Elinympäristöjen turvaaminen

Metsäpeura on soiden, varttuneiden tai vanhojen metsien, vesistöjen ja jäkäläkankaiden muodostaman mosaiikkimaisen maiseman asukas. Peurat hyödyntävät myös talouskäytössä olevia metsiä ja viljelyksiä, mutta erityisesti vasovat ja vasaansa hoitavat vaatimet ovat riippuvaisia luonnontilaisista tai luonnontilaisen kaltaisista, rauhallisista suoalueista. Vasovat ja pientä vasaansa hoitavat vaatimet välttävät ihmisen aiheuttamaa häiriötä, esimerkiksi metsäautoteitä. Talvella peurat ovat riippuvaisia jäkäläkankaista.
Hankkeen tässä osiossa lisäämme ymmärrystä metsäpeuran maisemankäytöstä ja elinympäristövaatimuksista, ja jalostamme tiedon helposti saavutettavaan muotoon. Lisäksi ennallistamme sata hehtaaria metsäpeuralle sopivaa kesäelinympäristöä Tiilikkajärven kansallispuistosta ja sen lähialueilta.
Aloitamme työn keräämällä olemassa olevan tiedon Rangifer-suvun villien peurojen maisemankäytöstä ja elinympäristövaatimuksista. Lisäksi hyödynnämme Luonnonvarakeskuksen aikaisemmin mm. MetsäpeuraLIFE-hankkeessa keräämää paikannusaineistoa GPS-pannoitetuista metsäpeuroista. Tiedot kerätään suomenkieliseen raporttiin, joka julkaistaan vuoden 2027 aikana. Lisäksi tuotamme ennustekartan metsäpeuran tärkeimmistä talvilaitumista. Vastaavanlainen ennustekartta tuotettiin MetsäpeuraLIFE-hankkeessa metsäpeuralle tärkeistä vasanhoitoympäristöistä (metsa.fi). Hankkeen tästä osasta vastaa Luonnonvarakeskus.
Maassa kasvavat jäkälät ovat metsäpeuran tärkein talvinen ravintokohde. Metsäpeurat hyödyntävät myös varttuneissa ja vanhoissa puissa kasvavaa luppoa, mutta sen merkitys talviravintokohteena on metsien ikärakenteen vuoksi melko pieni. Yhtenä osana LIFEline4Fennicus-hanketta selvitämme metsäpeuralle merkityksellisten jäkälälaidunten sijainnin ja biomassan määrän porolaidunten inventoinneissa käytettävillä menetelmillä. Tämän jälkeen laskemme kantokyvyn nykyisille ja potentiaalisille metsäpeuran talvilaitumille hyödyntämällä bioekonomista mallia, joka on kehitetty porolaidunten kestävän käytön tarkasteluun. Yhteenvetoraportti metsäpeurojen talvilaitumista julkaistaan vuonna 2029 yhdessä talvilaitumia kuvaavan karttatason kanssa. Luonnonvarakeskus on vastuussa hankkeen tästä osasta.
Viemme hankkeen aikana tuotetun elinympäristötiedon käytäntöön järjestämällä kaikkiaan kuusi koulutusta maankäytön parissa työskenteleville viranomaisille sekä ympäristökonsulteille. Lisäksi järjestämme erilliset koulutukset metsäpeura-alueella toimiville metsäalan ammattilaisille. Koulutusmateriaalit ja nauhoitetut luennot tallennetaan Priodiversity LIFE -hankkeen materiaalipankkiin, josta ne ovat kaikkien kiinnostuneiden saatavilla. Hankkeen tästä osiosta vastaa Metsähallitus.
Päivitetty viimeksi 18.5.2026