Julkaistu 1.7.2022

Toivoa Mustionjoen taantuville jokihelmisimpukoille kasvatuksen avulla

Metsähallitus, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja Jyväskylän yliopisto tiedottavat:

Vuosi sitten Mustionjoessa oli pieniä jokihelmisimpukan eli raakun poikasia ensi kertaa vuosikymmeniin, kun noin 200 Norjassa laitoskasvatuksessa kasvanutta pikkusimpukkaa palautettiin Mustionjokeen kasvatuslaatikoissa. Pikkuraakut ovat selvinneet hyvin ja yhdessä muiden suojelutoimien kanssa kasvattamalla aikaansaatu uusi sukupolvi antaa toivoa tulevasta.

Uudellamaalla sijaitsevan Mustionjoen ja Pohjanmaalla sijaitsevan Ähtävänjoen jokihelmisimpukat eli raakut on todettu liian huonokuntoisiksi lisääntymään luonnossa. Syksyllä 2022 päättyvässä EU-rahoitteisessa Freshabit LIFE IP -hankkeessa on tehty toimenpiteitä näiden raakkukantojen pelastamiseksi. Raakkuja otettiin kuntoutukseen Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalle, missä ne saatiin lopulta lisääntymään, ja pikkuraakkuja on jatkokasvatettu kotijoissa nyt vuoden ajan.

– Heti hankkeen alkaessa syksyllä 2016 sekä Mustionjoen että Ähtävänjoen jäljellä olevat raakut todettiin niin huonokuntoisiksi, ettei niiden lisääntyminen luonnossa enää onnistu. Kahden vuoden kuntoutuksen jälkeen syksyllä 2018 raakut tuottivat lopulta glokidium-toukkia, joista saatiin kasvatettua pikkuraakkuja ensi kertaa Suomessa. Konneveden tutkimusasemalla kasvatustoiminta aloitettiin hankkeen aikana tarpeen sanelemana ja ilman ennakkosuunnitelmia, mikä onnistui LIFE-hankkeen ja täydentävän rahoituksen ansiosta. Nyt meillä on toimiva raakkujen kasvatuslaitos, jota kehitetään edelleen viime syksynä alkaneessa LIFE Revives -hankkeessa, kertoo erikoissuunnittelija Jari Ilmonen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Mustionjoen raakkukannaksi arvioidaan 1200 aikuista yksilöä. Kesäkuun lopulla tehdyn tarkastuksen perusteella nyt 3-vuotiaat pikkuraakut ovat selviytyneet ensimmäisestä vuodestaan joessa hyvin, ja niitä on jäljellä kahdesta sadasta istutetusta noin 185 kpl. Myös Ähtävänjokeen vastaavissa kasvatuslaatikoissa istutetut tuhatkunta pikkuraakkua ovat menestyneet hyvin.

Kädessä koko kämmenen levyinen simpukka ja pieniä, pikkusormenkynnen puolikkaan kokoisia simpukoita.
Iso raakku ja kolmevuotiaita poikasia Mustionjoella 2022. Kuva: Juha-Pekka Vähä.

– Mustionjoelta on tulossa ennen Freshabit-hankkeen päättymistä vielä uusi sukupolvi, kun arviolta tuhansia pikkuraakkuja pudottautuu Konnevedellä olevista isäntäkaloista aivan näinä päivinä. Ensimmäiset pudokkaat havaittiin tällä viikolla. Seuraamme tilanteen kehittymistä suunnitelmana palauttaa pikkuraakut sekä laitoksella vielä olevat aikuiset simpukat Mustionjokeen vuoden 2022 aikana, kertoo hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:stä.

Lisätietoja antavat:

Freshabit LIFE IP: Projektipäällikkö Jari Ilmonen, Metsähallitus, jari.ilmonen@metsa.fi, puh. 040 831 8307

Mustionjoki: Hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry., juha-pekka.vaha@luvy.fi, puh. 045 7550 7727

Ähtävänjoki: Johtava vesitalousasiantuntija Jukka Pakkala, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, jukka.pakkala@ely-keskus.fi, puh. 0295 027 893

Konneveden tutkimusasema: Professori Jouni Taskinen, Jyväskylän yliopisto, jouni.k.taskinen@jyu.fi, puh. 040 355 8094

Freshabit LIFE IP:
Freshabit LIFE IP on suuri sisävesien suojeluprojekti, jossa rakennamme kalateitä, elvytämme jokihelmisimpukan kantoja sekä kunnostamme puroja, jokia, järviä, kosteikkoja ja soita. Työmme parantaa sisävesien tilaa ja niistä riippuvaisen luonnon monimuotoisuutta. Tuotamme uutta tietoa ja kerromme, mitä veden valtakunnassa tapahtuu.

Seitsemän vuotta kestävässä laajassa hankkeessa teemme erilaisia töitä noin 20 miljoonalla eurolla ympäristön ja luonnon hyväksi. Euroopan unionin myöntämä LIFE-tuen osuus on huomattava osa hankkeen budjetista, jopa 60 prosenttia.