Julkaistu 6.11.2026

Tietoa Metsähallituksen työmaan mahdollisesta merkkipuusta

Metsähallituksen työmaalla Suomussalmen Kuivajärvellä on puunkorjuun yhteydessä kaadettu puu, joka voi olla kulttuuriperintökohde. Puun kyljessä on ihmisen tekemä merkintä. Puuta ei ollut aiemmin tunnistettu, joten se ei ollut Museoviraston muinaisjäännösrekisterissä eikä Metsähallituksen paikkatietojärjestelmissä.  

Kuivajärven seitsemän hehtaarin puunkorjuu suunniteltiin maastotyönä, mutta puu kirveellä tehtyine merkintöineen oli jäänyt huomaamatta. Metsähallitus sai tiedon puusta yksityishenkilöltä korjuun alettua, minkä jälkeen museoviranomaisia pyydettiin selvittämään, onko kyseessä karsikkopuu tai muu kulttuuriperintökohde. Määrittely on vielä kesken.

Valtion talouskäytössä olevaa monikäyttömetsää Suomussalmella.

Kohteessa tehdyn inventoinnin perusteella se ei ole vanhaa tai luonnontilaista metsää. Puuston keski-ikä on 100–120 vuotta. Kohteella ei myöskään ole metsälakikohteita, Metsätalous Oy:n ympäristöoppaan mukaisia luontokohteita tai PEFC-sertifikaatin rajoitteita. 

Kulttuuriperintö otetaan Metsähallitus Metsätalous Oy:n toiminnassa korostetusti huomioon. Tunnistetut kohteet huomioidaan esimerkiksi suoja-alueilla ja jättämällä maanmuokkaus tekemättä kohteiden lähellä. Järjestelmissämme on yli 10 000 kulttuuriperintökohdetta, joissa on yli 100 000 rakennetta. Näistä noin 4 000 on kiinteitä muinaisjäännöksiä. 

Henkilöstöämme koulutetaan tunnistamaan ja huomioimaan kulttuuriperintökohteita. Esimerkiksi vuosina 2025–2027 muun muassa kaikki metsäasiantuntijamme osallistuvat yhteistyössä museoviranomaisten kanssa järjestettyyn maastokoulutukseen eri puolilla Suomea. Teemme myös tiivistä yhteistyötä Museoviraston ja alueellisten vastuumuseoiden kanssa, jotta kulttuuriperintö huomioidaan sekä metsänhoito-ohjeiden että yksittäisten korjuukohteiden tasolla. 

Valtion monikäyttömetsien kulttuuriperinnöstä on kattavat tiedot. Metsätalous Oy toteutti vuosina 2010–2015 hankkeen, jossa inventoitiin lähes 4 miljoonaa hehtaaria valtion maita ja dokumentoitiin yli 10 000 kohdetta. Ne koottiin julkaisuun ”Metsiin kadonneet”. 

Lisätietoja: 

aluepäällikkö Perttu Juntunen 
Metsähallitus Metsätalous Oy 
p. 0401373945 
etunimi.sukunimi@metsa.fi 

Metsiin kadonneet – Valtion metsien kulttuuriperintökohteiden inventointihanke 2010–2015 – julkaisut.metsa.fi