Julkaistu 27.8.2021

Ympäristöministeriö vahvisti Vätsärin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman

Ympäristöministeriö on vahvistanut Inarissa sijaitsevan Vätsärin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman, jolla linjataan alueen käyttöä ja siellä tehtäviä toimenpiteitä. Metsähallituksen tekemällä suunnitelmalla sovitetaan yhteen alueen erilaisia käyttömuotoja erämaalain mukaisesti.

Vätsärin erämaa-alue Inarijärven itäosassa on tärkeä saamelaiskulttuurille ja poronhoidolle ja myös merkittävä eräretkeily- ja eränkäyntialue. Hoito- ja käyttösuunnitelman linjausten mukaan Vätsärissä säilytetään olemassa oleva palveluvarustus. Alueella on viisi tupaa retkeilijöille sekä muutamia laavuja, kotia ja tulentekopaikkoja. Kaakkoisosassa kulkee parinkymmenen kilometrin pituinen Piilolan kesäretkeilyreitti. Myös olemassa olevat kelkkaurat säilytetään. Samoin alueen metsästys- ja kalastusjärjestelyt säilyvät ennallaan.

Suunnitelma ohjaa lupien myöntämistä

Suunnitelmassa linjataan myös käyttöoikeuksien luovuttamista tukikohtia varten mm. osoittamalla Vätsärin ylängölle alue, jonne ei myönnetä uusia tukikohtia. Matkailuyritysten tarvitsemista reiteistä sovitaan neuvotellen paliskuntien ja matkailuyritysten kanssa. Koiravaljakkotoimintaan ei myönnetä lupia erämaa-alueelle, mutta jokamiehenoikeudella tapahtuvaan koiravaljakolla liikkumiseen ei suunnitelmalla voida vaikuttaa.

Vätsäri on erämaa-alueesta viidenneksi suurin

Vätsärin erämaa-alueeseen kuuluvat Inarijärven itäosien kauniit rannat ja lukuisat saaret sekä laaja järven koillispuolinen mäntymetsien, soiden ja vesien mosaiikki. Lapissa on 12 erämaa-aluetta, jotka on perustettu alueiden erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittämiseksi.

Erämaalain mukaan Metsähallituksen on laadittava erämaa-alueilla hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka vahvistaa ympäristöministeriö. Ympäristöministeriö katsoo, että suunnitelman vahvistaminen on erämaalain tavoitteiden mukaista. Ympäristöministeriö painottaa suunnitelman toimeenpanossa valvonnan ja vaikutusten arvioinnin sekä niiden pohjalta tehtävien toimenpiteiden merkitystä saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen harjoittamisen edellytysten turvaamiseksi. Lisäksi ympäristöministeriö toteaa muun muassa, että saamelaiskulttuurin turvaamiseksi on tarpeen tarkastella Vätsärin erämaa-alueen rajausta erämaalakia lähiaikoina todennäköisesti uudistettaessa.

Laaja osallistuminen suunnitteluun

Suunnittelussa on ollut mukana laaja, alueen keskeisistä sidosryhmistä muodostettu yhteistyöryhmä. Yhteistyöryhmässä on ollut mukana muun muassa kunnan, luonnonsuojelun, metsästys- ja kalastustahojen sekä porotalouden edustajia.

Vätsärin erämaa-alue kuuluu kokonaisuudessaan saamelaisten kotiseutualueeseen ja lähes kokonaan kolttalain mukaiseen koltta-alueeseen. Suunnittelu on tehty yhteistyössä myös Saamelaiskäräjien ja Kolttien kyläkokouksen nimeämän Akwé:Kon -työryhmän kanssa.

Ympäristöministeriön päätöksestä voi valittaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.

Lisätietoa

Erikoissuunnittelija Liinu Törvi, Metsähallitus, Lapin Luontopalvelut: puh. 040 7541512 ( ei 27.8.), sähköposti liinu.torvi@metsa.fi

Aluepäällikkö Elina Stolt, Metsähallitus, Lapin Luontopalvelut: puh. 040 039 8983, sähköposti elina.stolt@metsa.fi