Havuhuppukuoriainen, palolatikka, lahokapo ja sadat muut hyönteislajit ovat viime vuosina saaneet uusia elinalueita, kun Metsähallitus on luonut sopivia olosuhteita metsäpaloalueilla eläville lajeille. Hyönteisten elinympäristöjen suojelutoimet olivat osa juuri päättynyttä EU-rahoitteista Beetles LIFE -hanketta.
Ennallistamispolttojen hyödyistä on saatu viime vuosina tuoretta näyttöä paloalueiden hyönteiskartoituksista. Tänä vuonna päättyvän Beetles LIFE -hankkeen ennallistamispolttokohteilla on havaittu selkeästi, kuinka alueille saapuu polton jälkeen peräti satoja sellaisia lahopuusta riippuvaisia hyönteislajeja, joilla ei ole ollut mahdollisuuksia elää alueilla ennen polttoa.
Kovakuoriaiset tarvitsevat metsäpaloalueita
Suomessa on joukko lajeja, jotka suorastaan vaativat palanutta puuta. Esimerkiksi Suomen kovakuoriaisista 37 lajin ensisijainen tai toissijainen elinympäristö on metsäpaloalue. Useimmat näistä elävät ainoastaan palon vahingoittamissa tai palossa kuolleissa männyissä, kuusissa tai koivuissa.
Beetles LIFE -hankkeessa on nostettu esille erityisesti kahdeksan hyönteislajia. Havuhuppukuoriainen, mäntyhuppukuoriainen ja palolatikka ovat riippuvaisia metsäpaloalueista, ja lahokapo ja kaskikeiju voivat hyötyä niistä. Punahärö ja haavansahajumi tarvitsevat haapoja ja korpikolva ikivanhoja korpikuusikoita. Kaikki nämä ovat niin sanottuja sateenvarjolajeja. Tämä tarkoittaa, että lajeille suunnatuista suojelutoimista, kuten ennallistamispoltoista, haapajatkumon tukemisesta, soiden ennallistamisesta ja lahopuun lisäämisestä, hyötyvät samalla ainakin sadat tai jopa tuhannet muutkin lajit.
Laajat luonnolliset metsäpalot ovat muovanneet miljoonien vuosien ajan boreaalista havumetsää. Nykypäivänä Suomen metsissä palaa luonnon kannalta liian harvoin ja pienialaisesti. Siksi erityisesti monet paloalueiden lajit ovat käyneet harvinaisiksi, jopa uhanalaisiksi.
Ennallistamispoltoilla jäljitellään luonnollisia metsäpaloja. Tulen annetaan kulkea hallitusti metsänpohjan läpi valitulla metsäkuviolla, joka on yleensä entistä talousmetsää. Osa puista kuolee ja osa jää eloon. Poltot auttavat ensinnäkin lajeja, jotka tarvitsevat paloalueiden palaneita puita tai ylipäätään lahopuita elääkseen. Poltot auttavat myös lukemattomia muita lajeja, jotka hyötyvät palon muista vaikutuksista, kuten puulajivalikoiman monipuolistumisesta polton jälkeen. Poltot esimerkiksi tukevat sadoille lajeille elintärkeän haapapuun taimien kasvua suojelualueilla.
Poltetuilla alueilla lajimäärät jopa tuplaantuivat
Beetles LIFE -hankkeessa toteutettiin vuosina 2019–2022 yhteensä 344 hehtaarin verran ennallistamispolttoja 14 eri Natura-alueella. Hankkeen aikana tehdyissä seurannoissa havaittiin, että odotettuja kohdelajeja saapui useimmille hankkeen ennallistamispoltoille.
