Julkaistu 25.5.2020

Vapapäivä-kalastustapahtuma järjestetään 5. syyskuuta

Kaikkien alaikäisten ilmainen kalastuspäivä eli Vapapäivä järjestetään syksyllä, jos kokoontumiset ovat tuolloin turvallisia. Vapapäivän uusi aika on lauantai 5. syyskuuta. Vapapäivä kerää vuosittain yli tuhat lasta ja nuorta Metsähallituksen kalastuskohteille eri puolilla Suomea.

Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää perinteisesti kesäkuussa kesäloman alkamisen kunniaksi. Poikkeusolojen vuoksi tapahtuma järjestetään nyt syyskuussa koulujen alkamisen kunniaksi.

Vapapäivän järjestävät Metsähallitus ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö SVK.

Uusi aika sopii hyvin Vapapäivä-perinteeseen. Tapahtuma on ennen järjestetty koulujen päättymistä seuraavana lauantaina. Nyt useat valmistujaiset on siirretty edeltävälle viikonlopulle ensi syksynä.

Vapapäivä alkaa ohjatuilla kohteilla kello 10. Muilla Vapapäivän kohteilla alaikäiset voivat kalastaa huoltajan kanssa koko päivän ilmaiseksi, kun ilmoittavat nimensä, huoltajan nimen ja kohteen sähköpostitse osoitteeseen vapapaiva@metsa.fi.

Kaikille oma uistin

Vapapäivä lanseeraa tänä syksynä nimikkouistimen. Vapapäivä-uistimen on valmistanut Kuusamon Uistin.

Vapapäivä-uistinta ei myydä kaupoissa. Sen voi saada omakseen vain osallistumalla ilmaiseen Vapapäivä-tapahtumaan.

Katso video Vapapäivä-uistimen valmistuksesta (YouTube)

Lue lisää Vapapäivästä (Eräluvat.fi/vapapäivä)

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Aku Ahlholm, Metsähallitus Eräpalvelut, 040 4814890, etunimi.sukunimi@vapaa-ajankalastaja.fi

Kalatalousasiantuntija Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, 0400 946968, etunimi.sukunimi@vapaa-ajankalastaja.fi

Kuvat: Metsähallitus.

Vapapäivä-uistimen on valmistanut Kuusamon Uistin. Nimikkouistin ei ole myynnissä, vaan sellaisen saa ainoastaan osallistumalla tapahtumaan.