Muutaman viikon ikäinen metsäpeuranvasa seisoo suolla.
Metsäpeuranvasa Lauhanvuoren totutustarhassa. Kuva: Milla Niemi, Metsähallitus

LIFEline4Fennicus (2026–2032) on metsäpeuran suojelu- ja kannanhoitohanke, jonka tarkoituksena on parantaa metsäpeurakannan elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä. Hanke on suunniteltu vuonna 2023 julkaistun, päivitetyn metsäpeurakannan hoitosuunnitelman pohjalta ja on suoraa jatkoa samana vuonna päättyneelle MetsäpeuraLIFE-hankkeelle.

Uutisia ja julkaisuja

Hankkeen tiedotteet 

Muut metsäpeuran suojeluun liittyvät tiedotteet

Julkaisut

  • Hankkeessa ei ole vielä julkaistu raportteja.

Hankkeen rungon muodostavat metsäpeurojen täydennysistutukset Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistoissa sekä Tiilikkajärven kansallispuistossa toteutettava palautusistutus. Lisäksi hankkeessa muun muassa jatketaan ja kehitetään hyvin toimivaa yhteistyötä porotalouden toimijoiden kanssa metsäpeuran perimän turvaamiseksi, parannetaan ymmärrystä metsäpeuran elinympäristöistä sekä pohjustetaan lajin mahdollista tulevaa paluuta Pohjois-Karjalaan ennallistamalla mittava määrä elinympäristöjä. Toimiviksi tiedettyjen suojelukeinojen rinnalle tuodaan hankkeessa myös uusia ratkaisuja. Hankkeessa muun muassa kehitetään metsäpeuran keinollisen lisääntymisen menetelmiä ja taltioidaan metsäpeuran perimää geenipankkiin.

LIFEline4Fennicus-hankkeen koko nimi on ”One plan approach to increasing resilience and long-term viability of the endemic wild forest reindeer in a changing environment”. One plan approach tarkoittaa lähestymistapaa, joka yhdistää luonnossa ja eläintarhoissa tehtävän lajinsuojelutyön yhdeksi kokonaisuudeksi. Long-term viability puolestaan viittaa siihen, että hankkeen tavoitteena on parantaa metsäpeurakannan elinvoimaisuutta paitsi hankeaikana, ennen kaikkea pitkällä aikavälillä.

Hanketta koordinoi Metsähallituksen Eräpalvelut. Hankekumppaneita ovat Luonnonvarakeskus, Lumimuutos Osuuskunta, Korkeasaaren eläintarha ja Ranuan Eläinpuisto. Työtä rahoittavat LIFE-ohjelman lisäksi maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, European Wildlife Comeback Fund, Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö sekä hankekumppanit. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 9,55 miljoonaa euroa. EU-rahoitus kattaa tästä 60 prosenttia.

LIFE on Euroopan unionin rahoitusinstrumentti, joka tukee ympäristö- ja luonnonsuojeluhankkeita ja edistää näin EU:n ympäristöpolitiikan toteuttamista.

Yhteystiedot

Projektipäällikkö Sakari Mykrä-Pohja
Metsähallitus, Eräpalvelut
sakari.mykra-pohja@metsa.fi
040 631 8527

Metsäpeura-asiantuntija Milla Niemi
Metsähallitus, Eräpalvelut
milla.niemi@metsa.fi
040 724 6267

Hankekumppanit

Luonnonvarakeskus

Erikoistutkija Antti Paasivaara (metsäpeuran kannanseuranta ja tutkimus)
antti.paasivaara(at)luke.fi, 0295 328 753

Tutkimusprofessori Juha Kantanen (genomiikka)
juha.kantanen(at)luke.fi, 0295 326 210

Erikoistutkija Heli Lindeberg (keinollinen lisääntyminen)
heli.lindeberg(at)luke.fi, 0295 326 712

Johtava tutkija Jaana Peippo (keinollinen lisääntyminen)
jaana.peippo(at)luke.fi, 0295 326 427

Korkeasaaren eläintarha

Eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti
nina.trontti(at)korkeasaari.fi, 050 511 8118

Kuraattori Hanna-Maija Lahtinen
hannamaija.lahtinen(at)korkeasaari.fi, 040 761 3250

Ranuan Eläinpuisto

Intendentti, eläinlääkäri Heini Niinimäki
heini.niinimaki(at)ranuaresort.com, 040 644 9031

Lumimuutos Osuuskunta

Puheenjohtaja Tero Mustonen
tero(at)lumi.fi

Hanke on saanut rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta. Tällä sivustolla esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat sen tekijöiden omia, eivätkä ne välttämättä heijasta Euroopan unionin tai CINEA:n näkemyksiä. Euroopan unioni tai rahoituksen myöntänyt viranomainen eivät myöskään ole vastuussa niistä.

Päivitetty viimeksi 18.5.2026