Julkaistu 27.10.2022

Vuorilammen reitillä ja muilla Ylä-Kainuun kunnostetuilla luontokohteilla kelpaa nyt retkeillä

Metsähallitus on jatkanut satsauksia Ylä-Kainuun retkeilykohteisiin. Työlistalla olivat kuluneena kesänä muun muassa Hyrynsalmen Vuorilammen reitti, Puolangan Kometon kierros sekä pitkä pätkä vanhan Itärajan reitin pitkospuita. 

Ylä-Kainuun alueella on tehty kunnostustöitä useilla retkeilyreiteillä. Hyrynsalmella on laitettu kuntoon Vuorilammen reitti, jonka korjaamista on toivottu paljon. Kyseessä on noin viiden kilometrin reitti, joka tarjoaa monipuolisia maisemia. 

“Reitin varrella on vanhaa metsää, harjumaisemaa sekä puroja ja suota. Itse Vuorilampi on kuin Hossan Julma-Ölkky pienoiskoossa. Lyhyeksi reitiksi siellä on paljon erilaista katseltavaa”, kuvailee suunnittelija Erkka Pitkänen Metsähallituksen Luontopalveluista. 

Urakan yhteydessä korjattiin Vuorilammen kiertävä reittiosuus, lammen länsipäässä oleva silta sekä lammen rannalla olevan taukopaikan rakenteet. Hyrynsalmen Vorlokissa taas kunnostettiin jo kevättalvella autiotuvan ja vuokratuvan kokonaisuus. 

Puolangalla Kometon kierroksella on puolestaan saatu valmiiksi Paula-myrskyn kaatamien puiden raivaus ja reitti on jälleen kuljettavissa. Pahimpien myrskynkaatojen kohdalla reittiä linjattiin hieman uusiksi, mutta pääosin se noudattelee entistä linjaa. Reitillä on korjattu myös pitkoksia, lisäksi Pöksänkorven taukopaikan rakenteet peruskorjattiin kokonaisuudessaan. 

Vanhaa Itärajan reittiä on kunnostettu Murhisalon ja Martinselkosen alueella. Murhisalossa on uusittu 1,5 kilometriä pitkoksia, lisäksi Kirnulammen ja Murhijärven taukopaikat on kunnostettu. Martinselkosesta Hossaan ulottuvalla osuudella pitkospuut on kuluneen ja edelliskesän aikana kunnostettu kokonaisuudessaan. Reittiosuus on pituudeltaan 60 kilometriä ja uusia pitkoksia on tehty yhteensä 3,5 kilometriä. 

Suomussalmella Kalmosärkän alueella korjauslistalla olivat luontopolun pitkokset ja kaksi tulipaikkaa. 

“Ylä-Kainuun korjausvelkaa on nyt saatu kurottua mukavasti umpeen eduskunnan myöntämällä lisärahoituksella. Alueen rakenteet olivat peräisin pitkälti 1990-luvulta, ja ne olivat yhtä aikaa korjauksen tarpeessa. Mutta sehän näissä on, että yhdeltä nurkalta kun kunnostaa, toiselta alkaa jo lahota. Toivottavasti samanlaista tilannetta ei rahoituksen osalta pääse jatkossa syntymään”, Pitkänen sanoo. 

Lisätietoja: 

Erkka Pitkänen, suunnittelija, Metsähallitus Luontopalvelut, erkka.pitkanen@metsa.fi, 040 162 6489 

Vuorilampi

Ukkohalla-Vorlokki

Siikavaaran luonnonsuojelualue

Martinselkosen luonnonsuojelualue

Murhisalon luonnonsuojelualue

Kalmosärkkä