Julkaistu 3.5.2023

Pallastunturin uuden luontokeskuksen rakentaminen alkaa purkutöillä

Metsähallituksen Luontopalvelut purkaa ensin vanha luontokeskuksen, jotta uusi luontokeskus mahdutaan rakentamaan paremmin. Purkutyöt aloitetaan 8.5.2023.

Metsähallituksen Luontopalvelut sai aiemmin tänä vuonna hallituksen lisätalousarviossa 1,6 miljoonaa euroa uuden luontokeskuksen rakentamiseen.

Alun perin Metsähallituksen piti remontoida Pallastunturin vanha luontokeskus viime vuoden aikana. Remontin suunnittelussa kuitenkin selvisi, että rakennuksen sisäilmaongelmat ovat niin mittavat, ettei suunniteltua remonttia ollut järkevä toteuttaa. Vanha rakennus puretaan nyt toukokuun aikana ja Pallakselle aletaan rakentaa uutta luontokeskusta myöhemmin tänä vuonna.

– Tulossa on purettavaa rakennusta pienempi ja uusia toimintoja sisältävä kompakti luontokeskus. Suunnittelutyö on hyvässä vauhdissa, rakentamisen erityisasiantuntija Marko Huusko Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.

Pallastunturin luontokeskuksella on pitkä historia

  • Vuonna 1977 rakennettu Pallastunturin luontokeskus oli yksi Suomen ja Pohjoismaiden vanhimmista luontokeskuksista. Luontokeskus sijaitsee Muoniossa, Pallas–Yllästunturin kansallispuistossa, joka on käyntimääriltään Suomen suosituin.  Viime vuonna kansallispuistossa oli 594 300 käyntiä.
  • Pallastunturin luontokeskus on opastanut ja palvellut mm. Suomen suosituimpiin ja vanhimpiin kuuluvan Hetta–Pallas-vaellusreitin retkeilijöitä. Asiakasneuvojat antavat luontokeskuksissa retkeilyneuvontaa, ja luontokeskuksissa olevat näyttelyt esittelevät paikallista luontoa ja kulttuuria.
  • Tällä hetkellä asiakaspalvelua Pallastunturilla saa puhelimitse. Lähimmät auki olevat luontokeskukset ovat Tunturi-Lapin luontokeskus ja Yllästunturin luontokeskus Kellokas.

Aiemmin aiheesta:

Pallastunturi saa uuden luontokeskuksen – hallitukselta rahoitusta 1,6 miljoonaa euroa

Median yhteydenotot:

rakentamisen erityisasiantuntija Marko Huusko, p. 020 6397 080

sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@metsa.fi