Julkaistu 12.1.2023

Uusi erävalvontapäällikkö hakee valvontaan tehoa muiden viranomaisten kanssa

Komisario Henri Pelkonen, 35, on valittu Metsähallituksen uudeksi erävalvontapäälliköksi.

– Voisin sanoa, että unelmahomma.

Pelkonen aloittaa tehtävässään helmikuussa. Nykyisin hän työskentelee Oulun poliisilaitoksella lupayksikön johtajana.

Mies istuu kallion reunalla metsässä ja katsoo puhelintaan, koira istuu vieressä.
Erävalvontapäällikkö Henri Pelkonen.

Pelkonen harrastaa itsekin metsästystä ja kalastusta. Hän on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Lopputyönään hän on tutkinut Metsähallituksen erätarkastajien toimivaltuuksiin liittyvää juridiikkaa metsästyksen valvonnassa.

– Erävalvontaa voidaan tehostaa edelleen viranomaisyhteistyötä parantamalla. Lisäksi tulen ainakin tekemään voitavani erätarkastajien toimivaltuuksien eteen, Pelkonen sanoo.

Erätalousjohtaja Jukka Bisi pitää erävalvontapäällikön virkaa keskeisenä tehtävänä Metsähallituksessa. Myös hänen mukaansa tietopohjaista ja suunniteltua valvontaa tarvitaan koko ajan lisää. Bisi toivoo, että erävalvonnan, rajavalvonnan ja poliisin saama tieto olisi jatkossa paremmin kaikkien viranomaisten käytössä.

– Luonnossa liikkuminen on nykyajan trendi. Mitä enemmän se lisääntyy, sitä enemmän siihen liittyy myös riskejä, Bisi toteaa.

Uuden erävalvontapäällikön tiimissä toimii tällä hetkellä 13 erätarkastajaa, jotka vastaavat valtion alueiden valvonnasta omalla toimialueellaan. Sesonkiaikoina erävalvontaa vahvistetaan määräaikaisilla metsästyksen ja kalastuksen valvojilla.

Erätarkastajat valvovat myös retkeilyä luonnonsuojelualueilla ja maastoliikennettä. Vuosittain erävalvonta tarkastaa noin 10 000 luonnossa liikkujaa.

Lisätietoja

Henri Pelkonen, puh. 040 962 4791

Erätalousjohtaja Jukka Bisi, Metsähallitus, puh. 040 537 0993