Julkaistu 13.8.2026

Puroihin mutkia ja kiviä, soille taas vettä – Metsähallitus ennallistaa Tiilikkajärven kansallispuistossa yli sata hehtaaria soita ja kaksi kilometriä puroja

Metsähallituksen Luontopalvelut ennallistaa vuonna 2026 soita ja kunnostaa puroja Tiilikkajärven kansallispuistossa Rautavaaralla. Työt ovat alkaneet heinäkuussa ja jatkuvat arviolta syyskuun alkuun. Ennallistaminen ei vaikuta kansallispuistossa retkeilyyn. Ennallistamiset tehdään osana Priodiversity LIFE -hanketta, jonka tavoitteena on luontokadon pysäyttäminen Suomessa ja luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen.

Suoraksi kaivetussa purossa on suuria kiviä ja puunrunkoja hidastamassa veden virtausta. Puron reunoilla kasvaa sekametsää.
Ennallistettu puro Tiilikkajärven kansallispuistossa. Kuva: Ilkka Numminen / Metsähallitus.

Tiilikkajärven kansallispuistossa ennallistetaan vuoden 2026 aikana yhteensä noin 128 hehtaaria soita ja kunnostetaan noin kaksi kilometriä puroja. Työt kohdistuvat pääosin vuonna 2023 kansallispuistoon liitetyille uusille alueille. Osa kunnostuksista toteutetaan yhteistyössä Metsähallitus Metsätalous Oy:n kanssa.

Ennallistamisen tavoitteena on parantaa virtavesien ja soiden luonnontilaa sekä lisätä niihin liittyvien elinympäristöjen monimuotoisuutta.

– Tässä osassa kansallispuistoa purot on historiassa perattu puun uittoa varten ja suot ojitettu. Alueet ovat olleet aiemmin metsätalouskäytössä ja ojien kuivattava vaikutus näkyy alueen soilla. Ennallistamisilla on tarkoitus myös parantaa kunnostuskohteiden valuma-alueen tilaa, kuten vedenlaatua, mikä auttaa luontoa laajalla alueella, kertoo Metsähallituksen Luontopalvelujen luonnonsuojelun asiantuntija Elina Rönkkö.

Metsähallituksen strategisena tavoitteena on turvata ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta valtion mailla ja vesillä. Metsähallituksella on yli 30 vuoden kokemus ennallistamisesta valtion luonnonsuojelualueilla ja monikäyttömetsissä. Toimenpiteiden suunnittelua, toteutusta ja seurantaa on kehitetty vuosikymmenten mittaan käytännön ammattilaisten ja tutkijoiden yhteistyönä.

Ojitettuja soita palautetaan luonnontilaan, puroihin kiepautetaan kertaalleen peratut kivet

Soiden ennallistamisessa aiemmin kaivettuja ojia tukitaan tai padotaan, jolloin vedenpinta nousee takaisin lähemmäs luonnollista tasoa. Näin suon vesitalous alkaa vähitellen palautua.

Purokunnostuksissa puolestaan palautetaan uittoa varten pois siirrettyjä kiviä takaisin uomaan sekä monimuotoistetaan suoristettuja purojaksoja. Tavoitteena on luoda vaihtelevampia elinympäristöjä virtavesien lajistolle, kun puroihin lisätään mutkittelua ja esimerkiksi puun runkoja.

Ennallistamiset Tiilikkajärvellä ovat alkaneet heinäkuussa. Tällä hetkellä kansallispuistossa on kunnostettu Konttipuro ja Rinnepuro sekä ennallistettu Kuikkasuo. Kaivinkone työskentelee parhaillaan Haravapurolla ja Haravamäellä, joissa tehdään sekä suon ennallistamista että purokunnostuksia. Viimeisenä on vuorossa Löytynsuo, jossa ennallistetaan suota.

– Ennallistamisella ei ole vaikutuksia retkeilyyn. Osa ojista sijoittuu kuitenkin polkujen lähelle, ja työmaan aikana retkeilijöiden pidettävä suojaetäisyys koneisiin, luonnonsuojelun asiantuntija Rönkkö sanoo.

Suuri puu juurakkoineen on kaadettu tukkimaan suo-ojaa.
Tukittua suo-ojaa Tiilikkajärven kansallispuistossa. Kuva: Ilkka Numminen / Metsähallitus.

Yhteistyöllä laajempia hyötyjä luonnolle

Tiilikkajärven alueen kunnostukset ovat osa Priodiversity LIFE -hankkeen kokonaisvaltaista kunnostamistyötä. Hankkeessa ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia keskitetään alueille, joilla niistä arvioidaan olevan suurin hyöty luonnon monimuotoisuudelle.

Tiilikkajärven kansallispuiston lähialueilla toteutetaan myös muita ennallistamishankkeita. Kansallispuistoa ympäröivillä valtion mailla Metsähallitus Metsätalous Oy tekee suo- ja purokunnostuksia, joista osa tehdään yhteistyössä Luontopalvelujen kanssa. Lisäksi kansallispuiston lähialueen yksityismailla suunnitellaan useita ennallistamiskohteita yhteistyössä maanomistajien kanssa.

Tavoitteena on, että Tiilikan alueelle muodostuu tulevaisuudessa laajoja ennallistettujen elinympäristöjen verkostoja, jotka helpottavat lajien liikkumista ja vahvistavat luonnon monimuotoisuutta pitkällä aikavälillä.

Priodiversity LIFE on Metsähallituksen Luontopalvelujen koordinoima osin EU-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato Suomessa. Hankkeessa ennallistetaan ja hoidetaan arvokkaita luontokohteita yhteistyössä Metsähallituksen Luontopalvelujen, Eräpalvelujen, Metsätalous Oy:n, elinvoimakeskusten, Suomen metsäkeskuksen sekä yksityisten maanomistajien kanssa.

Lisätietoja

Priodiversity, Natura 2000- ja Life Euroopan union osarahoittama -tunnukset.