Julkaistu 31.5.2021

Tankarin majakkasaaren arvokkaita rakennuksia kunnostetaan Kokkolassa

Tankarin saarella Kokkolan edustalla on alkanut kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnostaminen. Tekeillä on myös pidemmän aikavälin hoitosuunnitelma, jolla huolehditaan saaren ainutlaatuisesta kulttuuriperinnöstä. Tankarin majakkasaarelta löytyy harvinaisen hyvin säilynyt pala suomalaisen merenkulun historiaa. 

Metsähallituksen Luontopalvelut tekee tämän kesän aikana korjauksia viiteen valtion omistamaan rakennukseen majakan pihapiirissä. Korjattavina ovat majakkamestarin ja majakanvartijan talot sekä sauna ja kaksi varastoa. Rakennukset ovat peräisin samalta aikakaudelta kuin itse majakka, joka on rakennettu vuonna 1889. Ne ovat ikäänsä nähden kohtuullisessa kunnossa, mutta niihin on aikojen saatossa tehty korjauksia, joista osa voi olla haitallisia. 

Vanhoja, satulakattoisia puurakennuksia ja taustalla majakkatorni, jonka yläosassa lyhty.
Tankarin majakan pihapiiri, Kuva Anna Patajoki, Metsähallitus

– Rakennuksissa on esimerkiksi muovimattoja, ja niiden ulkoseinissä on liian tiivis maalipinta, joka ei sovi merellisiin olosuhteisiin. Suolaveden, sateen ja tuulen kanssa se voi olla rakennukselle vahingollista. Korjausten myötä kohteiden rakennus- ja kulttuurihistoriallinen arvo paranee ja pääsee paremmin oikeuksiinsa, kertoo kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Päivi Tervonen Metsähallituksen Luontopalveluista

Kesällä 2021 rakennuksista poistetaan haitallisia materiaaleja, pintoja maalataan ja ilmanvaihtoa parannetaan. Samalla rakenteita avataan mahdollisten kosteusvaurioiden selvittämiseksi. Työt aloitettiin toukokuun alussa ja niiden on määrä valmistua elokuuhun mennessä. 

Tankarilla pääsee tutustumaan hyvin säilyneisiin, ajallisesti kerrostuneisiin majakka-, luotsi- ja kalastajayhdyskuntiin. Hylkeenpyytäjät ja kalastajat käyttivät saarta tukikohtanaan jo 1500-luvulla, ja luotsitoiminta saarella alkoi 1700-luvulla. Majakanvartijat asuivat saarella 1960-luvulle, jolloin majakka sähköistettiin. Nykyään Tankar on suosittu matkailukohde  – kesän 2020 aikana saarella vieraili ennätykselliset 15 000 kävijää. 

Saaren henkeä vaalitaan korjauksilla ja kaavalla 

Tankarin erityistä kulttuurihistoriaa halutaan suojella myös pidemmällä tähtäimellä. Metsähallituksen Luontopalvelut on teettämässä saarelle pitkän aikavälin korjaussuunnitelman, joka ohjaa valtion omistamien rakennusten kunnostuksia tulevina vuosina. Suunnitelmaan sisältyy yhteensä 12 rakennusta. Suunnitelma tehdään kesän aikana. 

Samaan aikaan Kokkolan kaupunki valmistelee Tankarin ranta-asemakaavaa, joka oli suunnitteilla alun perin jo 1990-luvun lopulla. Kaavassa huomioidaan sekä luonnonsuojelun, arvokkaan kulttuuriperinnön että alueen käytön näkökulma. Kaavan sisältö ohjaa Tankarin rakennusten korjauksia. Metsähallitus on osallistunut kaavan valmisteluun suunnittelutyöryhmässä. Kaavaluonnoksen lausuntokierros on juuri päättynyt. 

Tankarin saari on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kaavaluonnoksessa esitetään, että majakan ympäristö ja parikymmentä saaren rakennusta suojellaan. 

Lisätietoja: 

Kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Päivi Tervonen, Metsähallitus, Luontopalvelut, paivi.tervonen@metsa.fi, puh. 040 743 7478