Biodiversea LIFE IP -hankkeessa laaditun politiikkasuosituksen mukaan meriluonnon suojelua vahvistaisivat erityisesti merellisen luonnonpuiston perustaminen, kattava luonnonsuojelun toteuttamissuunnitelma sekä yksityisen suojelun kehittäminen. Suositus pohjautuu laajassa yhteistyössä valmisteltuun Suomen merensuojelualueverkoston kehittämisen tiekarttaan.

“Terve meriluonto on osa yhteiskuntamme kestokykyä muuttuvassa ilmastossa. Ehdottamamme luonnonpuisto ja suojelun toteutussuunnitelma eivät ole vain tämän vuosikymmenen tavoite, vaan investointi siihen, että Itämeri kestää tulevien vuosikymmenten paineet”, sanoo luontopalvelujohtaja Henrik Jansson Metsähallituksen Luontopalveluista.
Kolme toimenpidettä keskiössä
”Suomen meriluonnon tila on heikentynyt, mutta tiedämme jo paljon siitä, missä arvokkaimmat vedenalaiset luontokohteet sijaitsevat ja miten niitä voidaan suojella. Nyt tarvitaan päätöksiä, joilla tutkimustieto muutetaan käytännön toimiksi”, toteaa luonnonsuojelun erityisasiantuntija Lasse Kurvinen Metsähallituksen Luontopalveluista.
Politiikkasuosituksen ensimmäinen ehdotus on Suomen ensimmäisen merellisen luonnonpuiston perustaminen valtion omistamalle merialueelle. Luonnonpuisto olisi tiukasti suojeltu alue, jossa luonto säilyisi mahdollisimman häiriöttömänä. Suosituksen mukaan merellinen luonnonpuisto auttaisi Suomea kasvattamaan tiukasti suojeltujen alueiden osuutta ja tarjoaisi samalla vertailualueen meriluonnon muutosten seurantaan.
Toisena toimenpiteenä suositellaan koko Suomen merialueen kattavan luonnonsuojelun toteuttamissuunnitelman laatimista. Sen tavoitteena olisi kohdentaa suojelutoimet luontoarvoiltaan arvokkaimmille alueille ja varmistaa, että suojelualueista muodostuu toimiva kokonaisuus.
Suojelutoimia tarvitaan sekä yksityisillä että valtion omistamilla merialueilla. Kolmas suositus koskee yksityisten merialueiden suojelun vahvistamista. Politiikkasuosituksessa ehdotetaan METSO-ohjelman periaatteisiin perustuvan merisuojeluohjelman luomista sekä Luontolahja-kampanjan uudistamista merialueita painottavaksi. Tavoitteena on lisätä vapaaehtoisen suojelun mahdollisuuksia alueilla, joilla sijaitsee merkittäviä vedenalaisia luontoarvoja.
Suositukset perustuvat Suomen merensuojelualueverkoston kehittämisen tiekarttaan vuoteen 2030 mennessä. Tiekartan tavoitteena on vahvistaa meriluonnon suojelua, parantaa suojelualueverkoston vaikuttavuutta ja lisätä kansalaisten osallistumismahdollisuuksia meriluonnon hyväksi tehtävään työhön.
Yhteistyössä meriluonnon puolesta
Biodiversea LIFE IP (2021-2029) on Metsähallituksen Luontopalveluiden koordinoima osin EU-rahoitteinen hanke, jonka keskeisenä tavoitteena on tehostaa meriluonnon suojelua ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä Suomen meri- ja rannikkoalueilla. Hankkeessa parannetaan tietopohjaa meriluonnosta ja siihen kohdistuvista paineista, ennallistetaan heikentyneitä elinympäristöjä ja kehitetään merisuojelualueverkostoa. Mukana ovat myös Metsähallituksen Eräpalvelut, ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Ahvenanmaan maakunnan hallitus, Turun ammattikorkeakoulu, Åbo Akademi, Geologian tutkimuskeskus ja Baltic Sea Action Group.
Lisätietoja
- Metsähallitus, Luontopalvelut: luonnonsuojelun erityisasiantuntija Lasse Kurvinen, puh. 040 6318029, lasse.kurvinenATTmetsa.fi
- Politiikkasuositus: Kolme toimenpidettä Itämeren pelastamiseksi
- Suomen merensuojelualueverkoston kehittämisen tiekartta vuoteen 2030. – Suomen ympäristökeskuksen raportteja 33 / 2025 (helda.helsinki.fi)
- Biodiversea LIFE-IP – meriluonnon puolesta