”Metsä kyllä opettaa loput” – Kokemuksia kesäharjoittelusta Metsähallituksella

9.9.2026 Anu Mustalammi

Kaunis kesä Metsähallituksella viuhahti ohi niin vauhdilla, että välillä tuntuu kuin ensimmäisestä työpäivästä olisi vain hetki. Kun pysähdyn miettimään kaikkea kesän aikana koettua, mukaan mahtui enemmän metsää, mutaa ja oppia kuin osasin keväällä kuvitellakaan.

Olen Anu Mustalammi, metsätalousinsinööriopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta. Syksyllä 2026 on alkamassa kolmas opiskeluvuosi.

Sain kipinän hakea Metsähallituksen harjoitteluun ylemmän luokan opiskelijalta, joka oli ollut Metsähallituksen harjoittelussa edellisenä kesänä. Hän sai minut kiinnostumaan harjoittelupaikasta sen tuomien mahdollisuuksien ja monipuolisuuden ansiosta. Hän painotti omatoimisuuden ja oman aktiivisuuden merkitystä, ja ajattelin että sehän kyllä minulta onnistuu! Odotin näkeväni erilaisia työnkuvia sekä saavani monenlaisia oppimiskokemuksia. Kovin tarkkoja odotuksia en edes osannut luoda, ajattelin vain, että haluan mahdollisimman paljon irti tästä kesästä.

Satoja taimikoita ja vaihtelevia työpäiviä

Viimeisen työpäivän kunniaksi laskin, että kesäni piti sisällään noin 240 taimikontarkastus- tai taimikonhoitokohdetta. Aluksi työtä hidasti järjestelmämuutos, jonka takia kirjasin mittaustulokset maastossa excel-taulukkoon ja siirsin tiedot toimistolla työpöytä-Silviaan. Eli tein kaksinkertaista kirjaamista. Maastossa liikuin paperinkarttojen ja gps-sovelluksen avulla. Kahden kuukauden jälkeen sain käyttöön maastokannettavan, ja homma sekä helpottui että nopeutui paljon.

Työviikko pääsääntöisesti rytmittyi niin, että olin 4 päivää maastossa ja yhden toimistolla.

Kesän aikana työtehtävissä oli vaihtelua. Vaikka pääpaino oli taimikonhoidossa, pääsin mukaan myös purojen kunnostamiseen, suon ennallistamiseen, kulotukseen sekä katsomaan urakoitsijoiden työnjäljen tarkastusta. Pääsin myös tutustumaan kaukokuljetukseen, hanketyöskentelyyn sekä lajistoasiantuntijan työhön.

Rämeiltä jyrkänteille ja eläinten jäljille

Olen nähnyt rämeitä, korpia, vesistön rantoja, purojen varsia, syviä solia ja jyrkänteitä. Olen nähnyt monta erilaista metsätyyppiä, sekä niin hienoja ja kauniita kohteita etteivät sanat riitä.

Kesän mieleenpainuvimpiin hetkiin kuuluivat myös eläinkohtaamiset. En sentään tavannut karhuemoa pentuineen kasvotusten, mutta tuoreet jäljet pitivät jännitystä sopivasti yllä. Matkan varrella vastaan tulivat myös kanahaukat pesällään, tuulihaukka, majavan pato, metso- ja teeriukko sekä kettu, saukko ja useampi kyy.

Kaiken kaikkiaan olen positiivisesti yllättynyt siitä, että valtion metsiä hoidetaan hyvin säntillisesti: taimikon alkuvuosien tarkastuksen ja hoidot tehdään hyvin tarkasti tietyin väliajoin.

Kantapään kautta opittua

Mitä sitten opin kesän aikana? Paljon tuli vahvistusta koulussa opitulle teorialle ja monessa kohtaa kirkastui, ettämiksi asiat tehdään siten kuin tehdään. Näin myös käytännössä esimerkiksi sen, miten kasvatettu männyntaimi maistuu hirville luonnontaimea paremmin.

Opin myös paljon sellaista, josta en tiennyt tarvitsevani oppia kuten:

  • Pidä mukana aina vettä ja pientä syötävää maastossa.
  • Ota nauhaa mukaan riittävästi. Se meinaa kiukuttaa, kun nauha loppuu kesken ja autolle on kaksi kilometriä matkaa…
  • Ota autoon mukaan täydellinen vaihtovaatekerta. Mielellään myös varasukat ja varakengät.

Uin suossa kesän aikana kahdesti, ja kahdesti rankkasade kasteli minut sekä varusteeni läpikotaisin. Käytännön kautta opin, että vedenpitävyys on joskus enemmän tavoitetila kuin tosiasia.

Opin myös aika taitavaksi auton käsittelijäksi: nyt auto kääntyy ympäri keskellä kapeaa metsätietä, ja tiedän, että pystyn ajamaan autoa tien keski- ja reunaharjanteen päällä silloinkin, kun urat ovat syviä.

Vahvistus omalle alalle

Kesän jälkeen tunnistan taimikonhoidon tarpeet, osaan peruuttaa metsätietä pitkin kuin rallikuski ja tiedän täsmälleen, kuinka märäksi ihminen voi suolla kastua. Kaikista näistä taidoista uskon olevan hyötyä myös tulevaisuudessa.

Kesä Metsähallituksella täytti odotukset ja oikeastaan ylitti ne. Sain nähdä upeita kohteita, oppia valtavasti uutta ja vahvistuksen sille, että olen valinnut oikean alan. Terveiset seuraavan vuoden harjoittelijalle: ota mukaan avoin mieli, riittävästi nauhaa, evästä ja kuivat vaihtovaatteet. Metsä kyllä opettaa loput.