Uutishuone
Medialle
-

Metsähallitus saavutti vuonna 2022 hyvän kokonaistuloksen
-

Ehdotus: Luontokadon pysäyttäminen vaatii kattavampaa luontotietoa ja poikkihallinnollista yhteistyötä
-

Manamansalon Teeriniemen ranta-asemakaavan muutos ja laajennus nähtäville
-

Juha S. Niemelä nimitettiin Euroopan valtion metsien yhdistyksen puheenjohtajaksi
-

Svartholman merilinnoituksen kunnostus jatkuu eduskunnan myöntämän rahoituksen turvin
-

Tilanjoen erinomaista kuntoa vaalitaan vesiensuojelutoimilla – John Nurmisen Säätiön ja Metsähallituksen VALVE-metsähanke tähtää turvemaiden vesiensuojeluun
-

Paljon palautetta Pallas–Yllästunturin kansallispuiston tulevasta käytöstä sekä kävijöiltä että paikallisilta asukkailta
-

Sanginjoen luonnonsuojelualueelta on kaadettu luvattomasti puita
-

Kainuun, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonvarasuunnitelma alueen toimijoiden käsittelyyn
-

Miten monimuotoisuus, tuulivoima ja kalastus mahtuvat samalle merelle?