Julkaistu 3.5.2021

Perämeren kansallispuisto viettää juhlavuotta

Peräpohjolan oma merellinen kansallispuisto viettää tänä vuonna 30-vuotissyntymäpäiviään. Eduskunnan myöntämän lisärahoituksen turvin Metsähallitus pystyy lisäämään Perämeren kansallispuiston näkyvyyttä Kemin ja Tornion alueella sekä kunnostamaan retkeilyrakenteita kansallispuistossa ja Oulun seudun lähisaarissa. Kunnostustöihin etsitään parhaillaan urakoitsijaa.  

Juhlavuoden kunniaksi kansallispuistoa tuodaan entistä vahvemmin esille sekä Kemin että Tornion kaupungeissa. Kansallispuisto-opasteita lisätään ja uusitaan molempien kaupunkien alueilla. Uudet kansallispuiston maantieopasteet johtavat kaupunkien satamiin. Kemin sisäsatamaan ja Ajokseen ja Torniossa Leton veneilykeskukseen sekä Puotikarin satamaan uusitaan kansallispuistosta kertovat infotaulut.

– Perämeren kansallispuisto on piilotettu helmi, mikä on päätetty tuoda kestävästi esille matkailun kehittämisessä. Tornio on tehnyt matkailun Masterplanin yhdessä Haaparannan kanssa ja merellisen matkailun visoina on yhdistää kahden maan kansallispuiston mahdollisuudet. Yhteistyö Metsähallituksen kanssa on ollut rakentavaa ja alueen erityispiirteitä kunnioittavaa, kommentoi Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen. Myös Tornio juhlii tänä vuonna; kaupunki täyttää komeat 400 vuonna.

Mikäli koronatilanne sallii, kansallispuiston syntymäpäiviä juhlistetaan kesällä.

Itse kansallispuiston alueella Metsähallituksen työlistalle kuuluu tänä kesänä muun muassa Pensaskarin laiturin kulkurampin uusiminen. Perinnemaisemia raivataan Pensaskarissa ja Iso-Huiturissa. Lisäksi lampaat urakoivat luonnonhoitotöissä Selkä-Sarvessa, Maasarvessa, Linnanklupussa, Pensaskarissa, Etukarissa ja Iso-Huiturissa.

Vuonna 2021 päivitetään myös Perämeren kansallispuiston, Perämeren saarien ja Iin Röytän hoito- ja käyttösuunnitelma. Suunnitelmalla linjataan alueen tulevaisuutta, sekä ohjataan virkistyskäyttöä ja luonnon suojelua. Tavoitteena on myös sovittaa yhteen eri suojelu- ja käyttöarvoja sekä eri käyttäjäryhmien tavoitteita. Alueen toimijoita ja kävijöitä osallistetaan prosessin edetessä. Tällä hetkellä ollaan vielä perustietojen keräämisen parissa.

Suunnitelman edistymistä on mahdollista seurata osoitteessa metsa.fi/perameren-suunnittelu.

Samalta sivulta löytyy myös tietoja, kuinka osallistua prosessiin.

Retkeilyrakenteita kunnostetaan myös Oulun seudun lähisaarissa

Perämeren kansallispuiston lisäksi Metsähallitus kunnostaa ja rakentaa retkeilyrakenteita kansallispuiston ja Oulun välimaastossa sijaitsevissa saarissa.

Härkäleton suojasataman laiturin kulkuramppi uusitaan. Kropsussa Metsähallituksen työlistalla on laiturin korjaus, kulkurampin uusiminen sekä taukotuvan rakentaminen. Myös Hietakallaan sekä Iin Röyttään aletaan rakentamaan uutta taukotupaa. Tupien on tarkoitus palvella saarien ympärivuotista virkistyskäyttöä.

Oulun seudun saarikohteiden (Kropsu, Röyttä, Hietakalla, Härkäletto, Ryöskärinkalla) rakennusurakoiden sekä tulevien vuosien huollon ja ylläpidon kilpailutus on parhaillaan käynnissä.

Lisätietoja:

Puistonjohtaja Saara Airaksinen, Metsähallituksen Luontopalvelut, saara.airaksinen@metsa.fi; p. 040 779 2680