Eräältä Beetles LIFE -hankkeen polttokohteelta löydettiin polton jälkeen lähes puolet kaikista Suomen paloalueiden kovakuoriaislajeista sekä puolet Suomen latikkalajeista. Joillekin kohteille on havaittu saapuvan jopa 200 lahopuussa elävää kovakuoriaislajia jo paloa seuraavana kesänä. Vielä lisää ja toisenlaista lajistoa saapuu myöhemmin puiden lahotessa pidemmälle. Hyönteisten lisäksi polttoalueille ilmaantuu sieniä, kääpiä ja jäkäliä sekä lintuja ruokailemaan.
– Poltot oli suunniteltu hankkeen kohdelajien tunnettujen esiintymien lähelle, jotta lajit voisivat levitä niille. Seurannoissa havaittiin, että tässä useimmiten onnistuttiin, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Sampsa Malmberg Metsähallituksen Luontopalveluista.
Poltoille vastikään saapuneiden kohdelajien sekä muiden paloalueita vaativien lajien havaitut yksilömäärät olivat useimmiten pieniä verrattuna muiden poltoille saapuneiden, vähemmän vaativien lajien yksilömääriin.
– Havainnot osoittivat, että kyseisiä lajeja oli yhä jäljellä useimmilla Natura 2000 -suojelualueilla tai niiden lähistöllä. Pienet yksilömäärät taas kertovat, että paloja vaativien lajien alueelliset populaatiot olivat käyneet hyvin pieniksi palojen vähäisyyden takia. Niinpä nyt hankkeessa toteutetut poltot tulivat selvästi tarpeeseen, Malmberg sanoo.
Inventoinneissa havaittiin myös, että palaneiden ja palamattomien metsien kovakuoriaislajistojen välinen ero on suuri: lajimäärissä mitaten paloalueiden hyväksi 1,5–2-kertainen ja yksilömäärissä noin 10-kertainen. Ero on vielä paljon tätäkin suurempi, jos vertailukohdaksi otetaan tyypillinen vähälahopuustoinen talousmetsä tai vertaillaan vain uhanalaisia lajeja.
– Tämä on tyypillinen ero vastapalaneiden ja palamattomien metsien välillä, mikä on havaittu moneen kertaan tätä ennenkin, Malmberg kertoo.
Palojatkumoalueita ylläpidetään erityisesti itärajan läheisyydessä
Suurin osa hankkeen poltoista tehtiin Metsähallituksen Luontopalvelujen ylläpitämillä palojatkumoalueilla eli alueilla, joilla polttoja on tehty ennen hanketta säännöllisesti jo pitkään. Osa poltoista sen sijaan tehtiin alueilla, jotka eivät ole palojatkumoalueita tai palojatkumo on muuten heikompi.
Näiden erityyppisten alueiden välillä oli selvä ero: eniten paloalueiden lajistoa havaittiin parhaan palojatkumon alueilla. Lisäksi mitä lähempänä itärajaa metsää poltettiin, sitä enemmän paloalueiden lajistoa sieltä havaittiin, kun taas läntisimmiltä kohteilta vaativa paloaluelajisto näytti peräti kadonneen.
– Havainnot kertovat palojatkumon merkityksestä ja siitä, että paloalueiden lajisto taantuu ja katoaa palojatkumon puutteessa, mitä onkin käynyt laajalti Länsi-Suomessa. Yksi syy lienee myös se, että rajan takana metsää palaa enemmän kuin Suomessa, mikä tukee osaltaan paloalueista riippuvaisen lajiston säilymistä rajan lähellä, toteaa Sampsa Malmberg.
Palojatkumoalueiden ylläpitoon kannattaa keskittyä myös tulevaisuudessa, ja tässä auttaa juuri käynnistynyt toinen EU-rahoitteinen hanke, Life2Taiga. Siinä aiotaan toteuttaa seuraavina vuosina kymmeniä ennallistamispolttoja pitkin Suomea, erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, eli juuri paloaluelajiston kannalta tärkeimmillä alueilla.
Lisätietoja:
Luonnonsuojelun erityisasiantuntija Sampsa Malmberg: Metsähallitus, Luontopalvelut, p. 040 583 9648, sampsa.malmberg@metsa.fi