Julkaistu 3.9.2020

Vahinko maanmuokkauksessa Suomussalmella valtion maalla

Maanmuokkausyrittäjä on vahingossa aurannut vajaan 5 hehtaarin alueen Suomussalmen valtion maalla Näätävaarassa. Metsähallitus oli suunnitellut kohteelle kääntömätästyksen.

Yrittäjä oli ollut menossa töihin toisen maanomistajan maille, mutta oli erehtynyt tieopasteista ja vahingossa päätynyt valtion maille, jossa hän oli toteuttanut maanmuokkauksen auraamalla.

Muokkaustyö tapahtui 2.9. Työn omalle maalleen tilannut yksityinen maaomistaja oli Metsähallitukseen yhteydessä heti tapahtuman jälkeen.

Metsähallitus lopetti aurauksen valtion mailla 1990-luvun alussa mm. maisemasyistä.

 

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, metsähoitopäällikkö Ari Pasanen, 040- 752 9844