoisuuden hupenemiseen ja monien lajien uhanalaistumiseen. Tämän takia lahopuun määrän ja laadun kartoittaminen metsissä on tärkeää. Beetles Life -hankkeessa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa selvitettiin, miten lahopuun määrää metsissä voidaan kartoittaa laserkeilausmenetelmällä. Lahopuun määrän mallintaminen voi auttaa uhanalaisten lajien elinympäristöjen tunnistamisessa ja suojelemisessa.

Tanhuanpää, T. ym. 2022: Laserkeilaus maalahopuun määrän ja ominaisuuksien kartoituksessa (metsatieteenaikakauskirja.fi)
Heinaro, E. ym. 2021: Airborne laser scanning reveals large tree trunks on forest floor (sciencedirect.com, englanniksi)
Laserkeilaukseen perustuvat metsikkörakennekartat Hiidenportin alueelta (pdf 1 510 kt, englanniksi)
Laserkeilaukseen perustuva järeän lahopuun kartoitus Hiidenportin alueelta (pdf 668 kt, englanniksi)

Päivitetty viimeksi 1.12.2023