Julkaistu 29.4.2026

Vedenalaisia niittyjä Helsingin edustalle? Meriajokasistutukset antavat lisätietoa Itämeren luonnon ennallistamismahdollisuuksista

Yhteistiedote: Metsähallitus Luontopalvelut, Helsingin kaupunki, John Nurmisen Säätiö, Sukellusseura H2O Ry

Metsähallituksen Luontopalvelujen koordinoima Biodiversea LIFE-IP -hanke, Helsingin kaupunki, John Nurmisen Säätiö ja vapaaehtoiset sukeltajat ovat ennallistaneet merenpohjan elinympäristöä Lauttasaaren Hevosenkenkälahdella. Tulokset vuosina 2024 ja 2025 tehdyistä meriajokkaan ennallistamistoimista ovat varovaisen myönteisiä. Tavoitteena on saada alueelle elämää kuhisevia meriajokasniittyjä.

Kasvi veden alla.
Meriajokas. Kuva: Heidi Arponen.

Helsingissä on tehty 2020-luvulla historiaa: Lauttasaaren edustalle on kokeiltu istuttaa meriajokasta (Zostera marina). Menetelmää, jossa merenpohjan liettynyt osa peitetään hiekalla ja hiekkaan istutetaan pohja-ainesta sitovaa ja monimuotoisuutta ylläpitävää meriajokasta, on aiemmin testattu menestyksekkäästi Ruotsissa. Lauttasaaren Hevosenkenkälahden istutuskokeilu on Suomessa ensimmäinen laatuaan.

Biodiversea LIFE-IP -hankkeen istutuskokeilu toteutettiin Hevosenkenkälahdella istuttamalla meriajokkaita sekä luonnonsedimenttiin eli suoraan merenpohjaan, että merenpohjan päälle tuotuun siirtohiekkaan. Kokeilun tarkoituksena on nähdä, menestyykö meriajokas paremmin luonnonsedimentissä vai siirtohiekassa ja testata, millainen merkitys merenpohjan koostumuksella on.

Hevosenkenkälahdella tehdään seurantasukelluksia tulevina vuosina. Tähän mennessä tulokset ovat varovaisen myönteisiä.

“Vuosi istutusten jälkeen versot ovat lähteneet kasvamaan ja leviämään matalimmilla istutusalueilla sekä siirtohiekalla että luonnonpohjalla. Näyttää siltä, että pohjanlaatua tärkeämpi tekijä onnistuneelle meriajokkaan palauttamiselle lahdella on veden laatu ja pohjaan ulottuva valon määrä. Tulevien seurantojen myötä saamme tärkeää lisätietoa siitä, millaisiin olosuhteisiin meriajokasta on mahdollista palauttaa”, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Fiia Haavisto Metsähallituksen Luontopalveluista.

Hevosenkenkälahti valikoitui kunnostuskohteeksi, sillä alueella on tehty meriajokkaasta yksittäisiä havaintoja jo 1930-luvulla ja varmoja havaintoja 1950-luvulla. Meren pohja on sittemmin liettynyt, mikä on johtanut meriajokkaan häviämiseen. Istutusten myötä Hevosenkenkälahden meriajokkaiden tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Istutukset ovat laajan yhteistyön tulos

Hevosenkenkälahden meriajokasistutukset ovat onnistuneet laajan yhteistyön ansiosta. Mukana ovat Metsähallituksen koordinoima Biodiversea-hanke, Helsingin kaupunki, John Nurmisen Säätiö sekä sukellusseurat H2O ry ja Nousu ry. Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara toimitti siirtohiekan istutusalueelle.

Pinnan alla tapahtuvasta työstä kertoo Helsingin kaupungin Hevosenkenkälahdelle tuoma infotaulu, josta alueella kulkevat voivat oppia lisää meriajokkaan merkityksestä Itämeren luonnon avainlajina sekä ennallistamistyön tärkeydestä.

”Itämeri on Helsingille ja helsinkiläisille hyvin tärkeä, minkä vuoksi kaupunki pyrkii olemaan edelläkävijä vedenalaisen luonnon suojelussa. Toivomme, että nyt toteutetut kokeilut mahdollistavat menetelmän soveltamisen uusissa paikoissa ja saamme yhä enemmän kukoistavia meriniittyjä rannikoillemme. Ennallistamisesta ja veden laadun parantumisesta nauttivat sekä ekosysteemi että asukkaat. Hevosenkenkälahden ennallistamisistutukset toteuttavat Helsingin ja Turun kaupunkien yhteistä Itämeri-toimenpideohjelmaa vuosille 2024–2028”, toteaa ympäristösuunnittelija ja Itämerihaasteen koordinaattori Outi Seppälä Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista.

Helsinkiläinen Sukellusseura H2O Ry osallistui potentiaalisten istutuspaikkojen kartoitukseen ja istutushiekan levittämiseen Hevosenkenkälahdella. Yhteistyötä sukeltajien kanssa koordinoi John Nurmisen Säätiö.

“On ollut hienoa päästä mukaan tekemään konkreettista meriluonnon ennallistamis- ja kunnostustyötä vapaaehtoisvoimin. Meriajokassukellukset ovat tuoneet sukellusseuramme harrastustoimintaan uuden elementin. Merenalaisen luonnon havainnointi antaa uuden näkökulman sukeltamiseen ja lisää myös sukeltajien kiinnostusta meriluontoa kohtaan”, kertoo sukeltaja ja meriajokasprojektin vetäjä Susanna Relander Sukellusseura H2O Ry:stä.

“Vapaaehtoisten sukeltajien työpanos Hevosenkenkälahdella oli tärkeä. Toivottavasti saamme jatkossa edistettyä yhteistyötä vielä laajemmin muissakin ennallistamiskohteissamme”, kertoo John Nurmisen Säätiön ohjelmapäällikkö Miina Mäki.

Meriajokas luo elämän edellytyksiä muille lajeille

Vedenalainen putkilokasvi meriajokas ja sen muodostamat niityt ovat tärkeä ja tehokas merenalaisen luonnon ennallistamiskohde. Meriajokasniityt tarjoavat ravintoa ja suojaa monille muille lajeille, kuten selkärangattomille pohjaeläimille ja kalanpoikasille. Niittyjen laaja juuristo pidättää pohjan sedimenttiä eli estää pohjan eroosiota, mikä parantaa vedenlaatua. Lisäksi laajat meriajokasniityt tuottavat runsaasti happea. Meriajokas on yksi Itämeren avainlajeista.

Meriajokas on 2000-luvun aikana taantunut uhanalaisuusluokitukseltaan elinvoimaisesta silmällä pidettäväksi. Sitä uhkaavat etenkin rantarakentaminen, ruoppaukset ja rehevöityminen sekä ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset veden lämpötilassa ja suolaisuudessa. Meriajokaspohjat ovat luonnonsuojelulailla suojeltu luontotyyppi. Niiden siirtoistuttaminen on luvanvaraista.

Lisätietoja

  • Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Fiia Haavisto, Metsähallitus Luontopalvelut, p. 040 1447 186, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@metsa.fi
  • Ohjelmapäällikkö Miina Mäki, John Nurmisen Säätiö, p. +358 50 576 3298, miina.maki@jnfoundation.fi
  • Ympäristösuunnittelija ja Itämerihaasteen koordinaattori Outi Seppälä, Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut, p. 09 310 52 387, outi.k.seppala@hel.fi

Lue lisää